Erik Elman asustelee lähes erakoituneena upeassa perintöasunnossaan Ullanlinnassa. Velipuoli Peter on katkera, sillä hänelle ei perintöä herunut. Rahavaikeuksia on muutenkin ja vaimokin ärsyttää. Onneksi sentään ihana pieni tytär jaksaa ilostuttaa.
Anna Laine suree edesmennyttä koiraansa, ja totuttelee elämään uuden kanssa.
"Isä kumartui taas tutkimaan piirustusta. Harmaantunutta pitkätukkaista miestä, jolla oli säkkimäinen takki ja tikkumaiset kädet ja jalat. Ja kirkkaanpunaiset huulet ja korallinpunaiset helmet kaulassa."s.35
Helmimies on Anna Laine -dekkari.
Helmimies johdattaa lukijaansa ympäri Helsingin lumisia ja kylmiä katuja. Kirjan sivuilla pääsee kurkistamaan monen henkilön arkeen ja ajatuksiin. Murhakin tehdään, mutta Anna Laine pysyy tällä kertaa sivussa tutkimuksista ja poliisit saavat poikkeuksellisesti huolehtia tutkinnasta.
Pidin Helmimiehestä paljon. Se oli mielestäni parempi kuin muutama viimeisin Anna Laine -dekkari, joista dekkarimaisuus on jo ollut aika kaukana. Ihanan arkisesti ja sujuvasti etenevää juonta ahmi nopeasti ja kirjan loppu tuli vastaan niin vauhdilla, että lisää lukisin taas mielelläni. Henkilöt esitellään niin hyvin, että aivan kuin huomaamatta kaikki ovat kuin vanhoja tuttuja lukijalle, vaikka heistä kuulisi ensimmäistä kertaa.
Syyllisen arvasin aikaisin, eikä se enää lopussa yllättänyt, mutta se ei haitannut. Hahmojen ajatukset ja elämä, luminen Helsinki ja maistuvat ruuat pitivät mielenkiintoa yllä. Tällä kertaa murhatapaus oli hieman surullisempi kuin tavallisesti. Minua ainakin suretti, mutta loppu oli mielestäni kauniin lohdullinen.
Helmimies
Otava, 2019
s.316
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti