torstai 9. syyskuuta 2021

Mariel Pietarinen: Auringonsäteisiin kadonnut

 

Lomasaarelle on viimein tuotu hevosia. Linda ja kaverit ovat aivan innoissaan, sillä saarella järjestetään heti hevosleiri ja he pääsevät osallistumaan järjestelyihin ja tietysti myös mukaan ratsastamaan.
Lindan ja Joonatanin välillä on hieman eripuraa. Linda päätyy pohtimaan tilannetta monesti yksin, mutta tempautuukin menneisyyteen. Monet asiat haamutyttö Marianin menneisyydestä alkavat selvitä Lindalle. 
"Joonatanin ja Susannen isä Arto oli säilyttänyt päiväkirjaa visusti omissa kätköissään, mutta nyt Lindasta tuntui, että hän halusi taas upota Marianin tarinaan. Hän halusi lukea kirjan uudestaan läpi sen lomaviikon kunniaksi, jolloin hän oli kuullut kartanontyttären tarinasta ja sotkeutunut siihen itsekin pysyvästi."s.39
Auringonsäteisiin kadonnut on Kavionjälkiä sydämessä -hevossarjan viides ja viimeinen osa.
Hieman haikein mielin aloitin lukemaan tätä sarjan viimeistä kirjaa. Niin mieluusti näiden kaverusten parissa viettäisi vielä monen kirjan ajan. 
Kirjan ei käsittääkseni ollut tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta se sopii sellaiseksi oikein hyvin, sillä sen loppu on kaunis ja jättää lukijalle paljon tulkinnan varaa, mutta ei kuitenkaan jätä juonta mitenkään häiritsevästi kesken.

Kirja oli jälleen ihana sekoitus arkista menoa, jännittävää ja yliluonnollista seikkailua, rakkautta, draamaa, hupailua ja tietysti hevostelua. Yliluonnollisia asioita lähestyttiin taas uudella tavalla. Onkin hauskaa vaihtelua, millä kaikilla tavoilla Linda pääsee tutustumaan menneisyyteen ja tapaamaan haamuja, niin tuttuja kuin uusiakin. Juoni pysyy näin yllättävänä ja raikkaana jokaisessa osassa. 

Nyt näin viimeisen osan luettuani täytyy sanoa, että sarja on taidokkaasti tehty. Hahmot ovat huolella suunniteltuja, ja kaikilla on ihastuttava oma persoona. Jokaisessa kirjassa on oma tarinansa, mutta ne kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, sillä aiempien osien juonenkäänteistä puhutaan muissa osissa ja ne liittyvät suuresti muiden osien tarinoihin. 


Auringonsäteisiin kadonnut
KVALITI, 2017
Kansikuva: Laura Kunnas
s. 301

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti