torstai 17. helmikuuta 2022

Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva

 

Usva ja Juha ovat kolmekymppinen pariskunta, joka alkaa odottaa vauvaa. Usva on huolettoman oloinen, rempseä nainen, Juha taas hieman säntillisempi ja vakavampi. Kun pari huomaa Usvan olevan raskaana, alkaa varsinainen tunteiden vuoristorata. 
"Tässä pedissä makasi nyt tuleva äiti. Isä söi luultavasti sushia jossakin aurinkoisessa lounasravintolassa eikä välittänyt tuon taivaallista nivuskivuista tai raa`an kalan ja levän vaarallisuudesta."s.92
Tee se itse -vauva kertoo ilahduttavan pirteään tyyliin Usvan ja Juhan vauvan odottamisesta ihan ensimmäisestä raskausviikosta viimeiseen. Yksi luku on aina yksi raskausviikko. Tarinaa kerrotaan vuorotellen kummankin näkökulmasta. 

En odottanut, että pitäisin näin paljon kirjasta, joka kertoo raskaudesta, mutta niin siinä kävi, että nautin kirjan jokaisesta sivusta ja luin sen vauhdilla. Usva ja Juha tulevat hyvin tutuiksi kirjan edetessä. Heidät oppii tuntemaan pienten arkisten tilanteiden kautta, joista he kertovat ajatuksiaan. Pidin kummastakin, vaikka he ovatkin keskenään erilaisia. 

Kirjan takakansi lupailee kirjan vuodattavan esiin kaiken sen, mitä neuvolan oppaat unohtivat kertoa. No, neuvolan oppaita en ole lukenut kun viimeksi ylä-asteella jotakin koulujuttua varten, mutta uskon tuohon lupaukseen silti. Kirja on nimittäin alusta loppuun mitä pirteintä ja viihdyttävintä kerrontaa raskaudesta iloineen ja suruineen, ilman puisevia opetuksia ja sääntölistoja. Se on täynnä pieniä oivaltavia yksityiskohtia, hulvattomia ajatuksia ja tilanteita, jotka välillä myös kiusallisuudessaan naurattavat. 

Minulle tämä oli hyvin viihdyttävä teos, joka sai monesti hihittämään ääneen. Pidin kirjoitustyylistä ja juonen rennosta etenemisestä. En oikeastaan edes keksi tästä mitään negatiivistä sanottavaa, sillä minusta tämä oli hauska kurkistus odottavan parin arkeen. Plussaa tarinan ohella kulkevasta hienosta musta-valko piirroskuvituksesta, se sopi kirjan tyyliin loistavasti. 


Tee se itse -vauva
Bazar, 2016
Kuvittanut: Sanni Kariniemi
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s.239

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti