perjantai 17. helmikuuta 2023

Mirva Saukkola: Murha on muotia

 

Materiaa rakastava toimittaja Noora Hankasuo osallistuu ylellisiin uudenvuodenjuhliin. Paikalla on töiden kannalta tärkeitä julkkiksia, muotikuvaajista malleihin, joten paikalla on oltava, jos haluaa tililleen jatkossakin rahaa jolla ostella kauniita asioita. Juhlat päättyvät kuitenkin odotettua nopeammin. Huippumalli putoaa parvekkeelta ja kuolee. Poliisi ei epäile rikosta, mutta Noora sen sijaan kyllä. Niinpä hän päättää hiukan tutkia asiaa. Siinä samalla voi hyvin tutkiskella myös sinkkumarkkinoita.
"Mielessäni risteili kysymyksiä yhtä tiuhaan kuin Tallinnan laivoja Suomenlahdella, mutta en ehtinyt muotoilla niitä sanoiksi, sillä valot yhtäkkiä himmenivät ja Vrai Passion -parfyymin mainosfilmi alkoi pyöriä. Somat, niukin naukin 18 vuoden ikään ehtineet napapaitatyttöset kiertelivät pitkin huoneita hajuvesipullot kädessään väistellen vyötäisille ulottuvia, valkoisilla kukilla täytettyjä mustia keramiikkavaaseja."s.33
Murha on muotia lupaa sukelluksen muodin, glamourin ja intohimon maailmaan. Kuulostaa kieltämättä hyvältä. Pidän kirjoista joissa puhutaan muodista siinä kaiken arkisen ohella, ja dekkareista, niistä erityisesti pidän. En muista missä törmäsin tähän kirjaan, mutta innostuin heti ja ihmettelin, miten tällainen on voinut minulta jäädä täysin huomaamatta, onhan tämä toki ilmestynyt lähes 20 vuotta sitten. 

Mutta, mutta. En pitänyt kirjasta sitten lainkaan. Eipä ole aikoihin 190 sivuinen kirja tuntunut näin pitkältä. Yritin todella nauttia muodista, glamourista ja kaikesta, mutta kun kieli oli niin tönkköä, että en pystynyt. Teksti ei kulje sujuvasti eteenpäin, sillä vaikka kyseessä on näin lyhyt kirja, tuntuu, että jokaiseen asia on yritetty kertoa pitkitetysti turhilla fraaseilla, kielikuvilla ja kuvailuilla sellaisissakin paikoissa, jotka eivät varsinaisesti kuvailua kaivannut. Ja tätä kirjoittaa nyt lukija, joka rakastaa arkista kuvailua kirjoissa. 

Entäs itse dekkariosuus sitten. Murhaaja ei pysynyt yllätyksenä lähellekään loppua, eikä paljastuminen saanut vetäisemään henkeä. Jännittäviksi tarkoitetut hetket, kun epäilyttävästi tuijottelevat ihmiset katosivat varhoihin ja tekivät itsestään niin potentiaalisia epäiltyjä, lähenni nauratti, eipä tullut salamyhkäistä fiilistä. 

Nyt kyllä ärsyttää. Olen juuri tällaista sarjaa kaivannut elämääni ja sitten kun sen kuvittelee löytävänsä niin eipä löytynytkään. Pohdin kovasti lukisiko kuitenkin vielä seuraavan osan, ehkä sarja onkin huimasti parantunut. Saukkolalla on tosin paljon uudenpaakin tuotantoa, joten ehkä sellaista voisi kokeilla. Muodin maailmaan nekin ainakin jotenkin taitaa liittyä.


Murha on muotia
Kustannus-Mäkelä, 2005
Kansi: Nina Heinonen
s.191

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti