tiistai 20. marraskuuta 2018

Milla Ollikainen: Vesiraukka


Helsingissä asuva Krisse on palannut ystävänsä Eerikan kanssa Lappiin. Aikaa heidän viimeisestä matkastaan on kulunut lähes kaksi vuotta ja Krisse on palannut Lappiin mukanaan yllätys miehelle, jonka kohtasi viime reissulla. Kaapo on oppinut ensimmäisen sanansa ja olisi aika paljastaa lapsen isälle lapsen olemassaolosta.
Matka muuttuu pian aivan toisenlaiseksi, kuin Krissen ja Eerikan suunnitelmissa se oli. Mökkien lähistöltä löytyy jälleen ruumis ja kaikki vanhat tutut tuntuvat taas olevan sotkeutunut asiaan. Nuoren tytön murha järkyttäisi jo kyläläisiä tarpeeksi, mutta murhat eivät ole vielä ohi ja yksi jos toinenkin joutuu vielä vaaraan.

Vesiraukka on toinen osa Milla Ollikaisen Lappiin sijoittuvasta -dekkarisarjasta.
Pidin sarjan ensimmäisestä osasta, mutta tämä toinen oli silti parempi. sarjassa vilahtelee paljon hahmoja, sekä pysyviä, että vain kirjakohtaisia. Nyt kun pysyvät hahmot olivat jo tuttuja, oli lukeminen mukavampaa. Enää ei tullut sellaista ensimmäisen osan sekavuutta vastaan ja sukulaissuhteissakin pysyi paremmin selvillä.

Kirjassa kulkee mukana vanhemmasta ajasta kertovia kohtauksia, jotka myös tässä osassa olivat selkeämpiä, kuin aiemmassa. Vesiraukka oli siis kaikinpuolin selkeämpi kirja, kuin Veripailakat. Jollakin tavalla jopa murhissakin tuntui olevan enemmän järkeä ja uskottavammat syyt. Oli myös todella hienoa, että kirjan nimeäkin sivuuttiin juonessa. Näillä kirjoilla on niin mielenkiintoiset nimet, että tuntuisi ikävältä joutua etsimään selitystä netin syövereistä.

Krisse oli toiveeni mukaan muuttunut aika tavalla, mutta pienine lipsahduksineen hän ei vieläkään ollut minun suosikkihahmoni. En vain pidä ryyppäävistä ja itsesäälissä kierivistä hahmoista. Tekisi mieli kiljua, että ryhdistäydy nyt jo!

Vesiraukka loppui antaen pientä vihjettä tulevasta kirjasta ja Krissen tilanteesta. Kolmaskin osa odottelee tuolla jo hyllyssä, joten myös se tulee pian luettua. On tämä niin koukuttava sarja ja haluan tietää miten Krissen käy.

Lue myös: Veripailakat.


Vesiraukka
Like, 2014
s.253

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti