keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Mary Higgins Clark: Katse menneisyydestä


Laurie Moranin aviomies murhataan keskellä kirkasta päivää. Heidän pieni Timmy-poika näkee murhan. Murhaaja käskee poikaa kertomaan äidilleen terveisiä, että heidänkin vuoronsa tulee vielä. Laurie yrittää jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti, vaikka uhkaus pysyy aina mukana. Laurie on tuottaja, ja hän keksii loistavan tv-sarja idean. Sarjassa kerrotaan ratkaisemattomista rikoksista. Ensimmäisessä osassa puhutaan rikkaan seurapiirinaisen murhasta. Koolle kutsutaan monia tapauskesta epäiltyjä. On aika todistaa syyttömyytensä tai jäädä kiinni... Laurien isää epäilyttää, sillä Laurie on paljon julkisuudessa uuden sarjan myötä. Hän pelkää, että murhaaja saattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja toteuttaa viiden vuoden takaisen uhkauksensa.
"Laurie oli päättänyt pitää Gregin kuvia esillä vain kotona omassa makuuhuoneessaan. Täällä töissä ne muistuttaisivat väistämättä kaikkia siitä, että Laurie oli leski ja että hänen aviomiehensä murhaaja oli edelleen vapaalla jalalla." s.12
Luin aiemmin yhden Higgins Clarkin kirjan aivan hänen tuotantonsa alkupäästä (Missä lapset ovat?), enkä oikein syttynyt. Nyt päätin yrittää tälläistä huomattavasti uudempaa kirjaa. Mutta ei tämäkään oikein napannut, joten jää nähtäväksi luenko enää Higgins Clarkin kirjoja. En nyt täysin tyrmää ideaa, sillä palaan aika usein sellaistenkin kirjailijoiden tuotannon pariin josta en aiemmin ole erityisesti pitänyt.

Kirjan alku vaikutti hyvin lupaavalta. Esiteltiin paljon henkilöitä ja heti selvisi, että kaikilla on suuria salaisuuksia. Odotinkin mutkikasta ja aivot töihin laittavaa jännittävää tarinaa. Pian alun jälkeen tarina kuitenkin lässähti. Loppu ei tarjonnut kaipaamaani yllätyksellisyyttä. Kaikki sujui liian helposti ja tarina tuntui aivan liian pinnalliselta.

Ehkä jos hahmoja olisi ollut vähemmän niin tämä olisi voinut olla ihan kelvollinen suhdedraama, nyt tämä oli siihenkin liian pinnallinen, sillä kaikilla hahmoilla oli lyhyessä kirjassa aika pieni rooli. Eniten kirjassa jäi harmittamaan Laurien miehen murhan nopea selitys. Onneksi valmistujaismurha toi edes jonkinlaista jännitystä kirjaan.


Katse menneisyydestä, (I've Got You Under My Skin, 2014)
Tammi, 2015
Suom. Mari Hallivuori
s.302

4 kommenttia:

  1. Harmi, ettet pitänyt kirjasta.
    Tämä on minunkin lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät tästä enemmän kuin minä. :)

      Poista
  2. Tämä kirjailija on ollut todella tuottelias, lähes joka vuosi on jokin kirja suomennettu. Luin aikoinani ainakin sellaiset kirjat kuin Isän tyttö ja Unissakävelija. Aikaa on lukemisesta jo kauan, mutta muistelen, että tykkäsin kyllä niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ehti kirjailija tosiaan kirjoittaa. Varmaan tuotannon joukosta löytyisi montakin kirjaa joista minäkin pitäisin. Ainakin oletan, että kaikki eivät aivan samanlaisia ole. :)

      Poista