tiistai 20. tammikuuta 2015
Patrick Modiano: Villa Triste
Victor Chmara on tullut Ranskaan pieneen kylpyläkaupunkiin muistelemaan kahdentoista vuoden takaisia aikoja. Hän kulkee kaupungissa yrittäen palauttaa mieleen henkilöitä ja paikkoja. Hän muistelee Yvonnea, kaunista näyttelijätärtä, jonka kanssa joskus suunnitteli yhteistä tulevaisuutta.
Villa Tristen kansikuva on kaunis ja nimi vielä kauniimpi. Niimpä päätin tarttua tähän Nobel palkitun kirjailijan teokseen suurin odotuksin. Odotin kaunista kuvailmaa pikkukaupungista ja salaperäisiä kiinnostavia kohtauksia, mutta täytyy sanoa, että tämä kirja ei antanut minulle niitä eikä mitään muutakaan. Pettymys oli suuri. En saanut otetta yhdestäkään salaisuudesta, eikä kirja temmannut mukaansa. Victorin salaisuudet jäivät minulle kaukaisiksi, eikä niiden selvittäminen herättänyt edes kiinnostusta.
Kirja on jo oikeastaan unohtunut mielestäni, sillä siinä ei tapahtunut mitään, mistä olisin saanut kiinni. Hyvä puoli kirjassa oli sen lyhyys, sillä sain sen luettua melko nopeasti loppuun.
Yvonne saattoi olla kiinnostava hahmo, mutta hänkin jäi aika kaukaiseksi, niin kuin kaikki muukin tässä kirjassa. En tiedä ajattelinko jotenkin väärin tätä kirjaa lukiessa. Olisiko tästä ehkä voinut saada jotain irti? kätkeytyykö kansien väliin kuitenkin tarina, josta olisin voinut pitää? Sitä en tiedä ja Modiano saa nyt unohtua ainakin toistaiseksi lukulistaltani, vaikka hänen muillakin kirjoilla on kauniit nimet jotka houkuttelevat lukemaan.
Tosin jos jollain on tietoa, että ne muut kirjat olisivat täysin eri tyylisiä ja mahtavia kirjoja, voisin harkita Modianon lukemista joskus myöhemmin uudestaan. :D
Villa Triste, (Villa Triste, 1975)
WSOY
Suom. Jorma Kapari
s.189
Päällys: Martti Ruokonen
maanantai 19. tammikuuta 2015
Merja ja Marvi Jalo: Jesse seurapiirikoira
Lumen tulon vuoksi Lehtisen koirakodin katto on romahtanut, eikä heillä ole varaa korjauttaa sitä, joten apuun saapuu Munkkirinteet. Elsa Munkkirinne päättää järjestää suuren tapahtuman rahojen keräämiseksi. Tapahtumaan järjestetään rusettiluistelua, huskyajoa, sekä leikkimielinen lemmikkihuutokauppa.
Jenna ja Hannele osallistuvat innolla tapahtumiin, vaikka Jenna joutuukin luovuttamaan Jessen huutokaupan takia yhdeksi päiväksi jollekkin toiselle.
En ole taas pitkään aikaan lukenut varsinaisia nuortenkirjoja, joten päätin palata nuoruuteni lempikirjasarjaan. Tätä kirjaa en ole vielä aikaisemmin lukenut. Jesse seurapiirikoira on Jesse sarjan kuudestoista osa, joten koiraihmisille on monta kirjaa luettavaksi. Itse olen aina ollut koirarakas, jonka takia sarja onkin ennen ollut suosikkini.
Seurapiirikoiraan mahtuu paljon vauhtia ja tapahtumia, eikä tylsää hetkeä ehdi tulemaan. Jenna ja Hannele ovat vauhdikkaita eläinrakkaita nuoria, jotka tuntuvat aina joutuvan hullunkurisiin tilanteisiin, niin kuin kaikki muutkin kirjan hahmot.
