tiistai 19. helmikuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä


Rei Shimura saa huippusalaisen toimeksiannon Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Rein tehtävä on löytää Bagdadin kansallismuseosta ryöstetty kannu, jonka epäillään olevan hänen entisen poikaystävänsä Takeon kesäasunnolla. Rei pelkää tehtävän vaikeuttavan hänen elämäänsä Hughin kanssa, mutta hän ei voi jättää tehtävää tekemättä, sillä tehtävä soisi hänelle mahdollisuuden palata Japaniin. Rei päättää lähteä suosittamaan tehtävää, joka saattaa hänet jälleen kerran hengenvaaraan ja sekoittaa hänen perhesuhteensa pahasti.

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas osa Rei Shimura -sarjasta.
Toimeksiannon saatuaan, Rei saa luvan lähteä Japaniin, joten Yhdysvallat jäävät hetkeksi ja tässä osassa keskitytään taas enemmän Japanissa kiertelyyn. Siinä Rei onkin varsin hyvä, sillä hän ei jää pitkäksi ajaksi aloilleen, vaan kiertelee ympäriinsä sotkeutuen kaikkiin vähänkin mahdollisiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kierrettyä tulee niin suurkaupunkia, kuin pikkuisia maalaiskyliäkin, suosituista klubeista, pieniin antiikkiliikkeisiin.

Ketään, joka on sarjaa lukenut, ei varmasti yllätä, että tässäkin osassa Rei onnistuu joutumaan hengenvaaraan, sotkemaan suhteensa Hughiin ja olemaan häpeäksi tarkoille Japanin sukulaisilleen. Myös hyvästä japanilaisesta ruuasta nautitaan, vaikka siitä ei nyt niin paljon puhuttukaan. Sen sijaan yksi ilonaihe oli, että antiikki ja taide oli taas suuressa roolissa, Rein toimeksiannon myötä.

Kirjassa tuhojaan tekevä taifuuni oli mielenkiintoinen lisä juoneen ja korosti Rein, tee ennen kuin ajattelet tyyliä, sillä hän päätti uhmata aika rohkeasti hirmuista myrskyä.


Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytär ja Rei Shimura ja helmenkalastaja.

Rei Shimura taifuunin silmässä, (The Typhoon Lover, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Titta Leppämäki
Päällys: Sami Saramäki
s. 413

2 kommenttia:

  1. Tää on yksi mun kaikkien aikojan Rei Shimura -lemppareista. Takeon kihlattu on varsin omalaatuinen tapaus ja hieman erilainen kuin sarjan muiden teosten naiset. Mitä itse tykkäsit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa, kun tässä kirjassa päästiin takaisin Japaniin. Itse en niin kovasti pitänyt Takeon kihlatusta, sillä hänellä sattuu olemaan eräs paha tapa, josta en yleensä pidä minkään kirjan henkilöissä. :D

      Poista