tiistai 4. huhtikuuta 2023

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

 

Maddy on allerginen koko maailmalle. Hän joutuu elämään hyvin suojattua elämää kotonaan, ikinä poistumatta sielä minnekään. Suurinta viihdettä on kirjat, elokuvat tai peli-illat äidin kanssa. Vieraita ei juurikaan käy. Ainoastaan Carla, hoitaja. 
Eräänä päivänä naapuriin muuttaa uusi perhe. Maddy näkee ikkunasta Ollyn, ja Olly huomaa hänet. Äidin huolesta huolimatta Maddy tutustuu Ollyyn, ja tajuaa haluavansa elämältä niin paljon muutakin kuin vankina olemista omassa kodissa, vaikka kaikki kodin ulkopuolinen voi tappaa hänet hetkessä. 
"Mietin epämääräisesti, mitä hän näkee ikkunassani - vieraan, valkoisiin pukeutuneen tytön jolla on isot, tuijottavat silmät. Poika hymyilee minulle, eivätkä hänen kasvonsa ole enää synkät, eivät enää vakavat. Yritän vastata hymyyn, mutta olen niin hämilläni, että kurtistan hänelle sen sijaan kulmiani."s.27
Kaikki kaikessa ei ehtinyt missään vaiheessa olla edes lukulistallani tai kuulunut lukusuunnitelmiini. Kirja on oikeastaan mennyt minulta täysin ohi ilmestyttyään, vaikka siitä on tehty elokuvakin.  Törmäsin kirjaan sattumalta kirpparilla ja se näytti nopean selailun jälkeen houkuttelevalta, joten se lähti mukaan ja heti lukuun. 

Luin kirjan hetkessä. Luvut ovat lyhyitä, fontti kookasta, sivuilla on myös piirroksia, kaavioita ja muuta lisuketta, ja tarina niin mukaansatempaava, että aika kuluu aivan siivillä, eikä kirjaa malta jättää kesken. Kirjaan mahtuu monia dramaattisia käänteitä ja on vain pakko saada tietää miten kaikki päättyy. Minut loppu yllätti suuresti ja jää varmasti hyvin mieleen.

Kaikki kaikessa sisältää monia vaikeita ja vakavia aiheita, on sairautta, traumoja, perheväkivaltaa ja yksinäisyyttä, mutta silti kirjan tyyli pysyy kepeänä, sillä huumoria ja nuorten letkeää keskustelua mahtuu mukaan runsaasti. Maddyn ja Ollyn väleistä saakin aidon ja lämpimän kuvan, josta nuoruuden epävarmuus, mutta samalla haaveet tulevasta, ja ensimmäisestä rakkaudesta paistaa kauniisti läpi. 


Kaikki kaikessa, (Everything, Everything, 2015)
Tammi, 2017
Suom. Helene Bytzow
s.319

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti