lauantai 10. elokuuta 2019

Kiera Cass: Ainoa


America Singer on viimein päättänyt haluta Maxonin, ainoastaan Maxonin. Valinnan 35 tytöstä on jäljellä enää neljä. America tietää, että Maxonilla on ollut häntä kohtaan tunteita jo kauan, mutta miksi hän edelleen jatkaa kisaa ja muiden tyttöjen tapaamista? America ei voi olla mököttämättä ja heidän riitansa tuntuvat vievän heitä kauemmas toisistaan. Muut valinnan tytöt tekevät mitä vain saadakseen Maxonin pysymään tyytyväisenä, pitäisikö Americankin? Valinta ei kuitenkaan tyttöjen mielistelyistä huolimatta suju rauhaisasti. Linnaa ja kuninkaallisia vaanii ilkeät vallanhimoiset kapinalliset. Mutta kaikki kapinallisetkaan eivät ole pahoja, eikä väärässä, ja heistä voi olla myös apua.

Ainoa on Valinta -sarjan kolmas osa.
Ainoa jatkaa Valinta -sarjan tarinaa aiemmista osista tuttuun tyyliin. Kirjassa on runsaasti suhdepähkäilyä, huolimatta siitä, että America tietää jo kirjan alkumetreillä haluavansa Maxonin. Tällä kertaa parin ongelmat johtuvat siitä, ettei America halua tunnustaa tunteitaan ääneen, ja Maxon taas haluaa kuulla ne ennen päätöksen tekoa. Myös Aspen vaikeuttaa edelleen asioita, olemalla lähellä.

Muihin osiin verrattuna Ainoasta löytyy enemmän toimintaa. Kapinallisten aikeet paljastuvat viimein ja ne johtavat jännittäviin ja raakoihinkin seikkailuihin. Kirjan monipuolinen henkilöstö kokee paljon surullisia menetyksiä, sillä kuolemaa tästä kirjasta löytyy myös paljon. Ainoa olikin huomattavasti surullisempi, kuin muut osat. Pukuloistoa, tyttöjen välistä kisailua, ystävyyttä, ja rakkautta ei oltu kuitenkaan unohdettu, vaan kaikkea löytyi kirjasta sopivasti.

Ihmettelin kirjan nopeaa etenemistahtia, sillä hyllyssäni odottaa sarjan loput kaksi osaa, mutta nopean tutkailun jälkeen sain huomata, että seuraavat kirjat kertovatkin jo aivan toisesta henkilöstä, kuin America. Jännityksellä odotan mitä muutoksia on tapahtunut, kun ajassa ollaan kaksikymmentä vuotta eteenpäin. Ainoa kun lupailee paljon muutoksia kaikkien maan asukkaiden tulevaisuuteen.

Lue myös: Valinta ja Eliitti.


Ainoa, (The One, 2014)
Pen & Paper, 2017
Suom. Laura Haavisto
s. 323

maanantai 5. elokuuta 2019

Anneli Kivelä: Onnenkauppaa Katajamäellä


Nelikymppinen Satu asustelee Pohjanmaalla. Hän on kyllästynyt pysähtyneeseen elämäänsä ja päiviin, jotka tuntuvat kovin samanlaisilta. Hän löytää työpaikkailmoituksen, jossa etsitään Honkahovin lomahotelliin tiedotussihteeriä. Työpaikka sijaitsisi kaukana, muutto olisi pakollinen, mutta olisiko se sitten niin kamalaa? Kun Satu työhaastattelun jälkeen saa työpaikan, on edessä muutto. Työpaikan lähellä on pieni Katajamäen kylä ja siellä ihana torppa tyhjillään, jonne Satu pääsee muuttamaan vuokralle. Pian Sadun sinkkuelämäkin alkaa lähestyä loppuaan, kun Katajamäeltä alkaa löytyä mieluista seuraa.

Onnenkauppaa Katajamäellä on toinen osa Katajamäki -sarjasta.
Viime kesänä luin tämän sarjan ensimmäisen osan, eikä se saanut minulta pelkkää ylistystä huonon dialoginsa takia, mutta silti halusin palata sarjan pariin myös tänä kesänä. Dialogi ei ollut yhtään parempaa tässäkään kirjassa. Jo ensimmäisellä sivulla oli pitkä keskustelu, jollaista en voisi ikinä kuvitella sisarusten väliseksi, sillä sama asioiden kertominen lukijalle tapahtui jälleen dialogin muodossa. Aivan kuin keskenään höpisevät sisarukset eivät edes tuntisi toisiaan. Noh osasin odottaa tätä, joten keskityin vain kirjan kevyeen ja rentouttavaan maalaistunnelmaan, jonne onkin varsin helppo uppoutua.

Kirjan kesäisestä kansikuvasta huolimatta lähes koko kirjan ajan vallitsi kylmä ja luminen talvi ja kesää lähinnä vain odoteltiin haikeudella. Lopulta hetkinen tunnelmoitiin kesäisemmissäkin maisemissa. Kauniit talvimaisemat välittyvät kuitenkin vaikka suurempienkin helteiden läpi ja silmiensä eteen pystyi hyvin kuvittelemaan hauskat talvikohtaukset lumihankineen. Mukavan aidosti ja nopeasti etenevää tekstiä oli siis jälleen tarjolla, kunhan unohdetaan selittelevä dialogi.

Tätä sarjaa ei varmaankaan tarvitsisi edes lukea järjestyksessä, sillä tässä osassa oli jo uusi päähenkilö, jota ei ensimmäisessä osassa esitelty lainkaan. Tuttuja hahmoja kirjassa oli kuitenkin paljon, kunhan tarina siirtyi Katajamäelle ja ensimmäisestä osasta tuttuun torppaan.

Kirja tarjosi lopputulokseltaan melko ennalta-arvattavan tarinan, jossa kuitenkin ehtii tapahtua paljon arvaamattomia ja hupaisia juonenkäänteitä.

Lue myös: Kotiin Katajamäelle


Onnenkauppaa Katajamäellä
Karisto, 2007
s. 295

torstai 1. elokuuta 2019

Anna Jansson: Vaitelias jumala


Nuorempi konstaapeli Maria Wern saa työtovereineen selvitettäväksi karmaisevan murhan. Keskeltä harvaan asuttua aluetta löytyy miehen ruumis, joka roikkuu hirtettynä puussa. Paljon muutakin puusta roikkuu, eikä mieskään ole ainoastaan hirtetty. Kyseessä on päivänselvä murha ja kaikenlisäksi hyvin tarkkaan suunniteltu ja toteutettu rituaalimurha. Murha halutaan selvittää nopeasti, joten paikalle kutsutaan avuksi myös professori Morgan Höglund, joka tietää paljon pohjoismaisesta mytologiasta, johon rituaalimurha vahvasti liittyy.
Marian murhatutkimuksia hankaloittavat arjen mutkikkuudet ja törkeä esimies, joka ei anna arvostusta naisille.

Vaitelias jumala aloittaa Maria Wern -sarjan.
odotin tältä sarjan aloittajalta paljon, sillä aihe oli milenkiintoinen, mytologiaa, ja rituaalimurhia.
Murhatutkimukset pysyivätkin kiinnostavina, kun mukana pyöri tietoiskuja heittelevä professori. Myös Marian elämää koskevat mutkat olivat kiinnostavaa luettavaa, vaikka aika paljon tässä ensimmäisessä osassa vasta pohjustellaan. Kovin paljoa tähän pieneen kirjaan kun ei voinut mahduttaa, jotta itse murhillekin jäisi sivutilaa.

Mielestäni murhien selvittely ei nyt edennyt erityisen salaperäisesti, eikä kiinnostavasti. Vauhti oli niin nopea, ja väkisin tungettiin epäiltyjä Marian tielle. Nämä epäilyt tulivat aina ihan puskista ja päättyivät aivan yhtä nopeasti. Maria huomasi jonkin asian, joka selkeästi liittyi murhaan ja heti hänellä oli omasta mielestään syyllinen edessään. Muutenkin tuntui hitusen epäuskottavalta koko murhaajan metsästys, sillä kohtauksia vilahteli lyhyesti ja nopeasti ja sattumia oli liikaa.

Epäilyttää tarttua seuraavaan osaan, sillä kiinnostavinta tässä oli mytologia, jota sitten taas seuraavassa osassa tuskin enää käsitellään, kun on uudet murhat ja kuviot. Pientä kiinnostusta Marian tuleviin koitoksiin kuitenkin heräsi, joten saatan tämänkin sarjan pariin palata. Maria vaikuttaa henkilönä niin kiinnostavalta ja tässä kirjassa heräteltiin aika paljon ajatuksia siitä miten hänen elämänsä saattaa jatkua. Sitä paitsi hyvin usein olen alkanut pitää dekkarisarjoista vasta toisessa osassa, kun hahmojen elämiin päästään paremmin tutustumaan.

Kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan puu.


Vaitelias jumala, (Stum sitter guden, 2000)
Gummerus, 2002
Suom. Jaana Nikula
s. 269

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura menetysten rannikolla


Vuonna 2011 Japania kovisteli suuri maanjäristys ja tsunami. Rei Shimura viettää rauhaisaa aikaa uudessa kodissaan Havaijilla, kun tieto Japaniin kohdistuvista luonnonvoimista saapuu heille. Rei on kauhuissaan, sillä onhan Japani aina hänen kotinsa, vaikka hän asuisi missä, ja monet sukulaiset ovat Japanissa. Kun Rei sitten saa puhelun ystävältään herra Ishidalta, joka on joutunut jäämään tuhoutuneelle Tohokun rannikolle ja tarvitsee apua, on Rei heti valmis matkaamaan Japanilaisten avuksi. Pian hän onkin jo matkalla ja perillä hän saa huomata, että herra Ishida tarvitsee apua kadonneen työntekijänsä etsinnöissä.

Rei Shimura menetysten rannikolla on yhdestoista ja samalla viimeinen osa Rei Shimura -sarjasta.
Sarjan viimeinen osa, eli viimeinen matka Japaniin Rei Shimuran kanssa on nyt ohi. Olen nauttinut nojatuolimatkailusta tämän sarjan parissa hurjasti. Tämä viimeinenkään osa, vaikka onkin kirjoitettu myöhemmin ja jo päättyneen sarjan jatkoksi, ei ollut lainkaan huono. Erilainen tosin.

Rei Shimuran elämä on vakiintunut ja hän elää onnellisesti mihensä kanssa ja töitäkin riittää. Niimpä Rein yksityiselämä ei edennyt suuntaan eikä toiseen kirjan aikana ja myös hurjat mieskuviot olivat poissa. Tässä onkin varmaan yksi suurimmista eroista muihin osiin verrattuna, sillä sarja on aina ollut täynnä Rein yksityiselämää koskevia juonenkäänteitä. Mieskuvioiden puuttuminen ei haitannut yhtään, sillä Rei saa minun puolestani elellä aivan rauhassa rakkaansa kanssa, mutta ehkä olisin kaivannut jotakin pikkuriikkistä Rein omaa elämää koskevaa juonenkäännettä kuitenkin.

Tylsää ei ehtinyt tämän kirjan parissa tulemaan, vaikka tahti olikin aika rauhallinen. Kirja tarjosi tietoa ja surullisia tarinoita maanjäristyksen ja tsunamin runtelemilta alueilta. Rein seikkailuinto ja tapa tarttua pienimpäänkin vihjeeseen, kun kyseessä saattaa olla murha ei ollut kadonnut minnekkään, ja pian hän olikin jälleen sotkeutunut vaarallisten ihmisten asioihin. Hurjiin tapahtumiin ja piilotteluleikkeihin Rei päätyi tässäkin kirjassa.

Rei Shimura menetysten rannikolla oli surullisin Rei Shimura -kirja aiheensa ja tarinoidensa takia.  Monipuolista Japanin kulttuuria ei tietysti voi millään tarjota tuhoutuneissa kaupungeissa, mutta misokeitolla, vihreällä teellä ja toisten auttamisella alettiin rakentaa tuhoutunutta maata uuteen loistoon.

Nyt hiukan haikeana joudun jättämään hyvästit tälle sarjalla, mutta onneksi maailma on täynnä loistavia sarjoja, joita en ole vielä lukenut. Tähän sarjaan kannustan tarttumaan, jos vielä ei ole kokeillut.

Lue myös sarjan aiemmat osat: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja Zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytärRei Shimura ja helmenkalastajaRei Shimura taifuunin silmässäRei Shimura Yakuzan jäljillä, ja Rei Shimura Havaijilla.


Rei Shimura menetysten rannikolla, (The Kizuna Coast, 2014)
Gummerus, 2016
Suom. Terhi Leskinen
s.448
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Kiera Cass: Eliitti


America Singer on ihmeekseen edelleen mukana kisailemassa tulevan prinsessan tittelistä ja paikasta komean prinssi Maxonin vierellä, tämän rakkaana vaimona. Kisaan valituista 35 nuoresta naisesta on jäljellä enää kuusi ja kisa on tiukentunut. America ei nää asiaa aivan samoin kuin muut tytöt. Hän vaatii liikaa aikaa prinssiltä, jolla ei enää ole sitä antaa. Americalla on vaikeuksia saada ajatuksensa kasaan. Hänellä on toki tunteita Maxonia kohtaan, mutta voiko hän siltikään unohtaa ensirakkauttaan, joka on siinä aivan vierellä. Aspen on kuitenkin niin turvallinen. Sitä paitsi Maxonin vaimona hän joutuisi kantamaan vastuun myös kruunusta.

Eliitti on Valinta -sarjan toinen osa.
Eliitti koukutti minut yhtä hyvin, kuin ensimmäinenkin osa, vaikka tämä ei ehkä ollut aivan yhtä hyvä. Melkein kuitenkin. Olisin kaivannut hitusen vähemmän suhdedraamaa ja enemmän kuvausta tuosta kiinnostavasta maailmasta, jossa eletään.

America ei nimittäin todellakaan osaa päättää mihin suuntaan rakkauttaan kohdistaisi ja välillä ärsyynnyn hänen säätämisestään sekä Maxonin, että Aspenin kanssa. Olisi sitten ennemmin säätämättä siihen asti, että on päättänyt. Hänen hahmostaan tulee hiukan luotaantyöntävä, kun hän on niin epäreilu ja itsekäs. Lisäksi kun lukija on itse päättänyt jo kumpaan suuntaan toivoisi American lähtevän, on toisen kanssa säätämistä vielä ärsyttävämpi lukea. Noh onneksi nyt vaikuttaa jo siltä, että Americakin on oikeilla jäljillä ja tajusi mitä on menettämässä.

Vaikka kirjan luettua tuntuikin siltä, että suhdedraamaa olisi saanut olla vähemmän, oli kaikki kirjan kohtaukset luettava heti, sillä niin mielenkiintoista kaikki oli. Kirja tarjoaa toki paljon muutakin suhdedraaman lisäksi. Paljastellaan esimerkiksi pikkuhiljaa salaisuuksia Illéan synnystä ja menneisyydestä. Odotankin innolla mitä kaikkea vielä tulee paljastumaan ja onnistuuko America lopulta parantamaan maan oloja, apunaan ehkä tukijansa, joita hän pikkuhiljaa kerää itselleen.

Hankin jo tämän koko Valinta -sarjan kirjahyllyynni, sillä pidän tämän alusta valtavasti. Tämä mukavan helppoa ja jännittävää viihdettä, joka tarjoaa tarpeeksi jännitettä, jotta mielenkiinto pysyy yllä myös seuraavaa osaa varten. Tämä muuten kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, sillä juttu jatkuu juuri siitä mihin viimeisimmässä kirjassa jäätiin.

Kesän 2019 kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan kaunis vaate.

Lue myös sarjan ensimmäinen osa: Valinta


Eliitti, (The Elite, 2013)
Pen & Paper, 2016
Suom. Laura Haavisto
s. 320

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Christian Rönnbacka: Julma


Porvoolainen ylikonstaapeli Antti Hautalehto toipuu vielä edellisestä suuresta operaatiosta, kun hän kollegoineen saa selvitettäväksi erittäin julman rikoksen. Lähistöltä on kaapattu nuori tyttö, jonka kaappaaja kyllä palauttaa, kunhan on saanut haluamansa. Kun pian katoaa toinenkin tyttö, on alueen asukkaat kauhuissaan. Pollisit yrittävät parhaansa, jotta tyttöjä ei kaapattaisi enempää, mutta heillä on vastassaan ovela rikollinen, joka osaa hommansa.
Hautalehdolla on työnsä ohella myös yksityiselämässä ongelmia. Hänen päästään on luvattu muhkea palkkioraha.

Julma on Antti Hautalehto -sarjan toinen osa.
No nyt löytyi loistava dekkarisarja luettavaksi. Tai löysinhän minä tämän jo ensimmäisessä osassa, mutta ei se vakuuttanut niin kuin tämä toinen osa, vaikka sekin oli hyvä. Tämä Julma oli kuitenkin paljon yhtenäisempi dekkari, jossa etsitään rikollista, jota lukijallekaan ei paljasteta ennen loppua. Ensimmäinen osa kun oli enemmän huumepiirien paljastamista. Tälläinen rikollisen etsiminen on omasta mielestäni paljon kiinnostavampaa. Antti Hautalehto oli kuitenkin niin loistava hahmo, että oli luettava tämä toinenkin osa, ja onneksi luin.

Antti Hautalehto on piristys dekkarikirjojen paljoudessa, sillä hän on mukavan erilainen. Hänellä on hyvin vahva luonne, ja hän joutuukin usein tilanteisiin, joihin aivan kaikki poliisit eivät varmasti päätyisi. Hänellä kuohuu välillä vähän yli ja silloin hänen keinonsa on hieman kyseenalaiset, mutta näistä kohtauksista rakentuu hauskoja tilanteita, jotka pitävät letkeää tunnelmaa yllä, vaikka kirjassa vallitsevat rikokset ovat hirveitä. Nimensä mukaisesti kirjan juoni on julma, mutta onneksi kauheuksia ei kuvailla liian tarkoin.

Huumoria ja hauskoja sutkautuksia viljellään runsaasti ja poliisiasemalla meininki on lähinnä vitsikästä. Kaikki pilailevat työkavereidensa kustannuksella, eikä taukotiloissa ilmeet ole vakavia. kirjassa onkin sopivassa suhteessa kauheuksia ja hauskuutta ja lisäksi paljon vauhtia.

Toivoin ensimmäisen osan jälkeen hieman iloisempaa loppua tälle kirjalle, mutta ei. Toiveeseeni ei vastattu ja hyvin surkeissa oloissa loppui tämmäkin kirja. Voi Hautalehto parkaa, onneksi hän osaa asennoitua elämään positiivisesti.

Sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä ensimmäisessä osassa alkunsa saaneet tapahtumat, jatkuvat osittain tässä.

Lue myös sarjan aloitusosa: Operaatio Troijalainen

Kesän 2019 kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan ovi.


Julma
Bazar, 2013
Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen
Kannen valokuva: Pertti Jääskeläinen
s. 367

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

J.P. Toivonen: Miekanloisto -Candoran sauva


Miekanloisto -Candoran sauva kertoo Basileus nimisestä Jumalasta, joka asuu Taivaan valtakunnassa. Eräänä päivänä Basileus päättää luoda kaltaisiaan, jotta ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi. Hän luo planeetan nimeltä Atlas. Aluksi Atlas on täynnä hyvyyttä ja kuolemattomia olentoja, jotka elävät sulassa sovussa. Pian pahuus kuitenkin pääsee planeetalle ja Basileus luopuu kaltaistensa kuolemattomuudesta. Atlas joutuu erimielisyyksien, murhien ja kauheuksien valtaan, eikä kaikki pian edes usko Basileukseen.
Zargon niminen poika on nähnyt koko lapsuutensa ajan unia linnasta, mutta eräänä päivänä hän löytää kirjasta kuvan kyseisestä linnasta. Zargon on varma, että linnassa on jotakin, joka hänen on selvitettävä. Niimpä Zargon lähtee tutkimusmatkalle linnaan, josta on jäljellä enää rauniot.

Candoran sauva on Miekanloisto fantasiasarjan ensimmäinen osa.
Candoran sauva kiidättää lukijan vuosisatojen läpi vauhdilla. Aluksi viivytään aika pitkään Taivaallisessa valtakunnassa ja kerrotaan Atlaksen luomisesta ja turmeltumisesta. Sitten hypätään vuosituhansia eteenpäin ja kerrotaan eräästä hirveästä koettelemuksesta, joka Atlasta kohtasi, kun Valon valtiatar päätti vallata koko planeetan. Vasta lähes kolmesataa sivua luettua päästään tutustaaan Zargoniin, josta takakansi kertoo. Ajassa ollaan taas menty vauhdilla eteenpäin, ja Atlaksella eletään suhteellisen rauhaisasti. Zargonin seurassa ei kuitenkaan viivytä edes kirjan loppuun, vaan vielä lukija heitetään kaksistaa vuotta eteenpäin aikaan jolloin Atlaksella on jälleen synkempää. Kirja on siis jaettu prologiin ja kolmeen osaan, jotka kaikki kertovat hyvin erilaisista tilanteista ja ajoista.

Candoran sauva on mielikuvituksellinen ja yksityiskohtainen kirja täynnä ihmisiä ja taikaolentoja.
Kirjan teksti on hyvin kuvailevaa ja kekseliästä. Harmikseni välillä kuvailu on liian selostusmaista jolloin mielenkiinto herpaantuu ja monipuolisesta maailmasta on vaikea saada otetta. Pisimmät kuvailevat kohtaukset myös tuntuvat keskeyttävän välillä mielenkiintoiset kohtaukset, jolloin tekisi mieli hypätä ikkunaruutuja kuvailevien lauseiden yli ja jatkaa tapahtumien kulkua. Selostus ei kuitenkaan täytä koko kirjaa ja kun niiden välissä on vauhdikkaita tapahtumia ja sujuvia dialogeja, jotka taas nappaavat lukijan koukkuunsa ja lukeminen on sujuvampaa ja kiinnostus on taas täysissä voimissaan.

Oletin kirjan kertovan enemmän Zargonista, mutta häntä saikin odotella pitkään. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Zargon oli ehdottomasti kirjan paras hahmo ja hänestä kertova osuus kirjan parasta antia. Hänen matkassaan olisin viihtynyt vaikka kokonaisen kirjan verran. Muista kirjan hahmoista ei tullut itselleni erityisen tärkeitä.

Kirjassa ehdittiin saada päätökseen monta pientä tarinaa, mutta kokonaisuus on silti vielä hyvin kesken, sillä kirja on sarjan ensimmäinen osa ja tarina on jätetty vielä auki ilmeisesti seuraavaa osaa silmällä pitäen.


Sijoitan kirjan kesän 2019 kirjankansibingoon kohtaan mies.


Miekanloisto -Candoran sauva
Bod, 2019
s. 575
Kuvittaja: Daniela Henninger
Arvostelukappale