lauantai 11. tammikuuta 2020

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni


Aleksi Kivi on vain 13-vuotias kun hän menettää äitinsä ja jää orvoksi. Äitiä ei koskaan löydetä ja asia jää tietysti vaivaamaan Aleksia. Vuosien vieriessä Aleksi kehittää itselleen pakkomielteen. Hänen on saatava selville kuka tappoi hänen äitinsä ja missä tämän ruumis on. Aleksi onkin jo varma murhaajasta. Hän on vakuuttunut, että eräs rikas yrityspomo Henrik Saarinen on kaiken takana. Kaksikymmentä vuotta äidin katoamisen jälkeen Aleksi pääsee talonmieheksi Saarisen luksusmökille, ja hän aikoo viimein selvittää kaiken.

"En yksinkertaisesti osannut kertoa, miltä tuntui kadottaa äitinsä kolmetoistavuotiaana. En osannut kuvailla miltä tuntui kantaa sellaista asiaa mukanaan kahdenkymmenen vuoden ajan, millaisia ajatuksia se synnytti, kuinka paljon se vaikutti kaikkeen." s.37

Synkkä niin kuin sydämeni on kirja josta olisin halunnut pitää enemmän. Minulla oli niin valtavat odotukset kirjalta, että hiukan jouduin pettymään. Kirjan nimi on erittäin kaunis, ja se antaa viitteitä ainakin minulle jostakin synkän kauniista tarinasta. Odotinkin jotakin "Oli synkkä ja myrskyinen yö" tyylistä juttua, ja siihen nähden tarina oli aika arkinen. Toki tarina oli synkkä, mutta minusta tunnelma ei ollut.

Pidin silti kirjasta, se vain oli erilainen kuin oletin. Tuomaisen teksti on kaunista ja mukavan arkista. Hahmoja oli vähän, mutta tarpeeksi, jotta tarina pysyi mielenkiintoisena. Kuitenkaan tämä kirja ei houkutellut arvailemaan lopun ratkaisua. Aleksilla oli läpi kirjan niin vahva tieto siitä, että Henrik on syyllinen, ettei lukijana jotenkin osannut myöskään päästää irti tästä ajatuksesta, jota Aleksi minäkertojana tuputti. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja kuvaan astui erilaisia vaihtoehtoja. Mitä jos Henrik ei olekaan syyllinen?

Kaikki kirjan hahmot jäivät minulle jostain syystä hyvin etäisiksi. Jopa Aleksi, vaikka hän kertoi tarinaa. Nyt kirjan luettuani, en osaa sanoa millaisia kirjan hahmot olivat tai mistä he pitivät. Ehkä tämä oli osasyy siihen, miksi syyllistä ei niinkään tullut arvailtua.


Synkkä niin kuin sydämeni
Like, 2013
Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
s. 301

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti