Mado palaa Pariisista kotisaareensa kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Saari ei vaikuta enää hyvinvoivalta. Talot rapistuvat ja jöröt itsepäiset saarelaiset kiukuttelevat toisilleen ja uskovat pyhimyksen pelastavan jos pelastaa haluaa. Hänen isänsä ei puhu lähes lainkaan ja Madoa kiinnostaa hänen hiljaisuuden salaisuudet.
Mado saa selville, että naapurisaaren rikas mahtimies suunnittelee omiaan heidän saarelleen ja hän yrittää saada kyläläiset nostamaan päätään ja taistelemaan saaren puolesta. tehtävä ei ole helppo, sillä saarelaiset eivät usko voivansa tehdä mitään. Onneksi Mado saa avukseen saaressa asuvan muukalaisen Flynin, jonka saarelaiset ovat ottaneet yllättäen avosylin vastaan.
Tuttuun Harrisin tyyliin saaren tunnelmaan pääsee loistavasti eläytymään. Kuvailtu on taas tuoksut ja tuntemukset niin tarkasti, ettei keneltäkään jää varmastikaan saari kaukaiseksi lukiessaan.
Osa hahmoista sen sijaan jäi aika kaukaiseksi itselleni. Päähahmot olivat ihan selkeitä, mutta sitten loput saarelaiset tuntuivat haastavilta. Vähän väliä piti muistella, että kukas tuo nyt sitten oli ja miksi se on kiukkuinen tuolle. Ehkä se vain johtui saarelaisten samankaltaisuudesta, kun heillä ei ollut kovin paljoa omia henkilökohtaisia luonteenpiirteitä.
Kirjassa on rauhallinen tunnelma ja se kannattaa muistaa kirjaa lukiessa ja nauttia vain saaren kuvailusta ja karuista oloista. Salaisuudet kyllä paljastuvat sitten lopussa ja vauhdilla. Mielestäni liiankin lyhessä ja vauhdikkaassa pätkässä, sillä muuten rauhallinen kirja tuntui saavan liian töksähtävän lopun.
Suolaista hiekkaa, (Coastliners, 2002)
Otava, 2003
Suom. Satu Leveelahti
s. 351
Pidän hyvin paljon tästä kirjasta. Taisi olla ensimmäinen Harrisin kirja, jonka olen koskaan lukenut. :)
VastaaPoistaMukava kuulla! Itse luin ensimmäisenä Harrisilta Pienen suklaapuodin ja se onkin edelleen mielestäni paras Harrisin kirja. :)
Poista