Konkurssi ajaa Pollyn yhä kauemmaksi miehestään, jonka kanssa suhde on viime aikoina muutenkin ollut aika kurja. On aika muuttaa kauas pois vanhan elämän ääreltä ja aloittaa jotakin uutta. Polly löytää siihen täydellisen paikan kun hän vuokraa ränsistyneen asunnon Cornwallissa sijaitsevalta saarelta, jonka elämää vuorovesi säätelee. Hän tarttuu vanhaan lempiharrastukseensa, leipomiseen. Pikku hiljaa siitä kehittyy hänelle harrastuksen lisäksi ammatti.
"No niin. Polly ottaisi päivän kerrallaan. Joskus hän oli suunnitellut elämäänsä vuosiksi eteenpäin ja tässä nähtiin, mitä siitä seurasi. Kaikki liiketoimintasuunnitelmat ja elämän tavoitteet olivat tiessään. Koskaan ei tiennyt, mitä seuraavan oven takana odotti. Hän tiesi kuitenkin, mitä oli hänen oman uuden etuovensa takana - kauhea sotko, joka vaati pikaista toimeen tarttumista."s.53
Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua on ensimmäinen osa Beach Streetin leipomo -sarjasta.
En käsitä miten olen voinut pitää näin ihanaa kirjaa lämmittämässä hyllyä jo näinkin pitkään. Jo nimi on niin suloinen, ja majakat kiehtovat.
En ole aiemmin lukenut mitään Colganilta ja kesti pitkään päättää mitä sarjaa haluan aloittaa ensimmäisenä. Päädyin tähän leipomo -sarjaan, vaikka se kirjakauppa -sarjakin kuulostaa täydelliseltä.
Tämä on juuri täydellinen kirja minun makuuni, aivan viiden tähden lukukokemus. Rakastan tarinoita uusista aluista, etenkin jos ne eivät ole liian helppoja, eikä kaikki suju ruusuilla tanssien. Onhan tässäkin paljon sellaista, että asiat sujuvat hyvin ja ilman suuren suuria esteitä, mutta niitä esteitä on sopivassa suhteessa. Lisäksi kaiken keveyden keskellä on myös synkempää sävyä.
Ehdottomasti parasta kirjassa on tunnelma. Pienen kylän, ränsistyneen asunnon ja kaikki kylässä asuvat ihmiset voi nähdä selkeästi silmiensä edessä kirjaa lukiessa. Mahtava nojatuolimatka siis merenrantakylään, jossa ihmiset ovat tottuneet elämään yhdessä meren kanssa. Leipää tätä lukiessa tekee kyllä kovasti mieli lähes koko ajan, mutta onpahan helppo valita herkut seuraavaa osaa varten.
En tiedä jäinkö varsinaisesti kaipaamaan jatkoa, kun kirja loppui. Ei tämä sellaista välttämättä kaipaisi, mutta aion kyllä mielenkiinnolla tarttua myöhemmin jatko-osiinkin. Pollyn elämässä päästin aika pitkälle, enkä jotenkin osaa kuvitella mitä kaikkea haluaisin kuulla lisää, mutta jos tunnelma on muissakin osissa yhtä kaunis, niin olen iloinen jokaisesta jatko-osastakin.
Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, (The Little Beach Street Bakery, 2014)
Gummerus, 2021
Suom. Paula Takio
Kannen suunnittelu: Hanna Larsson
s.406
Oi kuulostaa kyllä ihanalta kesäkirjalta! Tämä teos on kuikuillut pitkään minullakin lainattujen kasassa, mutta ei ole tullut tartuttua. Tästä arviostasi inspiroituneena pitääkin ottaa näin kesän alun kunniaksi lukuun pikimmiten, ja kaivaa ilmeisesti leipäreseptejä esiin myös :D
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä! Ja kirjan lopusta löytyy myös muutama resepti. :)
Poista