Parasta kirjassa kuitenkin edelleenkin on koirat, joita riittääkin monen kokoisia ja rotuisia ja luonteiltaan toinen toistaan hauskempia. Vaarana tätä kirjaa lukiessa tosin on koirakuume. ;)
Nuortenkirjoihin palaaminen tuntuu aina jotenkin omituiselta, kun tyyli tietenkin on hyvin erilaista, mitä kirjoissa joita nykyään luen, mutta on silti välillä mukava palata sellaisiin kirjoihin joista ennen on niin paljon pitänyt. Nuortenkirjoja on hauska lukea myös silloin, kun ei halua mitään kovin vakavaa luettavaa, ja haluaa iloisia asioita pään täyteen!
Lue myös: Jesse fanikoira.
Jesse seurapiirikoira
WSOY
s.152
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Sophie Kinsella: Himoshoppaajan ratkaiseva askel
Becky Bloomwood elää onnellisesti miesystävänsä Luken kanssa. Kun Luke kosii Beckyä, alkaa hillitön häiden järjestäminen, sekä Beckyn, että Luken äidin kanssa. Ongelmana on vain se, ettei Becky osaa päättää haluaako mennä naimisiin Englannissa vai Amerikassa, joten edessä on täysi kaaos kaksien erillisten häiden välillä.
Becky haluaa miellyttää äitiään ja viettää mukavat häät perheen kesken Englannissa, mutta toisaaltaan, hän ei pysty kieltäytymään upeista mahtipontisista kalliista satumetsä häistä suuressa hotellissa. Lopulta Becky keksii ratkaisun, joka miellyttää ainakin häntä itseään.
Himoshoppaaja sarja on edelleen kesken ja etenee hitaasti. Himoshoppaajan ratkaiseva askel on sarjan kolmas osa. Sarja ei ole tehnyt minuun suurta vaikutusta, vaikka pidän Kinsellan yksittäisistä romaaneista todella paljon.
Eniten tässä tökkii päähenkilön Beckyn valehtelun määrä. Koko kirja rakentuu vain erilaisten valheiden ympärille ja jossain vaiheessa se vain alkoi kyllästyttää minua jo sarjan ensimmäisten osien aikana. Toki kirjaan juonen takia tarvitaan valheita, mutta tässä alkaa tuntua, ettei mitään muuta olekkaan. Kirjat ovat myöskin todella samankaltaisia, enkä siksi jaksa lukea niitä tiuhaan tahtiin, mutta pikkuhiljaa sarjan aijon lukea loppuun asti.
Mahtuu kirjaan kuitenkin hauskojakin kohtia, silloin kun Becky on normaalissa shoppaajan roolissaan, vain ostamassa kaikkea todella turhaa ja tarpeetonta, joka vaikuttaa hänestä erittäin tarpeelliselta.
Myös Beckyn paras ystävä Suze on hauska hahmo, jonka toilailuja jaksaa kyllä lukea, harmi vain että niitä ei ole kovin paljoa.
lue myös: Himoshoppaajan salaiset unelmat ja Himoshoppaaja vierailla mailla.
Himoshoppaajan ratkaiseva askel, (Shopaholic Ties the Knot, 2002)
WSOY
Suom. Leena Tamminen
s. 391
Päällyksen suunnittelu: Eija Kuusela
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Reijo Mäki: Vares - Kolmijalkainen mies
Jussi Vares on yksityisetsivä, jolla on taas vaativia toimeksiantoja vireillä. Pornobisnekksestä tuttu Esa Jalkanen on kadonnut. Samaan aikaan menestyvä toimitusjohtaja Matti Lundberg löydetään hirttäytyneenä yrityksensä varastosta. Näiden kahden miehen puolisot pyytävät Varesta selvittämään miestensä kohtalon.
Vareksen tuttu baarikaveri novellikirjailija Luusalmi joutuu viinan takia kuivumaan. Kupittaalla Luusalmi tutustuu mieheen jonka kautta hän ostaa itselleen himoamansa maalauksen "Kolmijalkaisen miehen"
Tämä vuosi alkoi Reijo Mäellä, koska Vares kirjat on itselleni loistavaa luettavaa hetkiin, jolloin en osaa päättää mitä lukisin. Vares kirjat ovat sellaista turvallista hyvää luettavaa.
Luin kirjan jo kuukauden alussa ja olen ehtinyt lukemaan muutakin, mutta en ole päässyt päivittämään blogia tietokoneen takia.
Kolmijalkainen mies osottautui juuri sellaiseksi turvalliseksi viihdyttäväksi kirjaksi, kuin uskoinkin. Juoni eteni mielenkiintoisesti eteenpäin, eikä juonenkäänteitä tai loppua osaa arvata etukäteen, vaikka kokoajan mielessä myllertää ja arvauksia sinkoilee vähän joka luvun jälkeen. (Kaikki vääriä arveluita.)
Kirja sijoittui Turkuun, niin kuin lähes aina ja muutkin tutut elementit löytyivät. Baari Uusi apteekki, hemaisevat naiset, Luusalmi, pastori Alanen, kyyppari Korpela, juomaputket, krapula aamut ja niiden mätöt. Siinä sivussa selvitellään katoamisia ja löydetään jännittäviä yhteyksiä odottamattomien asioiden välillä.
Pidän Mäen kirjoista paljon, mutta luen niitä silti aika harvoin, ettei Vareksen seura ala puuduttamaan. :)
Lue myös: Intiaani, Sheriffi, ja Mullan maku.
Kolmijalkainen mies
Otava 2010
s. 398
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
maanantai 22. joulukuuta 2014
Cecelia Ahern: Saateenkaaren tuolla puolen
Rosie ja Alex stävystvät lapsina ja siitä lähtien he ovat kuin paita ja peppu. Elämä heittelee heitä ympäriinsä, eivätkä he välillä nää toisiaan pitkiinkään aikoihin, mutta heidän ystävyytensä säilyy tästä huolimatta. He lähettävät toisilleen kirjeitä ja sähköpostia säännöllisesti. Vaikka molemmat päätyvät naimisiin ja perustavat perheen, ei kumpikaan voi välttyä ajattelemasta, olisivatko he sittenkin voineet olla toisilleen oikeat elämänkumppanit. Sateenkaaren tuolla puolen seuraa Rosien ja Alexin elämää lapsesta aikuisikään asti.
Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.
Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.
Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.
Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)
Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563
Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.
Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.
Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.
Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)
Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Markus Zusak: Kirjavaras
Kirjavaras kertoo nuoresta tytöstä Lieselistä, joka vuonna 1939 matkustaa junassa äitinsä ja veljensä kanssa kohti Himmelstrassenia, pientä saksalaista kaupunkia. Liesel ja hänen veljensä ovat muuttamassa sijaisvanhemmille, mutta veli kuolee jo matkalla junassa ja Liesel joutuu kohtaamaan uuden perheensä yksin. Lieselin elämä Natsi-Saksassa keskellä toista maailmansotaa ei ole helppoa, mutta varastettuja kirjoja lukemalla hän tuntee pientä iloa synkkien tapahtumien keskellä.
Kirjavarasta aloittaessani ajattelin sen olevan hieman raskas, sillä aihe ei ole kevyimmästä päästä. Kirja jää varmasti pitemmäksi aikaan mieleeni, sillä se nappasi minut täysin mukaansa ja sai ajattelemaan paljon. Kirja herätti minussa paljon tunteita, enkä lopusta selvinnyt ilman kyyneleitä.
Kertojana kirjassa toimii kuolema, joka ei olekkaan ihan jokapäiväinen valinta kirjan kertojaksi, mutta se toimi loistavasti. Minua ei häirinnyt kirjassa mikään, mikä on aika harvinaista, mutta en keksi tästä muuta kuin kehuttavaa. Kirjavaras nousi ehdottomasti yhdeksi suosikki kirjoistani.
Vaikka kirjan aiheet olivat raakojakin, oli se kirjoitettu lähinnä koskettavasti, eikä niin, että ajatukseksi jäisi vain kaikki raakuudet. Tämä oli hyvä asia, sillä en itse tykkää lukea tarkkoja kuvauksia kidutuksista ja toisten satuttamisesta. Tottakai pakostakin tälläisen aiheen omaavassa kirjassa hieman raakuuksia on, mutta odotin enemmän ja yllätyin positiivisesti niiden vähyyttä. :)
Kirjavarkaan henkilöt olivat hyvin suunniteltuja ja jokaisella oli todella näkyvä ja selkeä luonne. En osaa valita heistä suosikkia, mutta esimerkiksi Lieselin ystävä Rudy jäi todella hyvin mieleen.
Lukulistallani on myös muista sota aiheisia kirjoja ja tämän luettuani, ei niihin tarttuminen enää tunnu niin vaikealta, kuin ennen. Kirjasta myös oppi paljon ja oli todella mielenkiintoista lukea Hitlerin aikakaudesta, vaikka onhan siitä koulussa puhuttu, niin lukemalla ihan tavallisia kirjoja silti tuntuu parhaiten oppivan. Vaikka silloin täytyykin muistaa, että mielikuvitusta on varmasti paljon mukana.
Kirjavaras, (The Book Thief, 2005)
Otava, 2008
Suom. Pirkko Biström
s. 558
Kannen kuva: Jeff Cottenden
torstai 11. joulukuuta 2014
Katja Kallio: Kuutamolla
Iiris on kolmekmppinen leffahullu, joka työskentelee kirjakaupassa. Hän odottaa elokuvien kaltaista jalat alta rakkautta, mutta kun hän sen saa, onko se kuitenkaan niin ruusuista kuin luulisi? Hänen unelmiensa mies Marko jättää hänet ja Iiriksen on päästävä yli siitä, mutta se ei vain tunnu kovin helpolta.
Heidän eronsa vaikuttaa loppujenlopuksi myös muiden elämään ja draamaa on odotettavissa.
En ole ennen lukenut katja Kalliota, joten ajattelin, että voisi olla aika kokeilla. En ole katsonut edes kirjasta tehtyä elokuvaa, eikä tämän kirjan jälkeen hirveästi houkuttelekkaan. En pitänyt kirjasta. Ajattelin, että kirja sopisi nopeaksi välipalakirjaksi, mutta sen lukemissa meni kauemmin, kuin hyvän tiiliskivikirjan lukemisessa, sillä tämän pariin palaaminen ei oikein innostanut.
Loppua kohden kirja onneksi hieman parani ja lukutahtikin nopeni, mutta ei tästä silti mitkään kovin hyvät fiilikset jäänyt. Aika tylsä mielestäni. Kirjassa siteerattiin todella paljon elokuvien repliikkejä ja koska en hirveästi elokuvia katso, en pystynyt yhtään samaistumaan.Kirjan luettuani mieleen jäi melkeimpä ainoastaan valitus. Päähenkilö tuntui uivan koko kirjan läpi kurjuudessa ja valittamissa, eikä se oikein napannut ainakaan tällä hetkellä. Tosiaan loppua kohden ei enään ollut ihan niin paljon valittamista, kuin alussa ja tämän takia kirja vaikuttikin paremmalta.
Jäi kirjasta sentään jotain hyvääkin mieleen. Nimittäin Iiriksen kaveri Anna, joka oli aika räväkkä ja hauska. Hän toi mukanaan, myös kivoja vertauskuvia ja hän vaikutti jotenkin fiksulta, vaikka välillä olikin hiukan kummallinen.
Kuutamolla
Otava, 2000
s. 271
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






