torstai 12. elokuuta 2021

Maami Snellman: Merena ja lumottu peili

 

Merenalla ei juurikaan ole ystäviä. Koulussa kaikki tuntuvat niin erilaisilta kuin hän. Onneksi sentään isoäiti Fina on mahtava ihminen, jonka kanssa Merena mieluusti viettää aikaansa. 
Kun Merenan kesäloma alkaa, Fina kuolee. Merena on murtunut, sillä hänen parasta ystäväänsä ei enää ole. Merena saa perintönä upean peilin, ja sitten alkaakin tapahtua kaikkea omituista. 
pian Merena löytää itsensä menneisyydestä. Hän on jotenkin siirtynyt vuoteen 1941 ja hänen on selvitettävä jokin mysteeri, jonka takia on mentävä pelottavaan ränsistyneeseen kartanoon. 
"Merena tarttui kolkuttimeen. Siitä lähti kumea ääni. Hän kuulosteli hengitystään pidättäen, alkaisiko oven takaa kuulua laahustavien askelten ääni."s.75
Merena ja lumottu peili tarjoaa aikamatkan vuoteen 1941. Miltä näyttää tuon ajan Suomi nykyajasta matkanneen lapsen silmin? Luvassa on hauskoja tilanteita, kun puhetyyli, vaatetyyli, käytöstavat ja arki onkin yllättäen hyvin erilaisia. 

Merena ja lumottu peili ihastutti heti upealla kansikuvallaan. Ränsistyneet kartanot kun lumoavat tämän lukijan aina. Ilokseni tuonne kansikuvan upeaan kartanoon päästiin tutustumaan jännittävän seikkailun merkeissä. 

Merena on hahmo, jolla on mahtava luonne. Omaa tietään kulkeva Merena, joka sanoo omat mielipiteensä, ja joka pitää ihastumista ihan pöhköpattien puuhana on hahmo, jonka seikkailuista ja ajtuksista lukee mielellään. Kun hänen seuraansa lisätään vielä hiukan jänishousu Eino, on koossa mitä mainion parivaljakko suuren mysteerin selvittämiseen. 

Vaikka kirjan juonessa onkin monia surullisia teemoja, kuten kuolema ja sota, on kirjan vire silti iloinen ja hauska. Helppolukuinen kirja tarjoaa seikkailun, joka on sopivassa suhteessa jännittävä, hauska ja hitusen opettavainen. kaikkea kivaa pientä voi nimittäin oppia 1940-luvun elämästä ja arjesta. 


Merena ja lumottu peili
Kvaliti, 2021
Kansi: Laura Palmroth
s.140
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti