sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Anne Salovaara: Afroditen askelin


Afroditen askelin on nuorille suunnattu novellikokoelma jossa on kymmenen novellia. Novelleissa nuoret kipuilevat kukin oman ongelmansa kanssa. Novellien aiheet ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta ne kaikki yhdistyvät jollakin tavalla Kreikan mytologiaan. Kirjan lopusta löytyy epilogi, josta voi tarkistaa mihin mytologian taruun mikäkin novelli viittaa.

Afroditen askelin on nopealukuinen, mutta surullinen kirja. Novellien aiheet ovat aika rajuja, koskettavia ja surullisia. Muutama poikkeus toki tästäkin löytyy ja novellit Jäätelökesä, Jalanjälkipolku ja Afroditen askelin keventävät hiukkasen kokoelman synkkää tunnelmaa.
Monen novellin loppu on jätetty lukijan itse tulkittavaksi. Kovin vaikeita päätelmiä ei kuitenkaan lukijan tarvitse tehdä, sillä tarinat aukeavat riittävästi.

Kirjan lopusta löytyvä Epilogi tuli minulla tarpeeseen, sillä en osannut kaikkia novelleja yhdistää Kreikan mytologiaan. Osaa en edes epilogista tarkistamisen jälkeen, joten päädyin googlettelemaan. Suosittelen lukemaan kaikki novellit ennen epilogin kurkkimista. Etenkin Yhteydenpitoa ja 99 kertaa ja enemmän voivat muuten jäädä ilman suurta yllätystään. Näissä kahdessa novellissa oli nimittäin mielestäni suurin samankaltaisuus mytologisen innoittajansa kanssa.

Tämä kirja sopii loistavasti myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole millään tavalla kiinnostuneet Kreikan mytologiasta. Tarinat eivät pyöri mytologian ympärillä Afroditen askelin novellia lukuunottamatta.


Afroditen askelin
Nordbooks, 2017
s. 133
Kannen suunnittelu: Jenina Törmänen
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti