lauantai 13. kesäkuuta 2020

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -Kalaharin konekirjoituskoulu miehille


Mma Ramotswe ei tienaa suuresti yksityisetsiväyrityksellään, siksi hänestä tuntuukin erityisen kurjalta, kun kaupunkiin ilmaantuu kilpaileva yritys, joka alkaa mainostaa osaamistaan alentaen samalla Mma Ramotswen yrityksen mainetta. Lisäksi huoli heille muuttaneista lapsista painaa mieltä.
Mma Makutsi on rahapulassa, vaikka ammattinimekkeet ovatkin hienot. Apulaisetsivä ja autokorjaamon apulaisjohtaja kuulostavat hyvältä, mutta rahaa tarvitsisi enemmän pystyäkseen hoitamaan omat ja sukulaisten ostokset. Niimpä nainen päättää hankkia lisätuloja perustamalla konekirjoituskoulun miehille. Kurssi kannattaa, mutta tuo mukanaan myös hiukan draamaa.

"Naisten etsivätoimisto nro 1, kuten he olivat alusta lähtien tehneet selväksi, ei palvellut pelkästään naisia; se oli tarkoitettu palvelemaan yhtä lailla kaikkia sukupuolesta riippumatta. Eikä toimiston nimessä sanottu, että naiset olisivat etsivän työssä miehiä parempia (vaikka niin voisikin perustellusti väittää); siinä sanottiin vain, että kyseistä etsivätoimistoa sattuivat pitämään naiset." s.73
Kalaharin konekirjoituskoulu miehille on neljäs osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Kirja jatkaa Mma Ramotswen ja kumppaneiden arjesta kertomista samaan myönteiseen ja viihdyttävään tyyliin, kuin aiemmissa osissakin. Tähänkin osaan oli vielä riittänyt hauskoja ja viisaita pieniä huomautuksia ja ajatuksia elämästä ja onnellisuudesta. Muuten vire kirjassa oli hiukan surullisempi kun Mma Ramotswella ja muillakin oli huolia. Onneksi Mma Ramotswe osaa ajatella positiivisesti.

Monenlaisia ongelmia ratkotaan jälleen, mutta jännitys ei tunnu tiivistyvän missään välissä. Mysteerit ratkotaan rupatellen, ilman suurempaa toimintaa. Minulle tuli myös kumma tunne, että ihan kuin tässä osassa ei olisi juotu kovin paljon rooibosta. Muutamaan kertaan kyseinen Mma Ramotswen herkkujuoma toki mainittiin, mutta hän ja hänen avustajansa Mma Makutsi olivat niin paljon omilla menoillaan, ettei edes rauhassa ehditty teetä juoda.

Tämän osan parhautta oli autokorjaamon laiskat apupojat, joista toinen oli tullut uskoon. Tämän asian kautta saatiin kirjaan monta hymyilyttävää tilannetta.

Sarjan aiemmat osat: 1.Naisten etsivätoimisto nro 1 2.Kirahvin kyyneleet 3.Siveysoppia kauniille tytöille

Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, (The Kalahari Typing School for Men, 2002)
Otava, 2005
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.253

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti