lauantai 30. heinäkuuta 2022

Nicholas Oldland: Reissu joka lässähti

 

Karhu, hirvi ja majava päättävät lähteä mukavalle melontaretkelle. Kaveruksilla on tapana päätyä hieman kinastelemaan, ja niin käy tälläkin kertaa. On vaikea jakaa tehtäviä kanootissa ja siitähän syntyy täysi kaaos. Retki uhkaa päättyä ikävissä tunnelmissa ja riitakin saadaan aikaiseksi, mutta sitten kolmikon on keksittävä yhdessä jokin järkevä ratkaisu.

Reissu joka lässähti kuuluu Sydänmailla -sarjaan.
Sarjassa on ilmestynyt aiemmin kirjoja, joissa esitellään kutakin hahmoa hieman tarkemmin, eli tämän kirjan kolmikosta jokainen on saanut olla aiemmassa kirjassa päähenkilönä. Tällä kertaa kaikilla heillä on yhtä iso rooli. Aiempia osia ei kuitenkaan tarvitse lukea ennen tätä, vaan kaikki tarinat ovat itsenäisiä. Kirja sopii myös perheen pienimmille. Tekstiä on vain vähän ja kuvat ovat suuria.

Tätä kirjaa lukiessa tulee hyvä mieli. Hahmot ovat aivan hulvattomia, ja vauhdikas tarina on muutenkin hauska. Kaveruksilla on keskenään aika erilainen tapa hoitaa kiperät tilanteet, niinpä hauskoja tilanteita syntyy heidän reissullaan aivan huomaamatta. 

Nicholas Oldlandin kuvittamat eläimet ovat ihanan eläväisiä. Ilmeet eläimillä pysyy melkeinpä samoina tilanteesta riippumatta, mutta monipuoliset eleet ja kehonkieli herättävät tarinan eloon. 

Reissu joka lässähti on tarina ystävyydestä. Siitä miten yhteistyöllä asiat sujuvat paljon paremmin, kuin jos kaikki vain pitäisivät oman päänsä. Tarina saa aikaan naurun tyrskähdyksiä niin nuoremmissa, kuin vanhemmissakin lukijoissa. Etenkin kuvituksen kertomat ykistyiskohdat saavat hymyn huulille, sillä kuvitus kertoo tästä retkestä paljon enemmän kuin teksti, joka pysyy tyynen asiallisena läpi kirjan. 


Reissu joka lässähti, (Up the Creek, 2013)
KVALITI, 2022
Suom. Marvi Jalo
Kuvitus: Nicholas Oldland
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti