sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Hanna van der Steen: Hylätyt

 

Vanhassa mökissä metsän keskellä asuu kolme sisarusta. Jo kauan sitten heidät jätettiin mökkiin ja käskettiin pysyä siellä piilossa, mutta miksi? Ovathan he toki kaikki aika erikoislaatuisia. Saaru on huomattavan karvainen, Jami taas täysin näkymätön ja Madu ei puhu, pitää vain ääniä. 
Mutta käskyistä huolimatta on aika lopettaa piileskely, sillä asiat alkavat olla liian kummallisia. Talvi vain kylmenee eikä tunnu loppuvan lainkaan, pelottavat gammot kuljeskelevat ja pitävät ihmisiä tiukasti kurissa. Kolmikko päättää lähteä etsimään kadonnutta äitiään, ehkä hän osaa auttaa.
"Hän leikitteli taas kerran ajatuksella, että he kävelisivät suoraan gammojen luo ja ilmiantaisivat itsensä. Niin he ainakin säilyisivät hengissä tämän kammottavan talven ylitse."s.24
Hylätyt on vauhdikasta ja melko helppolukuista fantasiaa.
Monien fantasia-, tai dystopiakirjojen tapaan myös tässä kirjassa asiat ovat huonosti hirmuhallitsijan takia. Ihmisten elämää rajoitetaan ja vahditaan tarkkaan gammojen avustuksella. Sitten on joukko nuoria, joiden on tehtävä jotakin pelastaakseen muut ihmiset. Tuttu tarina, mutta uudessa kiinnostavassa maailmassa. 

Kirjassa esitellään fantasiamaailma, jossa riittää ihmeteltävää. Uusia eläimiä, ruokia ja kasveja vilahtelee kirjan sivuilla tasaiseen tahtiin. Varsinkin alkuun minun oli vaikea päästä kirjan maailmaan, sillä teksti vilisi uusia sanoja mitä erikoisimmista eläimistä sun muista, mutta en nähnyt niitä silmieni edessä, sillä minulle nuo keltafaaksiaiset, myrkkygondat ja kettukorennot eivät tarkoittaneet yhtikäs mitään. Sen sijaan tarinan kannalta tärkeät uudenlaiset hedelmät, eläimet ja ruuat pystyin näkemään edessäni, sillä niistä kerrottiin oleellisia asioita, eivätkä ne olleet vain maailman esittelyn takia juoneen mätkäistyjä sanoja. 

Kivaa vaihtelua oli kirjan päähenkilökolmikko, jonka on tarkoitus etsiä vastauksia maailmaa kiusaaviin ongelmiin, sillä he eivät ole perinteinen notkean taitava ja kaunis joukkio. Sen sijaan lukija kohtaa kinastelevan, erehtyväisen ja epävarman porukan, joka ei välty virheiltä, ja jonka meno on aika hurjaa, eikä kovin suunniteltua. Heidän kauttaan kirjassa käsitelläänkin runsaasti kauneusihanteita ja erilaisuutta. 

Tarina oli mielenkiintoinen ja vauhtia riitti, kolmikko kun päätyi monenlaisiin kommelluksiin matkansa varrella. Suurimmat juonikuviot loppuratkaisua ajatellen eivät tosin onnistuneet yllättämään minua, vaan menivät juuri niin kuin arvelinkin. 


Hylätyt
KVALITI, 2022
Kansi: Michael Kingdom
s.320

1 kommentti:

  1. Tää vaikuttaa kiinnostavalta just noiden päähenkilöiden erilaisuuden takia.

    VastaaPoista