Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

 

Juno on elänyt koko ikänsä maaseudulla, jossa hän on salaillut noituuttaan. Sitten hän muuttaa Pilmontin suurkaupunkiin ja perheensä varoituksista huolimatta tutustuu muihin noitiin ja alkaa herätellä omia voimiaan. Elämä kaupungissa ei ole helppoa edes kaltaistensa seurassa, sillä luontoa on vuosi vuodelta vähemmän ja valkoista magiaa käyttävät noidat tarvitsevat sitä selviytyäkseen. Noitapiirin Sadin tuntee vetoa mustaan magiaan, jota muut piiriläiset eivät katso tätä hyvällä. 

"Sisälläni kiertävä levoton energia tuntuu tykytyksenä rinnassani. Se leviää kipinöiden raajoihini, mutta en saa sitä valjastettua käyttööni. Sadinilla ei varmasti ole samaa ongelmaa. Miten ikinä uskaltaisin lähestyä häntä?"s.15

Kärsimyskukkauuteaddiktio on synkänpuoleinen tarina noituudesta. 

Noituus kirjoissa kiinnostaa ja olin vakuuttunut, että tämä kirja olisi aivan ihana, ja osittain se olikin, mutta osittain tämä nykyaikaan sijoittuva noitakirja ei sitten kuitenkaan ollut minua varten. Pidän enemmän sellaisesta tunnelmallisesta noituudesta, jossa noidat kulkevat viittoihin pukeutuneina metsissä tekemässä taikoja, kun taas tämä kirja tarjosi noitia sometileillään, elämässä vaarallista ja raadollista elämää syrjinnän, huumeiden ja väkivallan keskellä. 

Valkoisen magian luonnonläheisyys oli kaunista, ja sen kautta kirjaan tuotiin riipaisevan surullinen kuva luontokadosta. Musta magia taas toi kutkuttavan vaarallisia kauhuelementtejäkin tarinaan. Nämä noituuksien eri muodot olivat kirjan parasta antia. Pidin muutenkin noitien kiinnostavista rituaaleista.

Teksti on kaunista, verkkaistakin. Tarina kulkee vuorotellen Junon ja Sadinin kertomana. Noituuden ohella puhutaan ystävyydestä, luonnosta, yhteisöllisyydestä, ennakkoluuloista ja rakkaudestakin. 

Kärsimyskukkauuteaddiktio

Otava, 2022

Kannen suunnittelu ja kuvat: Iida Pohjolainen

s.314