perjantai 6. elokuuta 2021

Cheryl Strayed: Villi vaellus

 

26-vuotias Cheryl lähtee hurjalle vaellusmatkalle. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Kokonaan hän ei siis tuota pitkää reittiä kulje, mutta yli 1700 kilometriä kuitenkin. 
Cheryl kokee nuorena monia vastoinkäymisiä, ja lopulta äidin kuolema syöksee hänet kierteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Lopulta hän kuulee Pacific Crest Trailista ja päättää lähteä matkalle, joka toivottavasti selvittäisi hänen ajatukset. 
"Avasin rinkan lokerot ja tyhjensin sen heitellen tavarat yksitellen sängylle. Karistin tyhjäksi myös muovikassit ja jäin tuijottamaan tavarakasaa. Tätä kaikkea kantaisin mukanani seuraavat kolme kuukautta."s.57
Villi vaellus on kirja, josta olin aivan innoissani vuosia sitten kun löysin sen. Ajattelin sen olevan mielenkiintoinen seikkailu, joka inspiroisi. Ostin tämän sinä vuonna, kun tämä pokkaripainos on otettu, eli 2015. Siitä lähtien tämä kirja on vain odottanut hyllyssäni, eikä ole saanut lukuvuoroaan, vaikka silloin kuusi vuotta sitten olin aivan innoissani. Silloin olin itse noi 20-vuotias ja ajattelin, että kiva kun päähenkilökin on lähes saman ikäinen. Nyt olikin viimein aika ottaa kirja hyllynlämmittäjähaasteeseen ja lukea se.

Ensimmäinen iloinen yllätys oli se, ettei kirjan päähenkilö ollutkaan 22-vuotias kävellessään tuon matkan, vaan 26. Eli pääsin sittenkin tälle jännittävälle vaellukselle suunnilleen oman ikäiseni päähenkilön matkassa. 

Villi vaellus on vaellustarina, jonka on kirjoittanut vaeltaja itse. Kiinnostavinta on kuitenkin se, ettei Cherylillä ollut juurikaan kokemusta vaeltamisesta, tai sen ihmeellisempää tietoa erilaisista vaellustarvikkeista tai niiden käytöstä. Kirja onkin rohkean ja itsenäisen naisen tarina, joka ei kaunistele tapahtumia. 

Vaellusta ja sen raskaita vaiheita kuvataan paljon ja aidosti. Lukija saa varsin hyvän kuvan matkasta ja sen etenemisestä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös paljon muuta. Cherylin menneisyydestä puhutaan kattavasti, ja lukijalle luodaan kuva naisesta, joka oli aika hukassa elämässään tehdessään päätöksen vaellukselle lähdöstä. Pidinkin kovasti Cherylin matkasta, joka oli loppujen lopuksi sekä fyysinen, että henkinen. Myös Cherylin heittäytyvä asenne teki kirjasta jännittävän. Ongelmia tuli monia, mutta tahdonvoimalla ja sinnikkyydellä niistä selvittiin. 

Minut yllätti päihteiden, kuten huumeiden käyttö. Ymmärrän hyvin, miksi niistä piti juuri tässä kirjassa puhua, mutta niin kuin yleensäkin tällainen aihe vie päähenkilön kauemmaksi minusta ja hieman pilaa omaa lukukokemustani, niin kävi myös tällä kertaa.


Villi vaellus, (Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail, 2012)
Otava, 2015
Suom. Kirsi Luoma
s.408

1 kommentti:

  1. Tämä on huikea vaelluskirja. Tykkäsin olla mukana kirjan seikkailuissa. Rohkea nainen, kun uskalsi lähteä yksin matkalle.

    VastaaPoista