keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella


Penny ja Noah ovat joutuneet elämään koko kevään kaukosuhteessa. Viimein Pennyn kesäloman alkaessa, myös heidän tapaaminen lähestyy. Noah on lähdössä Euroopan kiertueelle ja Penny hänen seurakseen. Heidän on tarkoitus nähdä ja kokea yhdessä mahdollisimman paljon keikkojen ohella. Penny saa huomata hyvin pian matkan alettua, että hänen odotuksensa olivat liian korkealla. Kiertue-elämä on rankkaa, eikä Noahilla tunnukkaan olevan niin paljon aikaa, kuin he ajattelivat.

Girl Oline kiertuella jatkaa Girl Online -kirjasta tutun Pennyn tarinaa.
Pidin Girl Onlinesta niin paljon, että oli jatkettava sarjan lukemista jo nyt. Tämä jatko-osa oli myös loistava ja ylsi yhtä hyväksi ensimmäisen osan kanssa. Kirja ei tosin ollut aivan yhtä yllätyksellinen, Osa juonikuvioista oli arvattavissa. Arvattavat juonikuviot eivät häirinneet mielenkiintoa, sillä Pennyn ja muiden tuttujen elämästä oli hauska lukea. Eikä kaikkia juonikuvioita tietenkään ehtinyt arvata, sillä tapahtumia riitti paljon, ja monia yllätyksiä ehti paljastua ennen loppua.

Kirjan juoni värikkäine hahmoineen tuntuu olevan täynnä elämää ja aitoa tunnetta. On iloja ja suruja, pelkoa tulevaisuudesta ja sen vastapainoksi lupaavia työkuvioiden alkuja. Kirjan tapahtumat on helppo kuvitella mielessään. Pennyyn on helppo samaistua, vaikka toki hänen elämässään on menossa kuvioita, joihin ei moni varmasti samaistu. Hänen aitoon luonteeseen ja ajatuksiin sen sijaan on helppo samaistua. Girl Onlinea voin suositella lämpimästi etenkin nuorille, mutta myös vanhemmille lukijoille. Kirja toimii varmasti hyvin sellaisten nuorten kohdalla, joilla on epävarma olo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kirja rohkaisee kokeilemaan omia taitojaan ja toisaalta lohduttaa, ettei 15-16 -vuotiaalla tarvitse vielä olla kaikki selvää.

Onneksi sarjaan on ilmestynyt myös kolmas kirja, joten Pennylle ei tarvitse jättää vielä lopullisia hyvästejä.

Lue myös: Girl Online


Girl Online kiertueella, (Girl Online on Tour, 2015)
WSOY, 2017
Suom. Inka Parpola
s. 424

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti