perjantai 16. toukokuuta 2014

Philip Teir: Donner-ryhmä & muita novelleja


Donner-ryhmä on novellikokoelma, joka koostuu kahdestatoista novellista. Kirja alkaa itse Donner-ryhmällä.

Pitkästä aikaa pääsin lukemaan novellikokoelmaa. Luen novelleja harvoin. Novellit ei todellakaan ole huonoja, jotenkin vaan tuntuu, ettei novellikirjoja kovin usein tule vastaan.
Pidin kirjasta kovasti. Sen tarinat olivat ihanan arkisia, mutta niissä oli kuitenkin paljon mielenkiintoisia asioita ja hahmoja.
Suurinosa kirjan novelleista oli melko samantyylisiä, joka teki kirjasta yhtenäisen. Joukossa oli kuitenkin kaksi hieman erilaisempaa novellia. Bliniviikot erosi joukosta, siten ettei itse tarinan päähahmo ollutkaan kertoja, vaan se oli ulkopuolinen. Tähän tyyliin "Heräsit aamupäivällä yhdentoista aikoihin siihen, kun Lukas seisoi sängyn vieressä ja vaati sinua nousemaan." Bliniviikot oli kuitenkin hyvä novelli ja sopi kirjaan. Viimeisenä kirjassa oli novelli nimeltä Pelot. Pelot ei mielestäni sopinut kirjaan, enkä meinannut hieman tylsähköä listausta jaksaa edes lukea.  Novelli oli tosiaan vaan 99 pelkoa listattuna. Esim. 85. Pelko, että ei altistu bakteereille tarpeeksi paljon.
Koska kirjassa monta erilaista novellia oli, heräsi myös monenlaisia tunteita kirjaa lukiessa. Osasta tuli hauska ja iloinen fiilis, kun taas Lauma tuntui ahdistavalta. Muutamassa novellissa ainakin itselleni jäi aika paljon tilaa omalle arvailulle, mitä novellin loputtua hahmoille tapahtui.
Jos etsii novellikirjaa luettavaksi niin tätä suosittelen. :)
 

Donner-ryhmä & muita novelleja, (Akta dig för att färdas alltför fort, 2011)
Otava, 2011
Suom. Taina Rönkkö
s.224
Kansi: Jarkko Hyppönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti