Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

 

Kesä on lopuillaan ja koulu alkanut mukavan loman jälkeen. Mirandalle, Veeralle ja Olaville koulun alku ei tälle kertaa olekaan aivan arkinen ja tylsä juttu, sillä Kielisen kylässä alkaa tapahtua outoja, ja kolmikko päätyy kaiken jännittävän keskelle selvittämään vaarallisiakin asioita. 

Miranda on huomannut pieniä kummallisia asioita jo pidemmän aikaa. Hän on huomannut outoja tuntemuksia, hajuja ja ääniä siellä sun täällä. Kun kylään sitten saapuu nainen erikoisen eläinpoppoon kanssa ja paljastuu, että hän on saapunut Taivazalasta pelastamaan kaapattua poikaansa, on kolmikon autettava parhaansa mukaan. 

"Oliko se tuoksu vai haju, siitä Miranda ei ollut varma, eikä hän osannut nimetä sitä. Se oli vieras ja selvästi sininen, ukkosensininen. Edellisellä kerralla se tuoksu ei ollut tiennyt hyvää."s.24

Taivazalan joutsen aloittaa Avaimenkantaja -fantasiatrilogian.

Kirja on loistava sarjan aloitus. Pidän juuri tällaisista kirjoista, joissa vihjaillaan kyllä tulevien osien kannalta kiinnostavista asioista, mutta joissa silti saadaan jokin asia päätökseen. Ei nimittäin ole minusta lainkaan kivaa jos kirjan luettuaan tajuaa, että se oli aivan turhaa, ellei aio lukea muitakin osia. No tämän voi lukea vallan mainiosti vaikka ei aikoisi jatkaa sarjan parissa, mutta niin hyvä tämä on, että ainakin minun matkani sarjan parissa jatkuu kyllä.  

Teksti on helppolukuista ja kuljettaa tarinaa sujuvasti eteen päin. Nautin suuresti kirjan tarjoamasta arkisesta ja helposta kielestä, joka kuvailee Kielisen kylää ja sen asukkaita uskottavasti. Arkiset asiat ja fantasiaelementit yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Kirjasta tosiaan löytyy aivan uudesta maailmasta saapunutta porukkaa, kiinnostavia otuksia ja taikuuttakin, mutta silti juoneen mahtuu myös arkisempia asioita, kuten hyvää ruokaa. Ystävyyttä ehditään myös käsitellä, ja siinä sivussa hiukan nuorten ensimmäisiä ihastumisiakin. Vakavampaakin aihetta tuodaan esiin, sillä koulukiusaaminen, ja toisten hyväksyminen sellaisena kuin he ovat pääsevät myös esiin tässä monipuolisessa kirjassa. 

Lyhyet luvut ja sujuva teksti houkuttelevat jatkamaan aina vaan ihan hiukan vielä, ja niin kirja onkin luettu alta aikayksikön. kielisen kylän asukkaiden elämään pääsee kurkistamaan myös Laura Haapamäen kuvituksen kautta. Näitä harmaasävyisiä kuvia on ripoteltu sinne tänne. Jokaisesta luvusta ei siis kuvaa löydy.

Taivazalan joutsen

Tammi, 2016

Kuvitus: Laura Haapamäki

s.236

Päivi Alasalmi: Sirkus kummajuna

 

Sirkus kummajuna on täynnä erityislaatuisia, lahjakkaita henkilöitä, jotka kiitävät junan mukana minne sirkus ikinä päättääkään matkata. Kun Ranskanmaalla asustava prinsessa Nelle alkaa kärsiä kamalista iho-oireista, joiden takia hän lukittautuu huoneeseensa pois muiden katseilta, on sirkus kummajunan aika lähteä hätiin kaikkine upeine esiintyjineen. 

"Sinä yönä taivaalle kohosi täysikuu. Kuu-ukko oli kiertänyt maapalloa niin kauan, että hän oli nähnyt vaikka mitä. Hän lähetti prinsessalle unen, jossa hän vakuutti, että asiat korjaantuisivat kyllä, sillä niin niille yleensä kävi. Piti vain malttaa odottaa."s.12

Sirkus kummajuna on satukirja täynnä erityislaatuisia hahmoja joiden elämää seurataan vuorotellen. Lukija pääsee kurkistamaan monen junassa elelevän asukkaan alkuperään ja siihen, miten he ovat junaan päätyneet. Näiden esittelylukujen ohella kulkee tarina prinsessa Nellestä.

Sirkus kummajuna johdattaa lukijaa ympäri maailmaa, näyttäen kauniita paikkoja ja upeita hahmoja, jotka joutuvat kokemaan kovia elämässään. Kirjassa on kuitenkin satumainen, kaunis idea siitä, miten kaikki hahmot löytävät oikean paikkansa ja hyväksyvät niin itsensä kuin muutkin. 

Jokaisen luvun alussa on kaunis, juuri satukirjaan sopiva aloitussivu jossa lukee luvun nimi. Sen jälkeen löytyy Sofia Mikkolan piirtämä kuva, joka liittyy alkavaan lukuun, yleensä kuva esittää luvussa esiteltävää hahmoa.

Sirkus kummajuna

KVALITI, 2022

Kuvitus: Sofia Mikkola

s.122

Arvostelukappale

Lauri Lattu: Susiraja

 

Maaritin intohimo on maalaaminen. Omia tauluja maalatessaan hän edelleen tuntee tuon kaiken muun unohtumaan saavan transsimaisen tilan, joka vie täysin mennessään ja kuluttaa voimat, mutta on silti parempaa kuin tylsät tilaustyöt, jotka puuduttavat ja vievät maalauksesta kaiken ilon. 

Maarit maalaa lemmikkipossuja, ulkoiluttaa koiraa ja elää ankeita päiviä eteen päin talossa keskellä metsää, kun mieskin lähti ja palasi kaupunkiin. 

Syksyn tullen Maarit saa hyvältä kuulostavan tarjouksen. Asiakas tilaa häneltä valtavan susitaulun, jonka Maarit saa maalata aivan oman mielensä mukaan, kunhan se esittää sutta. Pian Maarit on täysin uppoutunut työhönsä. Itse asiassa hän uppoutuu työhönsä paremmin ja pahemmin kuin koskaan mihinkään, ja työn vastaanottaminen alkaa tuntua pelottavimpina hetkinä suurelta virheeltä. On kuitenkin liian myöhäistä perääntyä kun taulu ja siinä asuva susi ovat ottaneet jo vallan.

"Seuraavana päivänä oli aika kohdata susi. Maarit lähestyi työhuoneen ovea kuin varas alttaria: varovasti hiipien mutta silti täynnä kunnioitusta."s.92

Susiraja ihastuttaa kauniilla kannellaan, ja takakannen lupailut psykologiasta ja shamanismista ammentavasta tarinasta, joka liikkuu traumojen ja mytologian syvyyksissä kuulostaa täydelliseltä luettavalta näin syksyn pimeisiin iltoihin. Siihen vielä päälle taidetta, susia ja maaseutua metsineen niin johan luulisi olevan täydellinen kokonaisuus kasassa. 

Juonellisesti kirja onkin mahtava, juuri minulle tehty, tyylillisesti se kuitenkin on hyvin kaukana siitä mitä yleensä suosin ja mistä eniten pidän. Sellainen arkinen kuvailu ja selkeys on nimittäin aika kaukana tästä kirjasta, jossa suurimman osan ajasta ollaan jossain päähenkilön mielen kummallisissa kiemuroissa tietämättä oikein mikä on totta ja mikä ei. Kirja jättää paljon asioita lukijan itsensä pääteltäväksi, ja paljon ajatuksia pitkin kirjaa ehtiikin herätä. Tylsää ei siis tule, ja minä ahmaisin kirjan vauhdilla haluten tietää mitä tässä tulee tapahtumaan. 

Kirjan alkupuoli toisti itseään jonkin verran kuvaillessaan Maaritin toistuvia maalaustransseja ja tuskailuja, mutta kun kirja sitten kunnolla lähti käyntiin, niin meno muuttui hyvin kiinnostavaksi, karmivaksi, kummalliseksi ja veriseksikin. Omituisen karmiva kirja siis, joka ei minulla yllä viiden tähden kirjaksi, koska minä nyt vain tarvitsen sellaista arkisempaa kuvailua ja selkeämpiä tapahtumia saadakseni kirjasta täydellisen lukukokemuksen. 

Susiraja

Haamu, 2022

s.255

Kansikuvitus: Henna Sakkara-Döring

Arvostelukappale

Geneviève Côté: Sinä ja minä

Kaksi ystävystä viettää päivää maalaamalla. Pian molemmissa herää omituinen tunne, olisinpa sellainen kuin sinä. Ystävykset alkaa miettiä millaista olisi olla sellainen kuin toinen, mutta pienen muuttumisleikin jälkeen on aika todeta, että he ovat kumpikin loistavia juuri sellaisena kuin ovat. 

Sinä ja minä on pieni ja hempeän lempeä kuvakirja perheen pienimmille.

Kirjassa on suuret vaaleansävyiset kuvat, ja hyvin vähän tekstiä. Yhdellä sivulla on yleensä yksi lause, kaikilla ei edes sitä. 

Söpö on minusta hyvä sana kuvaamaan tätä kirjaa ja siinä esiintyvää ystäväkaksikkoa. Kirjassa on tärkeä sanoma siitä, että olemme kaikki erilaisia, mutta se on hyvä asia, ja olemme loistavia juuri sellaisena kuin olemme. Tarina ei kuitenkaan ole monimutkainen tai selittelevä, vaan sopii yksinkertaisuudessaan vaikka ääneen luettavaksi pieneksi saduksi. 

Sinä ja minä, 2009

KVALITI, 2022

Teksti ja kuvat: Geneviève Côté

Suom. Marvi Jalo

Arvostelukappale

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

 

Ranskan maaseudulla sudet aiheuttavat pahennusta, pelkoa ja vihaa, kun aiemmin niin sopuisasti ihmisten kanssa eläneet sudet yllättäen alkavat tappaa valtavasti uuhia eri kylissä. Pian kuitenkin ilmenee, että kyseessä olisikin vain yksi murhanhimoinen valtava susi, ja kylässä lähtee liikkeelle huhu ihmissudesta. Kun sitten tapahtuu ensimmäinen hyökkäys, jossa ihminen kuolee, alkaa ihmissusijahti. 

Sutta lähtee etsimään varsin erikoinen kolmikko lampaankuljetusautolla. Matkan varrella joukko saa vielä mukaansa komisario Adamsbergin, joka on seurannut susitilannetta uutisista.

"Camille ihmetteli, miksi santarmi sanoi kaiken kahteen kertaan. Siihen kului paljon aikaa, kun kaiken sanoi kahteen kertaan, helposti vaikka puoli päivää. Kun taas Lawrence, joka lausui vain kolmanneksen yhdestä virkkeestä, säästi suunnattomasti aikaa. Vai hukkasiko hän sen ajan? Asiaa saattoi tietenkin katsoa myös siltä kannalta."s.77

Kuriton mies nurin on toinen osa Adamsberg -dekkarisarjasta.

Hupsista, melkein kymmenen vuotta ehti kulua ennen kuin jatkoin tämän sarjan parissa. Olen tosiaan tämän sarjan ensimmäisen osan lukenut, mutta ei ole varmaan ihme, etten siitä tai sen hahmoista muista juuri mitään tarkkaa, kun olen kirjoittanut kirjasta tänne blogiin vuonna 2013. 

Nyt halusin matkata kirjan parissa Ranskaan, ja muistelin, että tämän sarjan aloitus oli mukavan erikoinen ja viihdyttävä, niinpä viimein päätin jatkaa sarjan lukemista. 

Adamsberg itse on tässä osassa aika pienessä roolissa. Suurempaan osaan pääsivät Camille ja Lawrence, kylässä asuva pariskunta, joista toinen tutkii susia ja toinen päätyy mukaan susijahtiin, sillä hän osaa ajaa kuorma-autoa. Kumpainenkin on varsin persoonallinen. Kirjan parasta antia ovatkin prsoonalliset hahmot, joiden runsaita keskusteluja lukee mieluusti. Loppuratkaisu oli myös yllättävä, tosin aika nopea.

Siltikään en päässyt nyt oikein nauttimaan tästä kirjasta. Odotin enemmän, sillä ilmeisesti olin kovastikin pitänyt Sinisten ympyröiden miehestä, silloin kymmenen vuotta sitten. 

Kuriton mies nurin omaa kiinnostavan idean, on susia, luontoa ja ihmissusimyytti, mutta silti se tuntui kovin hidastempoiselta ja liiankin kummalliselta, että olisin jaksanut kiinnostua hahmojen elämästä. En usko, että tämä kirja jää mitenkään mieleen, sillä samaistumispintaa ei ole. Myöskin kaipaamani Ranskan matka jäi kaukaiseksi haaveeksi. Ei tätä kirjaa lukiessa tuntunut kovinkaan monesti siltä, että olisin juuri Ranskassa ollut. Paikka olisi voinut olla lähes mikä vain, sillä pääpaino oli ihmisten välisissä dialogeissa, ja hahmojen ajatuksissa. 

Kuriton mies nurin, (L'Homme à l'envers, 1999)

Gummerus, 2007

Suom. Marja Luoma

s.376

Maami Snellman ja Suvi Pohjonen: Tanssitaan balettia

 

Inkalilja ja petrus odottavat malttamattomina ensimmäistä balettituntiaan. Ensimmäinen tunti tuntuu jännittävän niin lapsia kuin vanhempiakin, mutta kun ohjekirje luetaan vielä kertaalleen huolella ja tanssisalissa odottava opettajakin vaikuttaa ihanan kannustavalta, katoaa jännitys ja tunnista tulee hauska. 

"-Minuakin jännittää, tanssinopettaja hymyilee. -Mutta uskokaa pois, kaikki sujuu taatusti oikein hyvin!"s.14

Tanssitaan balettia on tarinallinen tietokirja, joka tarjoaa kauniisti kuvitetun tarinan uuden harrastuksen aloittamisesta. 

Kirja on hyvä kokonaisuus, sillä vaikka kirjasta saakin monenlaista tietoa baletista, ei se ole liian tietokirjamainen pienen tarinansa ansiosta. Kirja on napakka kokonaisuus, jossa on paljon kuvia. Tekstiä ei ole kovin paljon, ja tarina sopii näin ollen myös perheen nuoremmille. Kirjasta saa kyllä uutta tietoa näin vanhempanakin lukijana, sillä minä kun en baletista etukäteen tiennyt oikeastaan mitään. 

Eikä kirjan lukijan tarvitse haaveilla edes balettiharrastuksesta, tämä on kivaa luettavaa ihan muutenkin. 

Kirjassa kurkistetaan Inkaliljan ja Petruksen tunnelmiin kotona ennen ja jälkeen ensimmäisen balettitunnin, sekä tietysti ensimmäiselle balettitunnille. Lukijalle esitellään harrastukseen tarvittavia varusteita, baletin perusasentoja ja lopuksi hiukan baletin historiaa. 

Pidän kirjan ideasta, ja minusta tällaisia kirjoja voisi hyvin olla muistakin harrastuksista. 

Tanssitaan balettia

KVALITI, 2022

Kuvat ja taitto: Marika Ollikainen

s.40

Arvostelukappale

Mervi Heikkilä: Revonpuro

 

Pöllö on Revonpuron varrella asuva villi tyttö, joka nauttii luonnosta, ja rakastaa metsässä asuvia eläimiä. Kun hän saa eräänä päivänä kuulla järkyttävän huhun, että kartanonherra rakennuttaisi valtavaa kultamyllyä, jolla hän aikoisi tuhota koko metsän, on Pöllön aika tehdä jotakin. Pöllö ei varsinaisesti pidä siitä, että "hänen" metsäänsä tepastelee vieraita, mutta kun kaksi nuorta, Hiisku ja Matrus saapuvat, on ehkä aika poiketa omista ennakkoluuloisista ajatuksista.

"Äänettömin jaloin Pöllö lähti juoksemaan metsän halki. Hän ei pelännyt soiden rämiäisten tai luolien kalpeiden riivojen hyökkäyksiä, sillä hän tunsi tämän metsän ja osasi välttää vetiset suot ja pimeät luolat. Revonpuron vartta pitkin polku johti suoraan kotiin."s.11

Revonpuro on Aijalin saaren tarut -sarjan ensimmäinen osa.

Ensimmäinen ajatus kirjan luettuani oli, että tämä sopii loistavasti kaikille Ronja ryövärintyttärestä pitäville. Metsässä juoksenteleva, seikkailuihin päätyvä sisukas tyttö kun tuo Ronjan mieleen. Lisäksi löytyy pahantahtoisia olentoja, joita kannattaa vältellä parhaansa mukaan. Revonpuron varrelle rakentuu kuitenkin aivan omanlaisensa maailma yksityiskohtineen, hahmoineen ja otuksineen. 

Revonpuro on hyvä sarjan aloitus. Kirjassa kulkeva kultamyllyn ympärille punoutuva juoni saadaan päätökseen, mutta monenmoista kiinnostavaa vihjaillaan tulevia osia ajatellen. Kirjassa ehti tapahtua hurjasti kaikkea, joten toimintaa riittää. Pöllö on seikkailunhaluinen, aika jääräpäinen ja sisukas hahmo, joka syöksyy tilanteeseen kuin tilanteeseen hirveästi ajattelematta, joten jännittäviä hetkiä syntyy useita. 

Monien fantasiakirjojen tapaan myös Revonpurossa eletään vanhan ajan tyyliin yksinkertaisessa kotimökissä. Rohdot pakataan nahkaleiliin ja matkat taitetaan jalan tai hevosella. Minulle tämä sopii hyvin, sillä vanhan ajan tunnelma kelpaa aina. 

Toiminnallisen seikkailun, ihanien eläinten ja luonnon lisäksi kirjasta löytyy myös fantasiaelementtejä. On jos jonkinlaista otusta, osa vaarallisia, osa ihan harmittomia. On myös metsänhaltioita ja noitia, joista tässä kirjassa nähtiin pieniä vilauksia, mutta ehkä seuraavissa osissa enemmänkin.

Revonpuro

Karisto, 2018

Kuvitus: Kati Vuorento

Kartta: Mervi Heikkilä

s.206