tiistai 22. joulukuuta 2020

P.D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

 

Mistelimurha ja muita kertomuksia sisältää neljä novellia. Ainakin kolme niistä sijoittuu jollakin tavalla joulunaikaan. Yhdestä en oikein tiedä mihin. 
Novellit vievät mukanaan Englannin maaseudulle, kartanoihin, takkatulien loisteeseen, eli tunnelmallisiin kulisseihin, joiden takana tapahtuu ikäviä asioita, murhia. Yksi tarina on poikkeus ja vie mukanaan kolkkoon ja kylmään kaupunkiin, josta tunnelmalliset hetket ovat kaukana. Kolmea kokoelman novellia yhdistää myös se, että niissä muistellaan kauan sitten tapahtunutta rikosta. 
"Dalgliesh oli toivonut jotakin teetä jouluisempaa ja ajatteli kaiholla erinomaista ateriaa, joka odotti häntä hänen tätinsä pikku talossa, huolella valittua punaviinipulloa, joka oli jo avattu hengittämään, räiskyvää ja suolalta tuoksuvaa ajopuutulta takassa."s.109
En ole ennen tätä novellikokoelmaa lukenut mitään tunnetulta dekkarikirjailija P.D. Jamesiltä, joten varmaan oli jo aikakin tutustua hänen tuotantoonsa edes jollakin tavalla. Novellien hahmot eivät näin ollen ole minulle entuudestaan tuttuja, vaikka ilmeisesti kahdessa novellissa seikkaileva Adam Dalgliesh on tuttu myös Jamesin romaaneista. 

Nämä rikosnovellit olivat yllättäviä ja mukaansatempaavia tarinoita. Kaikista löytyi hyvin etenevä juoni, kiinnostavat henkilöt ja osasta joulukuuhun sopivasti joulutunnelmaa. Omaa suosikkia on vaikea valita, sillä kolme näistä novelleista, Mistelimurha, Hyvin tavallinen murha ja Joulun kaksitoista johtolankaa olivat kaikki todella hyviä. Ainoastaan Boxdalen perintö ei lähtenyt viemään mennessään aivan samalla tavalla kuin muut, eikä taida jäädä pitkäksi aikaa mieleen. 

Mistelimurha oli mielestäni perinteisin vanhanajan dekkaritarina. Hyvin tavallinen murha taas synkin. Näistä molemmissa oli yllättävä loppu. 
Joulun kaksitoista johtolankaa oli tunnelmaltaan jouluisin, tarina myös eteni kauniisti, mutta loppu ei yllättänyt. 


Mistelimurha ja muita kertomuksia, (The Mistletoe Murder and Other Stories, 2016)
Otava, 2017
Suom. Jaakko Kankaanpää
s. 124

1 kommentti:

  1. Luin vasta Jamesin novellikirjan Kuolema joulupäivänä. Tämä pitää lukea jonakin jouluna. Tykkään Jamesin dekkareista.

    VastaaPoista