sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla


Ikimetsien sydänmailla kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Kirjassa ääneen pääsee Jukon kolme lasta. Heiska on lähes aikuinen mies, joka pääsee ensimmäistä kertaa mukaan metsäretkelle. Aikuistuminen ja kaikki sen mukana tulevat asiat jännittävät, mutta hyvällä tavalla.
Jukon tytär, Varpu on niin ikään aikuisuuteen astumassa. Hän joutuu myös opettelemaan aikuisen naisen askareita. Varpu odottaa malttamattomana ihmisten näkemistä. Hän ei jaksaisi pönöttää metsien keskellä ilman ikäistään seuraa. Sitä paitsi hän haluaisi kohdata jonkun upean miehen. Onneksi Ukon vakkajuhlat lähestyvät.
Perheen kuopus, Tenho on kiinnostunut aivan erilaisista asiosta. Häntä kiinnostaa kaikki yliluonnollinen. Hän tuleekin yllättävän hyvin toimeen haltioiden kanssa.
"Kymmenet, sadat aaveet lähestyivät joka puolelta ja lipuivat hiljalleen suuren haavan ympärille. Ne olivat kuin usvaa, harmaita, valkoisia ja läpinäkyviä. Jotkut niistä kohosivat suuren puun oksien sekaan, mutta loput ympäröivät sekä tietäjän että hänen sylissään olevan lapsen."s.31
Ikimetsien sydänmailla aloittaa Metsän kansa -sarjan.
Ikimetsien sydänmailla on runsas kirja. On jännittäviä juonenkäänteitä, henkilöiden kasvua, kauniin luonnon kuvausta, arkea ja juhlaa 1400-luvun tyyliin. Kirja on yhdistelmä historiallista romaania ja fantasiaa.

Odotukset kirjaa kohtaan olivat suuret sillä pidän historiallisista romaaneista sekä fantasiasta. Monista historiallisista romaaneista toki löytyy jonkin verran fantasiaelementtejä, kuten henkiä ja haltioita, mutta tässä kirjassa ne todella pääsevät kunnon rooliin. Monissa juonenkäänteissä oli mukana jotakin yliluonnollista, esimerkiksi maahisia, aaveita, haltioita tai tietäjän tekemiä taikoja.

1400-luvun elämää kuvailtiin kirjassa runsaasti. Tämän kirjan tarinan lukemalla oppii valtavasti menneistä ajoista. Monet asiat saattavat olla entuudestaan tuttuja jos on lukenut enemmän historiallisia romaaneja, mutta itselleni tästä löytyi paljon uuttakin. Arkea ja ajatuksia nähdään monesta eri näkökulmasta, sillä kaikki kolme lasta ajattelevat kukin omalla tavallaan, ja heillä kaikilla on omat tehtävänsä perheessä.

Kirja on pitkä, joten siihen mahtuu runsaasti kerrontaa kaikesta mitä perhe kohtaa. Pitkäveteiseksi kirja ei kuitenkaan ehdi muuttua, sillä vaikka metsän keskellä asuva perhe ei usein näe muita, on heidän arkensa vauhdikas. Niissäkin kohdissa, joissa juoni jää pidemmäksi aikaa paikoilleen, on niin mielenkiintoista juttua, ettei silloinkaan pääse pitkästymään.

Minä pidin kirjasta ja jatkan sarjan parissa mielelläni. Tosin alun tarkat metsästyskohtaukset ja lampaan teurastus ottivat aika koville luettuina, vaikka kuinka yritin miettiä, että tässä nyt vaan kuvaillaan heidän arkeaan. Olen hiukan herkkä verisiä kohtauksia kohtaan. Omalla tavallaan nämäkin kohtaukset olivat kuitenkin hyviä. metsästykseen oli otettu mukaan myös miesporukan huumoria ja teurastuskohtauksessa otettiin huomioon Varpun epämiellyttävä kokemus.


Ikimetsien sydänmailla
Gummerus, 2017
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
s. 680

6 kommenttia:

  1. Loistava sarja. Suosittelen jatkokirjoja.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli minulla kerran lainassa, mutta silloin en jaksanut näin paksua kirjaa. Kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä paksut kirjat tarvitsevat kyllä oman aikansa. :)

      Poista
  3. Kiitos tästä vinkistä! Täytyykin etsiä tämä kirja käsiini.

    VastaaPoista