lauantai 1. joulukuuta 2018

James Bowen: Bobin joulu


James Bowenin elämään on tullut katukatti Bobin mukana paljon hyvää ja elämänlaatu on korjaantunut suuresti vuosien saatossa. Tässä kirjassa hän kuitenkin muistelee vuoden 2010 joulua, jolloin rahaa ei ollut edes sähköön tai lämmitykseen. Työpäiviä kadullakin oli peruttava liian kylmien ilmojen takia ja rahaa oli vaikea hankkia.

Bobin joulussa kerrotaan James Bowenin aikaisemmista jouluista ja kuinka hän on niitä viettänyt, ja siitä kuinka joulu ei ole hänelle erityisen iloinen juhla. Bob kissa kuitenkin tuo Jamesin elämään joulun sellaisena, että hänkin pystyy nauttimaan tästä perhejuhlasta.

Bobin joulu on nopea ja ihan hyvä kirja, vaikka loppujenlopuksi tässä kerrottiin kaksikon joulusta erittäin lyhyesti. Kirjassa kuvailtiin enemmänkin joulun odotusta ja Jamesin menneitä jouluja, joihin Bob ei kuulunut. Yllätyinkin siitä kuinka pienessä roolissa Bob tässä oli. Toki hänet mainitaan lähes jokaisessa kohtauksessa jollakin huomautuksella, mutta välillä ne jäävät kaiken muun varjoon.  Onneksi välillä kerrottiin vain Bobin tememisistä, sillä hän oli se minua kiinnostava hahmo tässä kirjassa.

Bobin joulu on ajatuksia herättävä ja realistinen kirja. Vaikeudet ja tunteet tulevat selvästi esiin tarinassa. Lopulta James ja Bob saivatkin iloisen joulumielen niin itselleen, kuin monelle muullekin. Kirja myös muistuttaa ja antaa ideoita siihen, miten voi toisille antaa joulumieltä, vaikka rahaa ei oli tuhlattavaksi. Joulun kun ei ole pakko aina olla niin kaupallinen, hyvän mielen voi saada pelkällä yhdessäololla.


Bobin joulu, (A Gift from Bob, 2014)
WSOY, 2016
Suom. Kimmo Paukku
s. 159

2 kommenttia:

  1. En enää muista, miten itse koin tämän kirjan, mutta yleensä olen kyllä pitänyt näistä Bob-kirjoista. Tosin Bowen ehkä hiukan toistaa itseään niissä. Mutta Bob on kyllä ihana. Tämän taisin sanoa jo instassakin, että tuo kuvasi on tosi söpö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Bob oli aivan ihana kissa. Tämä oli ensimmäinen Bon -kirja jonka luin, mutta saatan myöhemmin kokeilla toistakin. :)

      Poista