Jaana Taponen: Lalalandia

 

Emma ja Leni ovat molemmat perheellisiä naisia. Joulun lähestyessä kumpaisenkin parisuhde alkaa kuitenkin rakoilla. Leni saa täydelliseksi kuvittelemansa miehen kiinni pettämisestä, eikä voi uskoa asiaa todeksi. Mitä tehdä, kun ei millään haluaisi erota, mutta mies tuntuu nyt täysin vieraalta? Leni taas on tottunut siihen, ettei miestä juuri näy, sillä tämä käy vain työmatkojen välillä kotona kääntymässä. Tärmättyään erääseen Anttiin, Leni alkaa miettiä, että elämällä voisi olla muutakin tarjottavaa kuin paikka edustusvaimona. 

"Ari pysäköi pakettiauton hallin eteen jarruttaen niin, että turvavyöt napsahtivat lukkoon ja niittasivat hänet istuimeen. Istuinlämmittimessä taisi olla jotain vikaa, sillä vaikka hän oli yrittänyt liksutella sitä ajon aikana pois päältä, mitään ei ollut tapahtunut. Hänen pallinsa hehkuivat lämpöisinä kuin vastapaistetut pullat ja olo alkoi olla melko tukala."s.97

Lalalandia on joulunaikaan sijoittuvaa suhdedraamaa. 

Kirja on mukavan kepeää luettavaa, sellaista vaivatonta ja nopeaa. Kansikuva ei varsinaisesti houkuttele tarttumaan tähän teokseen, mutta minä olen aika lailla ylipuhuttu tarttumaan kirjaan, jos siinä mainitaan joulu, joten sen perusteella tämä lähti lukulistalle. 

Tämä oli viihdyttävä kirja, joka ei varmaan jätä syviä muistoja itsestään, eikä herättänyt minussa sen suurempia tunteita, mutta viihdekirjan tärkeimmän ominaisuuden tosiaan hoiti, eli viihdytti. Pääteemana tässä on parisuhteet, pettäminen, ja pohdiskelu siitä, onko se elämänkumppaniksi valittu tyyppi oikeasti se oikea vai kentiäs virhe. Kiinnostavia aiheita hyvin kirjoitetussa muodossa, joten pidin kyllä kirjasta. Hahmot eivät vaan olleet makuuni, sillä en pitänyt juuri kenestäkään. Etenkin Leni ja Ari sai karvat nousemaan pystyyn.

Joulukirjanakaan tämä ei nouse kovin korkealle, sillä joulua toki löytyy, mutta vaatimattomasti, virkeenä siellä, toisena täällä. 

Lalalandia

Karisto, 2009

Kannen suunnittelu: Anna Väänänen

s.327

Fiona Harper: Joulun hohtoa, joulun huolia

 

Yksinhuoltajaäiti juliet järjestää lapsilleen täydellistä joulua. Niin täydellistä, että tunnelma on kaukana, kun hän paahtaa tehtävästä toiseen. Julietin sisar Gemma sen sijaan haaveilee kiireisen työvuoden päätteeksi mukavasta ja yksinäisestä joulusta trooppisella saarella. 

Siskojen näkemykset joulunvietosta ovat niin erilaiset, että he saavat aikaiseksi mojovan riidan. Riidan päätteeksi he vaihtavat osia. Gemma päättää jäädä järjestämään Julietin lapsille upean joulun, kun taas Juliet lähteekin Gemman varaamalle lomamatkalle.

"Julietin tarvitsi enää ommella hopeanauha enkelipuvun helmaan, vääntää sädekehä vaateripustimesta ja koristella se. Asun olisi tietenkin pitänyt olla valmis jo monta viikkoa sitten, ja se olisi ollutkin, jos hän olisi tiennyt siitä. Heidän ollessaan edellisenä iltana ruokapöydässä Polly oli kysynyt suu pastaa täynnä, missä hänen enkelipukunsa oli."s.77

Joulun hohtoa, joulun huolia tutustuttaa kahteen hyvin erilaiseen sisarukseen, jotka paiskivat töitä tahoillaan, juurikaan toisiaan tapaamatta. Joulu on kuitenkin aika, jolloin Julietista tuntuu, että olisi tärkeää viettää aikaa perheen kesken. Mutta toisin käy ja kirjassa seurataankin sisarusten joulunviettoa näille hyvin epätyypillisissä ympäristöissä.

Kirja tuo mukanaan vain hitusen joulutunnelmaa. Tämä ei siis ole mikään jouluriemua ympärilleen sädehtivä kirja, vaan keskittyy enemmän ihan vaan näiden kahden naisen elämään. Etenkään trooppisella saarella vietetyt hetket eivät ole jouluisia, mutta kiinnostavaa silti.

Kirja on sujuvasti etenevä tarina, joka paljastaa sopivan pikkuhiljaa syitä siskosten huonoihin väleihin. Se on sekoitus arkea, muistoja menneisyydestä, katkeruuttakin, mutta myös onnea ja unelmia tulevasta. 

Pidin kirjasta. Lähtöasetelma on herkullinen. Siskoilla on toisistaan hyvin selkeät mielipiteet ja he kuvittelevat tietävänsä toisistaan kaiken oleellisen, eivätkä tästä syystä arvosta toisiaan juuri lainkaan. Kirjan tapahtumat kuitenkin pistävät heidät huomaamaan, ettei koko totuutta niin helposti näe päällepäin. Pidinkin erityisesti siitä, kuinka juonen kuviot pakottavat heidät näkemään toisistaan niin paljon enemmän. 

Joulun hohtoa, joulun huolia, (Make My Wish Come True, 2013)

HarperCollins Nordic, 2015

Suom. Marjut Särkkälä

s.361

Marko Hautala: Kirkkoväki -Jouluinen kauhutarina

 

Pappi Niilo Varjo on pitänyt aaton jumalanpalveluksen. Niilo on lähdössä rauhalliseen joulunviettoon, kun kirkolle saapuu yllättävä vieras. Hiippakunnan piispa kaipaa Niilon apua. Hän tarvitsee jonkun pitämään vainajille joulukirkon. Niilo on melko varma, että häntä nyt jotenkin jekutetaan, mutta suostuu kuitenkin menemään määrättyyn paikkaan oikeaan aikaan. Pian karmiva totuus paljastuu Niilolle, joka kokee elämänsä järkytyksen, kun vainajat saapuvat paikalle.

Kirkkoväki on Marko Hautalan neljäs jouluinen kauhunovelli. Niin kuin aiemmatkin, tämäkin ilmestyi vain e,- ja äänikirjana.

Vaikka olenkin enemmän sellaisten kauniiden, tunnelmallisten joulutarinoiden ystävä, ovat nämä Hautalan jouluiset kauhunovellit mukavaa vaihtelua. Tällä kertaa tarinassa on kansanperinteestä tuttu vainajien joulukirkko. Mutta ei kannata odottaa lempeitä, entististen kyläläisten häilyviä haamuja, sillä tässä tarinassa vainajat ovat karmeita, eikä heille messua pitävää pappia käy kateeksi. 

Jos siis tällainen vainajia vilisevä joulutarina innostaa, suosittelen kuuntelemaan tämän tarinan, sillä tämän, niin kuin kaikki edellisetkin novellit, on lukenut Anssi Rantamäki, joka osaa eläytyä näihin tarinoihin täydellisesti. 

Kirkkoväki

Haamu, 2022

Äänikirjan kesto: 47min

Lukija: Anssi Rantamäki

Ashley Spires: Lare

 

Lare elelee rauhassa metsässä lemmikkikaninsa kanssa, välillä hänestä tuntuu, ettei kukaan edes tiedä hänestä. Toisaalta se on parempi niin, sillä hän on isojalka, ja huomio ei välttämättä olisi mukavaa. 

Eräänä päivänä hän saa kuulla mielenkiintoisia uutisia. On ehkä mahdollista sittenkin löytää samankaltaista seuraa.

"Pari kertaa hänet on jo melkein yllätetty. Karvainen, yli kaksimetrinen, kaulaliinaa käyttävä, ihmisen näköinen olio ei juurikaan jää muilta huomaamatta."

Lare on suloinen tarina mukavia asioita rakastavasta isojalasta, joka pähkäilee monimutkaisen asian kanssa. Jäädäkö yksin metsään, jossa ihmiset eivät voi kauhistella häntä, vai olisiko kuitenkin kivaa jos olisi ystävä?

Lare on lasten kuvakirja, jossa katseltavaa riittää. Tarina on lempeä, sellainen suloinen tarina rauhaa rakastavasta olennosta, mutta mukaan mahtuu myös muutama hauskempi kohta. Tekstiä on aika vähän. Tässä kirjassa fontti ei tosin ole makuuni. Etenkin alkuun ärsytti isojen ja pienten kirjainten sekoittelu, joka voi lastenkirjassa etenkin kirjoittamaan opettelevaa lasta hämmentää entisestään. 

Lare, (Larf, 2012)

KVALITI, 2023

Suom. Marvi jalo

Kirjoittanut ja kuvittanut: Ashley Spires

Arvostelukappale

Tuulia Matilainen: Viime yönä näin unta

 

Hannes haluaa työpaikan, ja lopulta sellainen löytyykin. Työ ei ole sellainen, josta Hannes olisi haaveillut, mutta kelpaa silti. Puhelinmyyntifirma myy Elämänvettä, eikä Hanneksella ole hajuakaan mitä se on, mutta myyntipuheissa se kuulostaa ihmeliemeltä, joka tehoaa vaivaan kuin vaivaan. Työpaikalla ilmenee kuitenkin pian ongelmia, kun poliisi epäilee, että Elämänvedellä voisi olla jotain tekemistä ympäri maata tapahtuneiden omituisten väkivaltaisuuksien ja itsetuhoisuuksien kanssa. Onneksi Hannes on juuri alkanut tapailemaan salaperäistä Ansaa, jonka läsnäolo helpottaa töistä johtuvaa stressiä. 

""Elämänvesi on osoittautunut oikein vetäväksi tuotteeksi, älä siitä huoli. Ihmiset kaipaavat kaikenlaista. Ja ovat valmiita kokeilemaan mitä vain sen saadakseen", Janström oli vakuuttanut."s.26

Viime yönä näin unta vie niinkin arkiseen maailmaan kuin puhelinmyyntifirmaan, mutta onnistuu silti olemaan karmiva kauhukirja.

Pidän Matilaisen kirjoitustyylistä, joka toimii samaan tapaan tässä kolmannessa teoksessa, kuin on toiminut aiemmissakin. Se kuvailee todentuntuisesti ja arkisesti maailmaa ja elämää, mutta jännitys, kauhu ja unet kuuluvat silti luontevana osana tähän arkiseen tarinaan, tehden kirjasta ahmittavan kokonaisuuden. 

Nykyisyys, mennesyisyys, unet ja Elämänveden ostajien tarinat vuorottelevat tarinassa taidokkaasti, sillä vaikka tässä pienessä kirjassa tapahtuu paljon joka aikatasolla ja monen ihmisen kautta, ei sen tarina tunnu sekavalta, vaan mielenkiintoiselta. Itse ainakin odotin innolla miten kaikki tulee liittymään yhteen. 

Kirjassa jätetään jonkin verran asioita lukijan itsensä pääteltäväksi. Se on aika yleinen tapa luoda tälläistä jännitys/kauhu tarinaa, mutta itse yleensä kaipaan hiukan selkeämpää ratkaisua. Kyllä tästä ymmärtää mitä tapahtuu, mutta muutamaan mietittymään jääneeseen asiaan olisin halunnut vastauksen, jota kirja ei sitten edes lopussa tarjonnut.

Viime yönä näin unta

Hexen Press, 2023

s.218

Kannet: Janne Järvinen

Arvostelukappale

Liisa Nevalainen: Punainen hattu

 

Toimittaja Krisse on aloittelemassa kesälomaansa miehensä rikoskomisario Karpalon kanssa. Pitkä loma Suvilahden kylässä, mökkeillen ja kalastellen, jutellen vain silloin tällöin muiden kesäänsä viettävien mökkiläisten kanssa. Mikä voisi olla mukavampaa? harmi vain, että mukavat suunnitelmat menevät pilalle kun on aihetta epäillä, että Suvilahdella majailee huumekuriiri, ja sitten tapahtuu murha.

"Lintu visersi. Aurinko kurkisti pirtin ikkunasta. Kello oli kuusi. Tessa nousi hiljaa, otti villatakin hartioilleen ja meni ulos. Ihanan raikas kesäaamu. Tessa venytteli makeasti. Hän istahti portaille, sulki silmänä ja antoi auringon lämmittää eiliset harmit unohduksiin."s.38

Punainen hattu on rikoskomisario Antti Karpalo -sarjaa.

Kirja vie lukijansa tunnelmalliseen maalaiskylään, järven rannalle, monen kymmenen vuoden takaiseen Suomeen. Minut kirjan tunnelma vei mennessään ja nautinkin täysillä lukemisesta. Enkä malttanut kirjaa jättää melkeen hetkeksikään kun sen aloitin.

Punainen hattu on nopealukuinen ja hetkessä ahmaistava kirja, jonka tyylistä toki huomaa, että sen kirjoittamisesta on aikaa, sillä esimerkiksi henkilöiden asenteet eivät ole ihan tätä päivää. Mutta kirjan vanhanaikainen tunnelma tästä osittain tekeekin viehättävän, pieni hyppy Suomeen, jossa puhelimet ovat langallisia ja posti kulkee. 

Kirjan tarina etenee helppolukuisilla lyhyillä virkkeillä ja leppoisalla dialogilla. Hahmoja on aika monta, mutta kaikki saavat oman tilansa. Dekkariosuus oli kevyt, eikä kovin yllättävä, mutta pääosaan pääsikin ihmiset ja suvilahti.

Punainen hattu

Weiling+Göös, 1979

s.257

Patricia G. Bertényi: Salaisuuksien galleria

 

Jackie Saratoga, entinen FBI:n erikoisasiantuntija, nykyinen yksityisetsivä, saa kollegoineen tehtäväksi todistaa eräs mies syyttömäksi aikoja sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Kuuluisa taiteilija Rodolfo on kuollut vuosia sitten, ja kuolemaan liittyvät tapahtumat ovat edelleen epäselviä. Jackiellä on erikoinen kyky kuulla taulut. Taulut nauravat, laulavat ja pitävät muitakin ääniä, mutta eräs Rodolfon taulu suorastaan kirkuu. Pääseekö Jackie tauluja tutkimalla Rodolfon menneisyyden jäljille?

"Mies hätkähti ja astahti askeleen taaksepäin, siristi silmiään ja kumartui sitten toistamiseen lähemmäksi. Hetken ajan hän oli luullut ripsien alta häneen katsahtaneita silmiä sysimustiksi."s.74

Salaisuuksien galleria aloittaa Varjojen lähettiläs -sarjan.

Tämä San Franciscoon sijoittuva dekkari on sekoitus monenlaista. On taidetta, mysteerejä, rakkausdraamaa ja jopa mystiikkaa/fantasiaa. 

Kuvittelin, että tästä voisi tulla yksi lemppari dekkarisarjoistani, sillä kaikki tässä kuulosti mahtavalta. Pidän kirjoista, joissa normaalissa arjessa on hiukan taikaa, ja tietysti taidetta. Mutta ei tästä tullut uutta lempparia. Yllättäviä käänteitä riitti, fantasiaelementit olivat sopivan hienovaraisia ja loppua kohden mentiinkin sitten lujempaa. Pienet ihastuttavat yksityiskohdat myös viehättivät, kuten Jackien mahtavat koirat. Mutta kirjan kirjoitustyyli ei imaissut minua mukanaan. Tyyli piti hahmot etäällä, enkä saanut otetta kenestäkään. 

Paikoitellen Jackie ja kumppanit olivat myös aivan liian agenttimaisia minun makuuni. Sellaisia toiminnallisia agenttitarinoita, räjähdyksineen ja takaa-ajoineen kun en yhtään jaksa, ja välillä tästä kirjasta tuli sellainen olo. Mutta toisaaltaan lopun tapahtumat jättivät paljon kysymyksiä auki ja kiinnostaisi tietää mitä jatkossa tapahtuu. 

Salaisuuksien galleria

Tammi, 2019

Kansi:Perttu Lämsä

s.421