keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Sara Shepard: Kaivattu


Viisi tyttöä viettää tiiviisti aikaa yhdessä ja heillä on paljon salaisuuksia, jotka yhdistävät heitä. Eräänä iltana yksi heistä katoaa. Alisonin katoamisen jälkeen ryhmä hajoaa, ja loput neljä tyttöä jatkavat normaalia elämää. Kun katoamisesta on kulunut kolme vuotta Aria, Spencer, Hanna ja Emily päätyvät taas samaan kouluun. Heillä ei ole enää keskenään mitään puhuttavaa, mutta pikkuhiljaa heille tulee taas jotakin yhteistä. Kaikki heistä alkavat saada omituisia viestejä. Joku tietää heistä asioita, joita ainoastaan Alison tiesi. Mutta miten se on mahdollista? Voisiko Alison palata?

"Ali tiesi heistä kaikista enemmän kuin kukaan muu. Myös ne asiat, jotka halusi pitää haudattuna - kuin ruumiin." s.20

Kaivattu on ensimmäinen osa Valehtelevat viettelijät -sarjasta.
Olen katsonut muutaman ensimmäisen kauden Valehtelevista viettelijöistä tv-sarjana ja pitänyt siitä, joten odotin innolla tätä kirjaa, jonka pohjalta sarja on tehty. Kirjassa ja tv-sarjassa oli paljon samaa, mutta myös eroja löytyi. Minusta nämä olivat juuri sopivan erilaiset, jotta kirjaa lukiessa pysyi mielenkiinto yllä. Aivan kaikkea kun ei tiennyt.

Kirjassa kaikki neljä tyttöä pääsevät vuorotellen ääneen, ja koska kirja on lyhyt ei tässä kovin paljoa edetä. Hahmoihin ehditään kuitenkin tutustumaan jo ihan hyvin, sillä Shepard kertoo aika tarkasti heidän luonteistaan, vaatteistaan ja muista yksityiskohdista. Kirjassa päästään kurkistamaan vasta muutamia salaisuuksia ja tapahtumia, sillä sarja on todella pitkä, eikä tähän yhteen kirjaan ole vielä laitettu kuin pieni pala tarinaa. Tytötkään eivät vielä päässeet keskenään puheväleihin kuin vasta aivan lopussa.

Kaivattu on helppoa ja yksinkertaista teinihömppää, joka ei mullista maailmaa kirjoitustyylillä, eikä tarinallaan, mutta jota on hauska lukea kun kaipaa teinidraamaa. Itsenäisenä kirjana tämä ei tosin toimi. Tarina jää aivan kesken, eikä tässä edes edetä niin paljon, että yksikään juonikuviosta saisi päätöksen. Jotenkin itse kaipaan myös sarjaan kuuluvilta kirjoilta sellaista juonta, että kirjan lukeminen yksittäisenä kirjanakin kannattaisi. Nyt jäi hiukan ärsyttämään se ettei kirja tarjonnut vastausta oikein mihinkään.


Kaivattu, (Pretty Little Liars, 2006)
Gummerus
Suom. Paula Takio
s. 270

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti