lauantai 16. tammikuuta 2016

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein


Eevi Puttonen on noin neljäkymmäntä vuotias kosmetologi. Hän asuu Helsingissä vuokralla miehensä Karin kanssa. Pariskunta ei tienaa kummoisia, joten ostokset mietitään melko tarkasti. Eevi kuitenkin menettää hermonsa kaupan kassalla, kun kassaneiti toruu häntä ja Eevi päättää yllättäen mennä ostamaan rivin lottoa.
Kun illan lottoarvonta sanelee täysin samat numerot, kuin Eevin kupongissa on tilannetta vaikea uskoa todeksi. Mihin rahat laitetaan, ettei ne katoa tai lopu? Lottovoitto pistää ajattelemaan kaikenlaista, hyvää ja pahaa.

Tällä kertaa Härkönen kuvailee niin monen suomalaisen unelmissa pyörivää lottovoittoa. Mielestäni kirja oli loistava, vaikka hahmot, eivät nousseet omiksi suosikeikseni. Ajattelin kuitenkin kirjaa lukiessa, että hahmojen huonojen puolien olikin tarkoitus tulla esiin lottovoiton yhteydessä ja kertoa, ettei rahalla todellakaan saa kaikkea, eikä se välttämättä täytä jokaista unelmaa.

Kaikki oikein on nopeaa ja viihdyttävää luettavaa, joka on täynnä sujuvasti kulkevia ja uskottavia dialogeja. Kirjan juonessa sekoittuu tasapainoisesti lapsuuden ikäviä muistoja, elämää ennen lottovoittoa ja jälkeen lottovoiton. Kirjassa käsiteltiin ainakin lottovoiton vaikutusta perheeseen, ystäviin ja parisuhteeseen. Kaikkea oli mielestäni sopivasti ja kirja oli yhtä hyvä, kuin muutkin Härkösen kirjat, joista pidän todella paljon.


Kaikki oikein
Otava, 2014
s.317
Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti