Stephen King: Carrie

Carrieta on aina kiusattu. Oli hän sitten kotona tai koulussa, aina löytyy joku joka kiusaa. Välillä kiusaaminen menee erittäin hurjaksi. Tällä kertaa kiusaajat ovat vain valinneet väärän kohteen. Carrieta ei todellakaan kannattaisi suututtaa. Hänellä on nimittäin voimia, joilla voi saada paljon aikaan. Carrie pystyy siirtämään tavaroita ajatusten voimalla. Eräänä iltala Carrien kiusaaminen menee niin pitkälle kotona ja koulussa, ettei hän enää jaksa. Carrien menetettyä malttinsa, ei kaupungissa mikään ole enää ennallaan.

Carrien idea on hyvä ja kirjaan on saatu paljon painavaa asiaa koulukiusaamisesta. Carrien puolesta tulee lukiessa paha mieli. Kuinka julmaa voi kiusaaminen olla. Carrie on kauhua, mutta erityisen pelottava se ei ole. Eniten kylmiä väreitä aiheuttaa Carrien sekopää äiti, joka kuola valuten toitottaa kaiken olevan syntiä. Aina on aika rukoilla...

Mielenkiintoisesta aiheestaan ja tarpeellisesta sanomastaan huolimatta kirja jätti kylmäksi. Juoni etenee monesta näkökulmasta kerrottuna ja välillä oli mukava kuulla asiasta eri suunnista, mutta silti tyylistä jäi enemmänkin pomppiva vaikutelma. Omaan makuuni kirjassa myös paljastettiin liikaa heti alussa. Koko ajan tiesi mitä on tulossa, eikä loppua osannut jännittää. Toki lopussa sitten paljastui yksityiskohtia, ja tapauksen koko kauheus, mutta silti tunsin tienneeni aivan liikaa. Välillä kirja tuntui myös pitkäveteiseltä, vaikka tämä on vain parinsadan sivun mittainen. Carrie ei siis imaissut minua mukaansa tarinaan, mikä oli harmillista, sillä aineksia olisi ollut, niin paljon tässä oli jänniä aiheita ja yksityiskohtia. Ainoa syy minkä tähän vaisuun kokemukseen keksin on juuri tuo liika tieto. Minä en halua tietää tulevista tapahtumista liikaa, se pilaa kaiken jännityksen ja odotuksen.


Carrie, (Carrie, 1974)
Tammi, 1987
Suom. Tuula Saarikoski
s. 205