maanantai 14. maaliskuuta 2022

Lucy Ivison: Unelmien muotitalo -Silkkiä ja salaisuuksia

 

Isänsä ompelutaidon perinyt Myrtle päätyy palvelustytöksi Kartano Kohtalonoikkuun. Hän aikoo työskennellä niin lujasti, että saa vielä jonakin päivänä ommella vaatteita, niin kuin ennen. 
Kartanossa Myrtle tapaa aatelistytön, jolle ei saisi edes puhua ilman lupaa. Sylvia on kuitenkin varsin räiskyvä persoonaa ja tykästyy Myrtleen oitis. Sylvialla on loistava mielikuvitus ja hän osaa suunnitella kauneimmat vaatteet, mutta koska ompelutaitoa hänellä ei ole, on aika yhdistää voimat. Pian tytöillä on yhteinen salaisuus ja suuret unelmat, mutta voivatko ne toteutua, kun kyseessä on kaksi aivan eri varallisuus luokista tulevaa tyttöä?
"Koko päivästä oli tulossa merkittävämpi kuin olin osannut odottaa. Kun näin Agapanthan tekevän mitä halusi, minun teki mieli rohkaista mieleni ja tehdä itsekin mitä halusin."s.149
Silkkiä ja salaisuuksia aloittaa Unelmien muotitalo -trilogian.
Nyt oli odotukset korkealla kirjaa aloittaessani ja kaikki odotukset myös täyttyivät. Silkkiä ja salaisuuksia on ihastuttava, unelmien täyteinen 1920-luvun Lontooseen sijoittuva tarina, josta muotia ei puutu. Vaatteet ja niiden tekeminen saavat valtavan roolin kirjassa, ja sivuilta löytyykin myös upeita Catharine Collingridgen piirtämiä luonnoksia kirjassa tehdyistä puvuista. 

Tällaiset unelmien toteuttamiseen keskittyvät kirjat kiehtovat minua aina. Toki tällä kertaa tuntui hieman siltä, että määränpäähän päästään vähän turhan helpolla, luokkaerot sivuutetaan uskottavuuden kannalta aika helposti, eikä untakaan tietystikään mihinkään tarvita vaatteita ommellessa, mutta nämä nyt olivat tällaisia pieniä asioita, jotka eivät omaa lukukokemustani häirinnyt, sillä keskittymiseni oli upeissa vaatteissa, tyttöjen ihanissa persoonissa, sekä juhlissa, joissa vain mielikuvitus on rajana. Sitä paitsi jos aluksi juoni tuntuikin kulkevan liian kepeän ongelmitta, saatiin loppuun sentään hieman rouhevuuttakin. 

Kertojina vuorottelevat Myrtle, sekä Sylvia, joilla on kummallakin mukavan erilaiset tyylit ja luonteet, jotka sopivat loistavasti yhteen. Samalla lukija pääsee kurkistamaan sekä palvelusväen, että aatelisten arkeen, vaikkakin aika kevyesti, sillä nopeatempoinen kirja etenee vauhdilla ja keskittyy lähinnä tyttöjen yhteiseen tekemiseen omissa oloissaan.

Tässä osassa päästiin tutustumaan aatelisten debytanttitanssiaisten maailmaan, mutta seuraavassa osassa saatetaan olla vielä isommissa ja juhlavammissa piireissä, ainakin kirjan loppu antaa viitteitä sellaiseen. Sitä siis odotellessa. 


Unelmien muotitalo -Silkkiä ja salaisuuksia, (The House of Serendipity: Sequens & Secrets)
WSOY, 2021
Suom. Aila Herronen
Kuvitus: Catharine Collingridge
s.276

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta! Jotain tällaista olisi ihana nyt lukea, kun maailma myllertää.

    VastaaPoista