tiistai 23. toukokuuta 2023

Eva Frantz: Tästä pelistä pois

 

Vanhempi konstaapeli Anna Glad on uuden elämänvaiheen kynnyksellä, sillä äitiysloma lähestyy. Viimeiset työkuukaudet ovat täynnä tehtävää. Anna saa tutkittavakseen parikin omituista tapausta. Kaupunkiin suunnitellaan uutta upeaa pyörätietä, mutta hankkeen edessä seisoo erakoitunut Börje Bohman, joka ei aio väistyä talostaan. Kun mies sitten katoaa, alkaa näyttää siltä, ettei tämä ole lähtenyt vapaaehtoisesti. Samaan aikaan eräs äiti kurkkaa lastenvaunuihinsa ja huomaa jotakin kamalaa. 
"Hän oli aina yrittänyt olla avoin uusille ideoille ja suhtautua myönteisesti kaikkeen, joka antaisi kaupungille nostetta. Mutta kun hän katsoi taas jääkiekkotähti Samuel Lindbergin kammottavaa asumusta, hän tunsi suupieltensä kääntyvän alaspäin."s.29
Tästä pelistä pois on kolmas osa Anna Glad -dekkarisarjasta.
Tämä on kyllä aivan loistava dekkarisarja, yksi lemppareistani. Tässä on kaikkea mitä dekkarilta toivon. Sujuvaa, arkista kieltä, Paljon hahmojen arkielämää ja draamaa, sekä tietysti koukuttavia rikoksia, mutta ei liikaa poliisityön kuvausta. 

Olin koukussa ensimmäiseltä sivulta lähtien, enkä olisi halunnut keskeyttää lukemista lainkaan. Kaikilla hahmoilla on jälleen monenlaista meneillään ihan arkielämässä, näitä juttuja oli kiinnostava seurata, mutta myös rikokset olivat jänniä. Tässä kirjassa rikokset selviävät sopivan pikkuhiljaa. Lukijalle tarjotaan paljon vihjeitä, ja huhhu miten paljon ehtisinkin arvailemaan ja jännittämään, että näinkö tässä nyt käy. Silti jännitys pysyi loppuun asti, vaikka monenlaista olikin ehtinyt jo arvailla. Kaikkein parasta on, että lukijalle viljellään vihjeitä myös sellaisesta jääkiekkoilijan yksityiselämään liittyvästä draamasta, joka ei varsinaisesti edes paljastu, mutta lukija voi sitten itse pohtia, että oliskohan nyt näin päässyt käymään...

Ihan pienen pientä moittimisen aihetta toki löytyy, sillä minua on alkanut jo aikoja sitten kyllästyttää dekkareiden toistuva tapa, jossa loppuratkaisuun haetaan jännitystä, sillä että poliisi tunkee itsensä väkisin vaaralliseen tilanteeseen, yleensä yksin, ilman puhelinta ym... Toki se johtaa jännittävään tilanteeseen, mutta silti se keino alkaa toistaa itseään. 


Tästä pelistä pois, (För han var redan dö, 2020)
S&S, 2020
Suom. Ulla Lempinen ja Arja Kantele
Kansi: Emma Strömberg
s.383

2 kommenttia: