Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

 

Itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin syntyy tyttö, joka kasvaa aikuiseksi naiseksi tuntien itsensä ulkopuoliseksi. Äiti on tytölle aina toitottanut, että erilainen ei saa olla. Pitää sulautua joukkoon, siivota, käyttäytyä hyvin, hankkia normaali ammatti. Tyttö näkee vain synkän äitinsä, ja tämän omituiset ystävät jollaiseksi ei ikinä halua muuttua. Hän haluaa olla erilainen, mutta ei tiedä millainen. Hän etsii jotain, hiukan sieltä sun täältä. Ensin Helsingistä, sitten ulkomailta. Koko ajan hänellä on mukanaan tuo ulkopuolisuuden tunne.

"Haluaisin mielelläni mennä päiväkotiin tai tarhaan tai jonnekin sellaiseen, missä muut ihmiset käyvät, mutta äitini mielestä on huolestuttavaa, että päiväkodeissa ja tarhoissa ja muissa sellaisissa ei voi valita kenen seuraan sattuu joutumaan ja mitä sitten, jos ne muut eivät olisikaan kristillisiä henkilöitä vaan keitä tahansa erikoisia ihmisiä?"s.55

Rakkaudenhirviö on lyhyistä tuokiokuvan tyylisistä luvuista koostuva romaani. Kirja on odotellut hyllyssä jo pari vuotta, odotukset ovat olleet aika korkealla, niin korkealla, että jatko-osankin olen jo tämän seuraksi sinne hyllyyn hankkinut. Kirja kertoo tarinan huonosta äiti-tytär suhteesta kärsivän naisen kasvusta, siitä miten kaikista lannistavista kommenteista ja mielipiteistä huolimatta hän kirjoittaa kirjankin. 

Kirjan kieli on kekseliästä, monipuolista ja sujuvaa. Yleensä lyhyet luvut innostaa lukemaan, mutta silti tämän lukeminen vei pienen ikuisuuden. Välillä kirja tempaisi mukaansa ja luin pidemmän pätkän kerralla, kun taas välillä kyllästytti niin mahdottomasti, ettei huvittanut jatkaa koko kirjaa. 

Tämä kirja ei ollut minua varten, ei sitten niin millään, vaikka kuinka yritin nauttia hienoista ajatuksista ja kauniista tekstistä. Minulla tökki vähän kaikki tätä lukiessa. Kaikenmaailman sivuraitelle menevät tuokiokuvat eivät jaksaneet kiinnostaa, koko ajan oli niin synkkää ja ankeaa, että kirjan lukeminenkin alkoi jo tuntua yhtä ankealta, loppua kohden alkoi jo tuntua siltä, ettei kirjalla ole enää mitään uutta annettaavaa, ja mietin vain, että ääh vieläkö joku uusi maa johon päähenkilö lähtee, jotta voin kuulla taas lisää näistä toistuvista lehmäajatuksista. Päähenkilö ajatuksineen oli niin kaukana minusta, ettei jaksanut innostaa. Lähinnä ärsytti kaikki se muiden ihmisten vartaloiden aiheuttava inho, ystävään takertuminen ja varmaan moni muukin asia. 

Enpä siis aio lukea jatkoa ollenkaan, vaikka se kertookin kirjailijan ensimmäisestä vuodesta kirjan kirjoittamisen jälkeen. Aihe kiinnostaisi, mutta päähenkilö ja hänen ongelmansa eivät. 

Rakkaudenhirviö

Tammi, 2015

Kansi: Timo Mänttäri

s.441