lauantai 21. joulukuuta 2019

Gabriella Ullberg Westin: Yksinäinen perhonen


Hudiksvallin pikkukaupunki saa ylleen lumipeitteen, kun lumimyrsky riehuu jouluaattona. Kuuluisan jalkapalloilija Måns Pedersenin vaimo Henna, odottaa lapsien kanssa miestään kotiin. Månsin on tarkoitus saapua joulupukkina lasten iloksi, mutta kun joulupukki viimein saapuu, ei se olekaan Måns. Joulupukilla on pahat aikeet, eikä perhe selviä joulusta ennallaan. Henna murhataan.
Murhaa alkaa selvittää juuri kaupunkiin takaisin muuttanut Johan Rokka, muutaman muun poliisin kanssa.

Yksinäinen perhonen on ensimmäinen osa murha Hudiksvallissa -dekkarisarjasta.
Joulu lähestyy ja tämä kirja vaikutti olevan juuri sopiva tähän hetkeen. Murha tapahtuu jouluaattona ja lunta sataa, mutta muuten kirjassa ei joulusta juuri puhuta. Kirjan hahmot eivät taida olla erityisen jouluihmisiä. Edessä onkin jälleen joukko dekkarihahmoja, joilla on paljon ongelmia, salaisuuksia ja suurimman osan ajasta synkkä mieli.

Yksinäinen perhonen on hyvä dekkari. Se on koukuttava ja nopealukuinen. Hahmojen elämästä paljastetaan sopivasti asioita, jopa sellaisia, että kiinnostus sarjan jatkoa kohtaan herää. Johan Rokka ja Janna Weissmann tuovat sarjaan varmasti vielä paljon järisyttäviä salaisuuksia, tapahtumia ja draamaa. Murhaajakin pysyi hyvin salassa. Juonen koukerot jalkapallon ja ravin parissa pitivät mielenkiintoa yllä, sillä ne toivat kuvioon paljon murhaajaehdokkaita.

Yksi haittapuoli kirjassa tosin oli. Pikkutarkkoja seksikohtauksia oli aivan liikaa ja ne tuntuivat turhilta. Muutamalla niistä oli ihan ymmärrettävä paikkansa, mutta sitten niitä vain tuli lisää ja niiden kuvailu tuntui vain pitenevän. Osa seksikohtauksista tuntui keskeyttävän luontevan juonen kulunkin, kun yhtäkkiä piti ruveta muistelemaan jotakin kauan sitten tapahtunutta panoa, tai Johan Rokan oli yksinkertaisesti pakko saada... Tämä nyt kuitenkin oli pieni murhe muuten hyvässä kirjassa.


Yksinäinen perhonen, (Ensamfjäril, 2014)
HarperCollins Nordic, 2016
Suom. Pirjo Lintuniemi
Kannen suunnittelu: Renee Lundvall
s. 415

1 kommentti:

  1. Yllättävä dekkari. En aiankaan odota, että dekkarissa olisi yksityiskohtaisia seksikohtauksia. Johonkin kirjaan ne sopivat, johonkin ei.

    VastaaPoista