perjantai 18. elokuuta 2023

Maami Snellman: Kuun lapsi

 

Kaksoset Otava ja Tylli matkustavat kesällä pohjoiseen, sillä heidän isänsä lähtee työmatkalle. Otava ja Tylli menevät siksi aikaa Tuuliaienpään kylään. Paikka on heille vieras, eivätkä he heti innostu viettämään lomaansa keskellä korpea. Mutta kun alkaa tapahtua jännittäviä asioita ja he kuulevat pelottavia taruja Staalosta, alkaa heidän mielenkiintonsa herätä. Lomasta tuleekin kaikkien aikojen jännittävin, aivan kaikkea kokemaansa he eivät ole edes uskoa.
"Kun Niila oli mennyt, Otava ja Tylli juoksivat kiireen vilkkaa ulkoikkunaan. He halusivat tietää, oliko todellakin ollut kyse linnusta. Molemmat seisahtuivat kuin seinään. Ikkunan alla ruohikolla oli jotakin kummallista. Jonkinlainen kuva, joka oli rakennettu kivistä, risuista ja kävyistä."s.53
Kuun lapsi on nuorille suunnattu jännittävä kirja, joka oli pakko lukea lähes yhdellä kertaa, sillä jännittävät, hiukan mystiset tapahtumat alkavat aikaisessa vaiheessa ja pitävät otteessaan loppuun asti. 

Nopeasti etenevä tarina, pohjoisen upea luonto soineen ja tuntureineen, saamelaisten kulttuuri ja selvitettävä mysteeri luovat yhdessä upean ja tasapainoisen kokonaisuuden, jota on pakko lukea sivu toisensa perään. 

Oli piristävää saada lukea nuortenkirja, jossa puhutaan saamelaisuudesta, sillä se ei ole tosiaankaan ihan jokaisen kirjan aiheena. Saamelaisuus ja sen historia tulevat kirjassa esiin pieninä tiedonmuruina, ilman opettavaista sävyä. Saamelaisuus kuuluu tähän kirjaan, eikä tunnu lainkaan päälleliimatulta. 

Lukisin mieluusti lisääkin Otavan, Tyllin ja Mihkan seikkailuista pohjoisessa. 


Kuun lapsi
KVALITI, 2023
Kansi: Laura Palmroth
s.147
Arvostelukappale

1 kommentti: