sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Natalie Cox: Ota minut syliin

 

Charlie ei pidä joulusta. Etenkin juuri lähestyvä joulu tuntuu vastenmieliseltä. Poikaystävä on jättänyt hänet, äitikään ei ole jouluna kotona ja lopulta asuntokaan ei ole asumiskelpoinen. Charlie joutuu evakkoon serkkunsa luo maaseudulle. Lontoon melun jättäminen taakse maaseutuloman takia ei kuulosta kivalta, etenkään kun serkku pyörittää koirahotellia. 
Pian Charlie huomaaki viettävänsä varsin työteliästä lomaa, sillä hän joutuu vastuuseen koko hotellin pyörittämisestä. Onneksi avuksi ryntää komea eläinlääkäri. 
"Pimeässä silmät näyttävät teräksenharmailta, kuin mereltä ennen myrskyä. Kun avaan oven, hän nyökkää kohti koiria, jotka kunniakseen istuvat yhä säntillisessä rivissä lieden edessä."s.201
Ota minut syliin on hauskaa jouluromantiikkaa, jossa huumoria, etenkin tilannekomiikkaa on runsaasti. Aivan kirjan alussa olin huolissani, mahtaisinko pitää kirjasta lainkaan, sillä Charlie vaikutti niin negatiiviseltä, eikä vaikuttanut siltä, että hänen seurassaan tunnelmoitaisiin yhtään joulua. Pikkuhiljaa kirjan tunnelma kuitenkin parani ja aloin nauttia tarinasta. 

Oli ihanaa miten pienen alkukankeuden jälkeen kirja muuttui sydämelliseksi ja lämpöisen tunnelmalliseksi. Suurin syy tähän oli koirien pääsy kunnolla mukaan tarinaan. Kun kaikki alun esittelyt ovat viimein ohi ja Charlie jää yksin koirahotelliin, alkaa tapahtua enemmän ja koirat saavat suuren roolin tarinassa. 
Koirat ovatkin niin hyvin mukana tarinassa, että he ovat kirjan henkilöitä siinä missä muutkin. Kaikilla on jopa uskottavat omat luonteenpiirteet.

Loppua kohden edes joulu-, ja koiravastainen Charlie ei enää ärsyttänyt, sillä hän kasvaa tarinan mukana. Kirjan tarina olikin ihanan lämpöinen, mutta hullunkurinen yhdistelmä koiria, joulua ja rakkautta, maustettuna ripauksella toimintaa.


Ota minut syliin, (Not Just for Christmas, 2018)
Otava, 2020
Suom. Inka Parpola
Kannen suunnittelu: Tiia Javanainen/Purotie Design
s.302

perjantai 17. joulukuuta 2021

Joulutarinoita

 

Joulutarinoita sisältää viisitoista novellia eri kirjailijoilta. Kirjasta löytyy Unni Lindellin, Leena Landerin, Hennin Mankellin & Håkan Nesserin, Iselin C. Hermannin, Aino Trosellin, Unni Nielsenin, Åke Edwardsonin, Ingvar Ambjörnsenin, Steinunn Sigurardóttirin, Leena Lehtolaisen, Benn Q. Holmin, Liza Marklundin, Willy Josefssonin, Karen Fastrupin ja Anna Janssonin novellit.
"Koko joulukuu on muutenkin silkkaa painajaista. Se alkaa jo marraskuussa kun joulusomisteet valtaavat kadut ja kauppojen näyteikkunat, kirjeluukusta tupsahtelee paksuja kuvastoja ja vanhat ystäväni meilaavat tiedustellakseen ehtisimmekö tänä vuonna ottaa parit jouluoluet. Kyllähän minä muuten, mutta kun joulukuussa ei ole saumaa sellaiseen."s.127 (Benn Q. Holm: Mies esikaupungista)
Kirjan novellit sjoittuvat joulun läheisyyteen. Joissakin tarinoissa joulu on selkeästi esillä, kun taas osassa tarinoista hädin tuskin mainitaan mitään jouluun liittyvää. Esimerkiksi heti ensimmäinen novelli, Kilpahiihto oli mielestäni aika kaukana joulutarinasta, kun taas Mies esikaupungissa oli täyttä joulua. Kokoelman novellit ovat muutenkin keskenään hyvin erityylisiä. Mukaan mahtuu niin jännitystä kuin lempeämpääkin tunnelmaa. Osa kirjailijoista on tunnettujen dekkarisarjojen kirjoittajia, ja heidän tarinoissa näkyi myös dekkareista tuttuja hahmoja, kuten Henning Mankellin Wallander.

Nämä novellit ovat mukavan helppoa ja jouluista luettavaa joulun odotukseen. No, ehkä aivan kaikki novellit ei sentään ollut niin helppoja. Muutama sellainen tulkinnan varaa jättävä tarinakin nimittäin mahtui mukaan. Unni Nielsenin Perhosia joulukuussa ja Ingvar Ambjörnsenin Toinen tähti olivat molemmat hivenen omituisia ja niiden ideaa ja tarkoitusta jäi mietityttämään. 


Joulutarinoita
Helmi Kustannus, 2003
Suomentajat: Katriina Savolainen ja Juha Peura
Kannen suunnittelu: Susanne Hinselmann
s.229

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

David Baldacci: Jouluksi kotiin

 

Entinen tähtitoimittaja Tom Langdon saa porttikiellon lentokoneisiin riehuttuaan turvatarkastuksessa. Tom ei anna tapauksen kaataa maailmaansa, vaan päättää hyötyä porttikiellosta. Hän lähtee pitkälle junamatkalle, aikeenaan kerätä matkasta mahdollisimman paljon materiaalia kokonaista kirjaa varten. Hän aikoo matkata Washingtonista Los Angelesiin tyttöystävänsä luo joulunviettoon. 
Matkasta todella kertyykin materiaalia kirjaa varten runsain mitoin, sillä persoonallisista matkustajista ja matkan aikana tapahtuneista kummallisista ja pelottavistakin tapahtumista riittää kerrottavaa. 
"Muutaman minuutin päästä Tom ja muut matkustajat tarrasivat laukkuihinsa ja lähtivät. Suuri ja mahtava Capitol Limited päästi lähtövihellyksensä."s.21
Jouluksi kotiin on juoneltaan lähinnä draamaa, mutta mukaan mahtuu ihan hitusen myös jännitystä. Tom kerää materiaalia kirjaansa varten niin innokkaasti, että ehtii tutustua moniin uusiin ihmisiin, joilla onkin jos jonkinlaista taustaa, mutta järkytyksekseen hän tapaa myös erään vanhan tutun, kun hänen nuoruutensa rakkaus kävelee vastaan. Toimittajan luonne myös herää kun junassa tapahtuu omituisia asioita. 

Jouluksi kotiin esittelee joukon kiinnostavia hahmoja, joilla kaikilla on mukavan omanlaiset luonteenpiirteet. Yllättävän lyhyessä ajassa saadaankiin kiinnostus heitä kaikkia kohtaan heräämään. Hahmojen lisäksi junat ja niissä matkustaminen saa suuren roolin. Itse asiassa junamatkasta puhutaan kirjassa niin kiinnostavasti, että itsellenikin heräsi halu matkustaa junalla jonnekin, vaikka eipä tunnelma taida ihan samalle tasolle yltää täällä päin maailmaa. 

Kirja etenee niin vahavasti henkilöiden välisten draamojen pyösteissä, että juonen varsinaiset toiminnalliset tapahtumat alkavat saada huomiota vasta aivan kirjan loppupuolella, jolloin jännitys tiivistyy vauhdilla ja asiat alkavat selvitä suurien paljastusten myötä. 

Kirjassa eletään joulun aikaa ja se valikoituikin siksi luettavaksi näin joulukuuhun. Joulutunnelmaa ei kuitenkaan kovin suuresti oltu huomioitu. Muutamia koristeita, ehkä pientä joulun hyväntahtoisuutta, ei mitään sen kummempaa.


Jouluksi kotiin, (The Christmas Train, 2002)
Gummerus, 2006
Suom. Pekka Marjamäki
s.288

tiistai 14. joulukuuta 2021

Let It Snow -Kolme talvista rakkaustarinaa

 

Let It Snow sisältää kolme talvista rakkaustarinaa, jotka kaikki linkittyvät toisiinsa pienillä yhteisillä tekijöillä. 
Hirmuinen lumimyräkkä sotkee monen Gracetownin pikkukaupungissa asuvan joulusuunnitelmat. Kuudelle nuorelle se kuitenkin tuo tullessaan jotain hyvääkin, nimittäin rakkautta. 
"Lumisade oli niin sankkaa, että kaikki näytti sumealta. Näky olisi ollut kaunis, ellei myräkkä olisi kirvellyt niin vimmatusti. Käteni olivat niin jäässä, että ne olivat palanneet lähtöpisteeseen ja tuntuivat nyt melkein kuumilta. Jalkani antaisivat pian periksi."s.55
Maureen Johnsonin Jubilee Express kertoo tarinan tytöstä, joka on matkalla joulunviettoon, kun juna yllättäen jää kinoksiin johonkin aivan Gracetownin laitamille. Tyttö lähtee etsimään mukavampaa odotuspaikkaa läpi tuulen ja tuiskun, ja törmääkin aika omalaatuisesti pukeutuneeseen poikaan.

John Greenin Lumienkeli-ilmiössä kolme ystävystä viettävät mukavasti joulua lämpimissä sisätiloissa, mutta yllättävä puhelinsoitto houkuttelee heidät liikkeelle, ja hurja kilpajuoksu läpi jäätävien maisemien voi alkaa.

Lauren Myraclen Sikojen suojelupyhimys kertoo hivenen itsekkäästä tytöstä, joka lupaa ystävälleen hakea tälle tarkoitetun super suloinen ja kauan odotetun minipossun eläinkaupasta.

Lumimyrskyt kirjoissa on minusta jotakin aivan ihanaa. Mitä enemmän lunta ja suljettuja paikkoja, sitä parempi. Siksi olinkin aika innoissani tästä kirjasta, sillä kaikkiin kolmeen tarinaan tuo lumimyräkkä liittyy suuresti. Kaikki tarinat kuvailivat lumisia ja hyytävän kylmiä maisemia loistavasti, ja veivät minut mielikuvitusmatkalle tuonne myrskyn keskelle. Tilaa jäi tarpeeksi kuitenkin myös jokaiselle rakkaustarinalle, jotka lämmittivät mukavasti mieltä kylmän mysrkyn keskellä. 

Kaikki tarinat ovat kirjoitustyyliltääl hyviä ja sujuvasti eteneviä. Näiden kirjailijoiden tyylit sopivatkin loistavasti samaan kirjaan, sillä kaikki tarinat tuntuvat kuuluvan yhteen.

Oma suosikkini oli Maureen Johnsonin Jubilee Express. Rakkaustarina oli kaunis ja siirappinen, ja lumimyrsky oli pahimmillaan. Kuvauksia kylmistä lumimaisemista ja selviytymistä myrskyn keskellä luki mielenkiinnolla. Lisäksi jouluakin ehdittiin tunnelmoida. Taustatarina oli tässä tarinassa myös kiinnostavin ja täynnä yksityiskohtia.

Muut kaksi tarinaa olivat myös hyviä, mutta niissä ei ollut samanlaisia yksityiskohtia ja taustatarinoita. John Greenin Lumienkeli-ilmiö oli vauhdikas, kommelluksien täyteinen ja hauska tarina, jonka rakkausjuttu jäi vähän vaisuksi. Vähiten pidin Lauren Myraclen Sikojen suojeluspyhimyksestä, sillä sen päähenkilö oli mielestäni niin luotaantyöntävä, ja myrskykin oli jo laantunut. 


Let It Snow, 2008
-Maureen Johnson (The Jubilee Express)
-John Green (A Cheertastic Christmas Miracle)
-Lauren Myracle (The Patron Saint of Pigs)
WSOY, 2016
Suom. Inka Parpola, Helene Bützow ja Kaisa Kattelus
s.312

perjantai 10. joulukuuta 2021

Marko Hautala: Tilauspukki

 

Joose ja Malla ovat hämmentyneitä ja stressaantuneita. Suvun joulujuhla on aina ollut isoisä Augustin vastuulla, mutta nyt vastuu on siirtynyt heille. Pariskunta yrittää tehdä juhlasta täydellisen, mutta hivenen kitkerän isoisän valvovan silmän alla se ei todellakaan ole helppoa. Juhlat sujuvat kuitenkin yllättävän kivuttomasti ainakin siihen asti, että paikalle saapuu karmiva tilauspukki.
"Joose ja Malla taputtivat kramppimaiset hymyt kasvoillaan. Saana-tyttö katsoi isoisäänsä ilmeettömänä. Hän oli liian nuori ymmärtääkseen, että tuo luiseva kaljupää veti perässään parinsadan miljoonan omaisuutta."
Tilauspukki on jouluinen kauhutarina. On jo kolmas vuosi kun Haamu kustannus julkaisee tällaisen Hautalan Kauhutarinan, ja tästä alkaakin muodostua jo kiva perinne. 
Kyseessä on jälleen mustalla huumorilla koristeltu jouluun sijoittuva tarina, jonka tunnelma on kaukana lempeästä ja rakkaudentäyteisestä joulutunnelmasta. Tämän suvun joulujuhlat ovat tunnelmaltaan niin puisevan kammottavat, että jo niiden kuvaus riittäisi kauhuksi tällaiselle joulun tunnelmoijalle, ilman niitä tarinan varsinaisia kauhuelementtejäkin. :D

Tilauspukki tuo kivaa vaihtelua kovasti pitämäni kepeän jouluromantiikan keskelle. Tarina on sopivan pituinen kerralla kuunneltavaksi, ja lukijana toimiva Anssi Rantamäki sopii tarinan lukijaksi loistavasti. Rantamäki nimittäin eläytyy tarinaan täysin ja tekee kuuntelusta mieluisaa. Tämä tarina sopii myös niille, jotka eivät niin joulujutuista pidä, mutta tämä kannattaa kuunnella aikuisten kesken, sillä perheen pienimmille tämä on liian synkkä ja raaka. 



Tilauspukki
Haamu Kustannus, 2021
Äänikirja -Elisa Kirjasta
Lukija: Anssi Rantamäki
Kesto: 38min

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Jenny Hale: Christmas at Fireside Cabins

 

Lila Evans pitää joulusta, mutta se on myös henkisesti rankkaa aikaa. Lila tuntee itsensä silloin yksinäisemmäksi kuin muulloin, ja rakkaan isän kuolema muistuu kipeänä mieleen. Onneksi hänellä on joukko rakkaita ystäviä, joiden kanssa hän lähtee jälleen joka vuotiselle tyttöjen seikkailulle. 
Lila varaa heille mökin Fireside Cabins -nimisestä paikasta, joka netissä näyttää täydellisen tunnelmalliselta joulun vietto paikalta. Todellisuus on kuitenkin jotakin aivan muuta. Ensimmäinen pysähdys kahvilassa tutustuttaa heidät äreään kahvilan omistajaan, eikä mökissäkään ole kehumista. Löytääkö Lila joulutunnelman, vai saako ikävät tapahtumat pilattua tyttöjen loman?

Christmas at Fireside Cabins oli juuri sitä mitä toivoinkin, eli kevyttä viihdettä täynnä joulua. Tämän kirjan kansien väliin kätkeytyy romanttinen joulutarina, jossa joulukoristeita ja herkkuja kuvaillaan tasaisin väliajoin niin, ettei joulun lähestyminen varmasti pääse unohtumaan. 

Kirja on yhdistelmä ystävyyttä, rakkautta, lempeää mieltä, avuliaita kyläläisiä, ja toki myös draamaattisia tilanteita ja vaikeita ihmissuhteita luomaan jännitteitä. Vaikka lopun tapahtumat kääntyvätkin juuri sinne suuntaan, minne niiden olettaakin menevän, pysyy mielenkiinto yllä, kaikkien yllätyskäänteidensä takia.

Christmas at Fireside Cabins on kuin siirappinen jouluelokuva kirjamuodossa. Jouluisen mökkikylän, ja kaikki kylässä sijaitsevat paikat voi helposti kuvitella silmiensä eteen kuvailevan tekstin avulla. Teksti on helppolukuista ja tarina etenee mukavan rivakasti kaikkien jouluisten aktiviteettien parissa. 


Christmas at Fireside Cabins
Bookouture, 2020
s.295

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Lucinda Riley: Enkelipuu

 

Onnettomuus pyyhki Gretan mielestä koko entisen elämän. Itselleen vieraiden läheisten kanssa eläminen on ahdistavaa ja vaikeaa. Niinpä Greta lähes erakoituu asuntoonsa. 
Viimein parikymmentä vuotta onnettomuuden jälkeen Greta suostuu palaamaan rakkaan ystävänsä Davidin  kanssa viettämään joulua Marchmontin kartanoon, josta hän nuorena naisena lähti. 
Kartano herättelee jotain muistojen kaltaista hänen mielessään, mutta vasta kävelyllä, kun hän törmää vanhaan hautakiveen, alkaa muistot tulvia hänen mieleensä. 
Yhdessä Davidin kanssa hän alkaa koota mieleensä menneisyytensä tapahtumia 1945-luvun Lontoosta lähtien. 
"Hän kääntyi katsomaan hautaa. "Jonny... oma poikani... anna minun muistaa. Anna minun Herran tähden muistaa, mitä on tapahtunut!" hän parahti kyynelten tukahduttamalla äänellä."s.25
Enkelipuu on tuhti pakkaus perhedraamaa, menneisyyden salaisuuksia ja rakkautta.
Kirjan alku on aika lohduton. Greta on menettänyt muistonsa koko nuoruudestaan ja sen jälkeen jo kaksikymmentä vuotta eristäytymisensä takia. Heti alkuun toivookin, että Greta voisi vielä saada vanhoille päivilleen jonkinlaisen onnen. 

Gretan nykyistä elämää ei kuitenkaan kovin paljoa käsitellä, sillä kirja johdattaa niihin menneisiin unohdettuihin vuosiin. Gretan lisäksi menneissä vuosissa suuren roolin saavat David, Gretan tytär Cheska, ja lopuksi myös Cheskan tytär. Kaikkien heidän tarinat ovat tiiviisti kietoutuneet toisiinsa, ja varsin dramaattisin juonenkääntein höystettyinä. 

Kuvittelin kirjan olevan ihanan jouluinen rakkaustarina, tai edes jotakin siihen suuntaan, sillä kansikuvakin antaa viitteitä tällaiseen, mutta tämä luulo oli kaukana todellisuudesta. Joulu on hyvin pinessä roolissa, ja rakkauskin, vaikka sitä tarinaan mahtuu, jää kyllä sivurooliin kaikkien dramaattisten ja synkkien juonenkäänteiden vallatessa tarinan.

Enkelipuu on hyvin runsas lukuromaani. Se on täynnä tapahtumia ja paljastuksia, jotka pitävät mielenkiinnon yllä alusta loppuun.  


Enkelipuu, (The Angel Tree, 2015)
Bazar, 2018
Suom.Hilkka Pekkanen
s.602