lauantai 23. tammikuuta 2016

C.J. Sansom: Talvi Madridissa

Englantilainen Harry Brett kutsutaan salaisen palvelun toimesta Espanjaan, vakoilemaan entistä koulutoveriaan Sandy Forsytheä, jolla on meneillään hämäräperäisiä bisneksiä. Sisällissodan runtelema Espanja on enää varjo entisestään ja Harry on järkyttynyt nähdessään kaikki sen aiheuttamat tuhot. Ihmiset pelkäävät myös Espanjan liittymistä toiseen maailmansotaan. Harryä odottaa Espanjassa myös toinen yllätys. Hänen toisen koulutoverinsa, sodassa kadonneen Bernien entinen rakastettu Barbara on nykyään Sandyn rakastettu. Barbara on kuitenkin etäinen vanhan tuttunsa läheisyydessä, mutta miksi?

Talvi Madridissa on ollut lukulistallani jo ikuisuuden ja odotukset olivat erittäin korkealla. Kirja jonka takakannessa sanotaan, että jos pidät Carlos Ruiz Zafonista, rakastat tätä, houkuttelee ehdottomasti lukemaan, sillä Zafon on lempikirjailijani. Myös kirjan kaunis ulkomuoto houkuttelee tarttumaan kirjaan.

Talvi Madridissa ei täysin vastannut odotuksiani, vaikka siinä paljon hyvää onkin. Pidin C.J. Sansomin tavasta kertoa Espanjan historiasta, mutta kirja vilisi puolueita ja termejä, joista en ollut koskaan kuullut ja ennen, kuin juoneen pääsi mukaan ja vähän kärryille siitä mikä puolue edustaa mitäkin, oli lukeminen hiukan ärsyttävää.

Vaikka kirjan päähenkilöt ja juoni on keksittyä, on kirjassa paljon todenmukaisia tapahtumia. Joten kirjaa voi lukea vallan mainiosti jos on kiinnostunut historiasta. C.J. Sansom on sijoittanut oikeita tapahtumia mahdollisimman tarkasti juoneen, josta hän kertookin kirjan lopussa. Teksti olisi ehkä sopinut paremmin kirjan alkuun, sillä se olisi saattanut auttaa lukijan heti alussa kärryille tapahtumista.


Talvi Madridissa, (Winter in Madrid, 2006)
Otava, 2010
Suom. Seppo Raudaskoski
s. 656

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti