torstai 10. helmikuuta 2022

Mikko Kunnas: Noksu hammaslääkärissä

 

Mikä on kun Noksulle ei maistu aamupalaksi edes ystävän valmistama herkullinen hunajatee? Noksu paljastaa syyn. Suuhun sattuu. Noksun ystävä, Nupi ohjeistaa Noksua menemään heti hammaslääkäriin, ja lähtee vielä itse seuraksi. 
"On hampaiden harjaus taito tärkeä. Jos ei sitä osaa, voi alkaa särkeä."
2-5-vuotiaille suunnattu värikäs Noksu -kuvakirjasarja on saanut jatkoa. Tällä kertaa tarina opastaa perheen pienimmille, ettei hammaslääriä kannata turhaan jännittää. 

Lorumainen teksti on täynnä hauskaa ja pirteää sanailua. Juoni on hyväntuulinen, vaikka aihe onkin monia pelottava hammaslääkärikäynti. Kaverusten iloinen asenne piristää ja sopii loistavasti yhteen kirjan värikkäiden kuvien kanssa. 

Kirjassa ei aleta pitkästi tai liian tarkasti kertoa hammasläärikäynnin ykistyiskohtia, mutta kiva pieni kurkistus sinne hammasläärin vastaanotolle saadaan. Mukaan on mahtunut myös hauskasti kirjoitettu muistutus siitä miksi hampaita pestään, ja mitä on esimerkiksi plakki. 

Lisäksi kirjan lopusta löytyy sivu, johon saa piirtää. Kirjan omistava lapsi saa siis luvan kanssa piirtää kirjan sivulle, jossa on valmiiksi kuva hoitotuolista. 


Noksu hammaslääkärissä
KVALITI, 2022
Kuvat: Mikko Kunnas
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti