torstai 4. lokakuuta 2018

Sujata Massey: Rei Shimura, samurain tytär


Rei Shimura viettää joulua vanhempiensa luona San Franciscossa, jonne myös hänen poikaystävänsä Hugh Glendinning saapuu. Rein on tarkoitus tutkia sukunsa historiaa ja perintötavaroita ja kirjoittaa niistä, samalla, kun hän viettää mukavan rauhaisaa joulua perheensä parissa. Rauhaisan joulun sijaan Rei huomaa pian olevansa tulilinjalla, kun Hugh alkaa juristiksi toisen maailmansodan aikaiselle seksiorjalle. Kaikki eivät katso hyvällä Hugin työskentelyä, sillä heidän mielestään menneet pitää unohtaa. Kun Hughin asiakas sitten löydetään kuolleena on aika palata Japaniin. Japanissa Rei päättää jatkaa jutun tutkimista, sillä hän epäilee, että asiakas ei kuollut täysin luonnollisesti.

Rei Shimura, samurain tytär on kuudes osa Rei Shimura -sarjasta.
Tämä osa sarjasta oli taas parempi kuin edeltäjänsä, sillä Rein suhdekiemurat olivat hieman maltillisemmassa osassa tarinaa, eikä koko kirjan aikaa vietetty Yhdysvalloissa, vaan myös Japaniin päästiin takaisin ainakin hetkiseksi. Toisaalta oli ihan mielenkiintoista lukea Rein pohdintoja Japanista, kun hän itse vietti aikaa Yhdysvalloissa.

Kirjassa kurkisteltiin toisen maailmansodan kauheuksiin, vaikka ei kovin syvällisesti tai tarkasti. Asioita valotettiin sopivasti kaiken muun ohella ja aihe oli mielenkiintoinen, niin kuin kaikki aiheet tässä sarjassa ovat olleet. Kevyemmät aiheet vain ovat aiemmissa osissa ollut paljon enemmän esillä, kuin nyt tämä vakava aihe tässä kirjassa. Toki aihe on niin valtaisa, ettei sitä pystyisi tälläisessa kirjassa kovin suuresti käsittelemäänkään, niin ettei kaikki muu jäisi sen varjoon.

Rei Shimura, samurain tytär oli juoneltaan aika yllättävä ja etenkin kirjan loppu järkytti, kun en ollut mitään sellaista odottanut. Kirjan päätös tulikin aivan puskista ja nyt haluan tietää miten Rein jatkossa käy. Luettavaa tässä sarjassa vielä onneksi on, joten Rein monimutkainen elämä ehtii varmasti vielä jotenkin selviämään. Toivottavasti Rei ei vain aivan yhtä tiheään joudu kasvotusten murhaajan kanssa, sillä se ei enää kuulosta erityisen uskottavalta.


Rei Shimura, samurain tytär, (The Samurai`s Daughter, 2003)
Gummerus, 2005
Suom. Titta Leppämäki
s. 430

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tästä Rei Shimurasta - olen joskus vuosia sitten lukenut yhden tai kaksi näitä kirjoja, mutta jostain syystä ne jäivät muiden kirjojen varjoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käy helposti, kun on paljon mielenkiintoisia kirjoja luettavaksi. :)

      Poista