sunnuntai 15. elokuuta 2021

Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat

 

Tilly asuu kirjakaupan yläkerrassa isovanhempiensa kanssa. Äiti katosi jo vuosia sitten, isästä hän ei tiedä mitään. 
Tilly viettää päivänsä mielellään taianomaisessa kirjakaupassa lukemiseen uppoutuneena, sillä suosikkikirjojen hahmojen, seurassa aika kuluu huomattavasti leppoisammin kuin oikeiden ystävien, joiden kanssa tilanne on muuttunut kovin mutkikkaaksi. 
Eräänä päivänä asiat muuttuvat kummalisiksi myös kirjakaupassa. Vihervaaran Anna ja Ihmemaan Liisa tupsahtavat yllättäen oikeasti paikalle, ja Tilly oppii, että joidenkin ihmisten, kuten hänen on mahdollista matkata kirjoissa ja niiden huimissa seikkailuissa. 
""Kaikki parhaat kaverit eivät varmaan ole samasta muotista", vaari aloitti varovaisesti. "Joskus kaveriksi päätyy joku aivan odottamaton tyyppi. Kavereiden pitäisi tuoda toisistaan esiin parhaat puolet eikä suinkaan olla toistensa kopioita. Jonkun kanssa sinä taatusti sovit loistavasti yhteen.""s.17
Tilly ja kirjamatkaajat on ensimmäinen osa Pages & Kumppanit -sarjasta.
Tilly ja kirjamatkaajat on kaikin tavoin kaunis kirja. Kannen kuva on upea ja kultaiset koristukset viimeistelevät sen. Sisältä löytyy myös kauniita mustavalkoisia kuvia, jotka täydentävät tarinaa. Muutenkin kirjan sivuille on tehty yksityiskohtia, jopa fontti muuttuu välillä juoneen sopivaksi. Kirja onkin ilo silmälle. 

Pelkkään kauniiseen ulkonäköön ei tarvitse tyytyä, sillä itse tarina on myös loistava. Jo ensimmäisen lauseen luettuani tiesin piteleväni käsissäni kirjaa, jonka miljööstä tulisin pitämään paljon. 
Kirja tarjoaa kauniin, lämpimän, mielikuvituksellisen ja helppolukuisen seikkailun täynnä kirjoja, ystävyyttä, jännittäviä tilanteita ja herkkuja tunnelmallisessa kirjakaupassa.

Kirjan sivuilla päästään tutustumaan monen klassikkoteoksen hahmoon, kuten Vihervaaran Annaan ja Ihmemaan Liisaan. Itse en ole kyseisiä teoksia lukenut, mutta se ei tätä kirjaa lukiessa haittaa. Mielenkiinto kyseisiä kirjoja kohtaan tosin heräsi, sillä olisi kiinnostavaa lukea tässä kirjassa seikkailevista hahmoista heidän omissa maailmoissaan. Eniten pidin kuitenkin kirjan omista hahmoista, sillä kaikki kirjassa seikkailevat tyypit ovat hyvin suunniteltuja ja heidän tarinoita lukee ilolla. 


Tilly ja kirjamatkaajat, (Tilly and the Bookwanderers, 2018)
HarperCollins Nordic AB, 2021
Suom. Marja Helanen
Kuvitus: Paola Escobar, 2018
s.385
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti