torstai 31. joulukuuta 2020

Maja Lunde: Lumisisko

 

Jouluaatto on Aatolle erityisen tärkeä päivä. Silloin on hänen syntymäpäivänsä. Hän pitää joulusta muutenkin paljon. Kaikista sen äänistä, tuoksuista ja mauista. 
Jouluaattoon on enää muutama päivä, mutta Aaton suruksi, kotona ei tunnu lainkaan siltä. Koristeet pysyvät varastossa, edes kynttilöissä ei ole valoa. Isä, äiti ja pikkusisko kulkevat kuin sumussa. Eivätkä he ole lainkaan kuin ennen. 
Aatto viettää päivänsä uimalla. Se sentään on mukavaa. Mutta sitten hän kohtaa iloisen tytön, Hetan, eikä päivät tunnu enää lainkaan niin harmailta ja synkiltä.
"Tuollaisen naaman olisin varmasti muistanut. Se oli pieni ja pisamainen, vihreät silmät säkenöivät valoa talven pimeyteen, suu oli iso ja hymyilevä, ja etuhampaiden välissä oli iso rako."s.10
Lumisisko oli toinen tämän vuoden joulukalenterikirjoistani. Ihailin tätä jo viime vuonna, joten olin tänä vuonna ajoissa ostoksilla, jotta sain tämän upean kirjan itselleni. Tässä on nimittäin kirja joka on hyvin kaunis niin tarinaltaan, kuin ulkonäöltäänkin. Kirja on iso ja kaunis. Kuvitus on täydellinen, taianomainen ja kiehtova. Tätä kirjaa on ilo tutkiskella vaikka pitempäänkin. Ja varmasti tämä kestää useamman lukukerran. 

Minulla ei ennen ole ollut joulukalenterikirjojen kanssa sellaista ongelmaa, että en malttaisi lopettaa tarinaa ja jatkaa vasta seuraavana päivänä kun luukku loppuu, mutta nyt täytyy myöntää, että useana päivänä olisin niin mieluusti vain lukenut koko kirjan heti. Maltoin kuitenkin mieleni ja luin luvun päivässä, vaikka sinnikkyyttä se vaati. Tarina jäi melkein joka päivä hyvin kutkuttavaan kohtaan, jossa jatkoa olisi halunnut heti. 

Lumisiskon tarina on surullinen, kaunis ja toiveikas. Se käsittelee lempeästi kuolemaa ja läheisen menettämistä. Kirja käsittelee myös ystävyyttä, ja tilanteita, joissa ystävyys on koetuksella. Joulun taikaa on ilmassa runsaasti. Lunta, luistelua, joulukoristeita, lumileikkejä ja kaakaota mahtuu mukaan paljon. Ihanan talviset ilonhetket tekevät kirjasta kauniin toiveikkaan, vaikka vaikeita ja surullisia kohtauksia ja aiheita on paljon.

Kirja onkin loistava yhdistelmä, jossa ilot ja surut tasapainottavat toisiaan luoden kauniin tarinan. Kaiken viimeistelee upeat valtavat kuvat, joiden kautta tarinan upeaan tunnelmaan on entistä helpompi sukeltaa. 


Lumisisko, (Snösystern, 2018)
Kustantamo S&S, 2019
Kuvittanut: Lisa Aisato
s.190

2 kommenttia: