keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

1790-luvun Lontoossa, pienellä pimeällä kujalla sijaitsee apteekki, jonne ei helposti löydä. Kätkettyä apteekkia nimittäin pitää apteekkari, joka keittää vaarallisimmat keitokset. Hän on myrkynkeittäjä. Nella palvelee asiakkainaan ainoastaan naisia, joille hän antaa mukaan hyvin naamioituja myrkkyjä. Näillä myrkyillä naiset pääsevät eroon miehistä, jotka kohtelevat heitä, tai muita väärin. 
Nykypäivän Lontoossa Caroline viettää hääpäiväänsä yksin. Hän tarvitsee aikaa kaukana miehestään ja tämän uskottomuudesta. Lomallaan hän törmää vihjeeseen, joka johdattaa hänet tutkimaan kaksisataa vuotta sitten Lontoota piinanneita murhia. 
"Kaksitoista minuuttia. Vain murto-osa ihmisen elämästä, silti riittävän pitkä aika muuttamaan koko elämän suunnan."s.45
Myrkynkeittäjä on ulkonäöltään yksi hyllyni kauneimmista kirjoista. Näin kaunis kansi saattaisi houkutella lukemaan sellaisenkin kirjan, jonka aihe ei välttämättä niin innostaisi, mutta tässä kirjassa myös aihe on ihanan synkän kiinnostava. 

Tarina kulkee kahdessa ajassa toimivana kokonaisuutena, toisiaan täydentäen. Itse pidin kuitenkin enemmän kirjan menneisyyteen sijoittuvista osuuksista. Nellan myrkkypuoti, synkkä tunnelma, sekä vauhdikkaat ja jännittävät juonenkäänteet veivät täysin mennessään, ja johdattivat lukijat hyvin kuvailtuun 1790-luvun Lontooseen. 
Oli nykyaikaan sijoittuvallakin tarinalla omat hyvät hetkensä ja monia kiinnostavia tilanteita, mutta Caroline jäi jotenkin kaukaiseksi, eikä tunnelmakaan ollut niin lumoava kuin menneisyydestä kertovissa osuuksissa. Carolinen osuudet olivat ennemminkin hyvin kevyttä viihdettä, kun taas Nellan osuudet olivat synkempää, tunnelmallisempaa ja vauhdikkaampaa. 

Myrkynkeittäjä on yhdistelmä monenlaista tunnelmaa ja tyyliä. Se tarjoaa historiaa, kevyttä viihdettä, jännitystä ja toimintaa. Silti kokonaisuus pysyy selkeänä ja helposti ymmärrettävänä viihteenä, joka sopii erinomaisesti luettavaksi marraskuun pimeisiin iltoihin. 


Myrkynkeittäjä, (The Lost Apothecary, 2021)
HarperCollins Nordic Ab, 2021
Suom. Päivi Paju
s.350
Arvostelukappale

3 kommenttia:

  1. Tykkäsin todella paljon tästä kirjasta. Marraskuuhun sopii todella hyvin tällainen kevyt historiallinen teos, johon on lisätty myös nykyaikaa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Voisi lukaista joskus :)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis kansi tosiaan! Kuulostaa aiheeltaankin kiinnostavalta eli tähän voisi hyvinkin tarttua, kiitos esittelystä :) Harmi että molemmat tasot eivät vieneet täysin mennessään, mutta niinhän se usein on että toinen on niistä se selkeästi kutkuttavampi.

    VastaaPoista