Leo Lennox päättää lähteä Skotlannista ja upeasta sukulinnasta Suomeen. Hänen isänsä on kadonnut, ilmesesti murhattu, ja Helsingissä sijaitseva antiikkiliike on jäänyt ilman omistajaa. Leo jää Suomeen, muuttaa antiikkiliikkeen ideaa hieman, alkaen myymään enimmäkseen julkkiksiin liittyvää keräilytavaraa, kuten näyttelijöiden käyttämiä lakanoita sun muuta.
Yllättäen Leo saa huutokaupattavakseen upean rubiinein koristellun muumumammanuken. Sellaisen arvotavaran hallussapito alkaa tuntua vaaralliselta, sillä liikeessä ei ole ollut erityisen rauhallista. Kaiken lisäksi Leon eno katoaa Skotlannissa.
"Uudistuneen liikkeen avajaisia ei erityisesti mainostettu, Leo oli päättänyt aloittaa matalalla profiililla ja varovasti. Hänellä ei ollut pakottavaa tarvetta kehittää yleisöryntäystä avajaispäiväksi - eikä oikein haluakaan."s.38
Kolme punaista rubiinia on dekkari, joka tarjoaa kurkistuksen antiikkiliikkeiden maailmaan.
Aluksi olin hyvin vakuuttunut, että pidän tästä kirjasta. Taidetta, keräilyä, antiikkia ja pieni putiiikki. Siihen lisättynä jännitystä ja selvittämätön murha, mikä voisi mennä pieleen? No niin moni asia meni, ettei kirja lopulta ollut juurikaan minun makuuni.
Pidin kyllä kaikesta keräilykulttuuriin liittyvästä höpinästä kirjassa, mutta muuten kirja oli kaukana minun tyylistä. Hahmot ovat rikkaita, ja sen näkee ja kuulee kirjassa koko ajan. Raha liikkuu ja siitä puhutaan paljon. Suurin osa hahmoista on ärsyttäviä, mutta mukaan mahtui myös ihan mukavia tyyppeja, kuten Sylvia. Mutta minulle ei tullut uskottavaa, tai mitenkään samaistuttavaa oloa missään vaiheessa, sillä kaikki hahmot kuvailtiin hyvin pinnallisesti, vaikka heillä olikin näkyviä omia ominaisuuksia. Heihin ei siltikään päässyt tutustumaan juuri lainkaan.
Dekkariosuuteen onkin tungettu hurjasti kaikkea. On murhaa, kidnappausta, taidehuijauksia, ryöstöjä ja kiristystä. Poliisityötä ei kuvata. Yleensä minusta on kiva kun sitä ei liikaa kuvata, mutta nyt poliisien työskentely oli lähinnä noloa. Ei uskottavaa lainkaan. Poliisit kuvataan tämän "hienon" taideporukan keskellä kuin jonain hompsuisena kaverina. Rikoksien selvittely kulki tönkösti, ja lopuksi oli kauheat selittelyt, sillä johonkinhan ratkaisu oli kirjoitettava.
Kirjan lopussa tosiaan asiat selvisivät, mutta jätettiin mahdollisuus myös jatkolle. Itse en tosin kaipaa jatkoa näiden ihmisten parissa.
Kolme punaista rubiinia
Aula & Co, 2019
Kansi: Jussi Kaakinen
s.371
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti