Milla Ollikainen: Veripailakat

Helsinkiläinen Krisse lähtee äitinsä kanssa lomalle Ylläkselle. Pian freelance-valokuvaajana toimiva Krisse saa lomallaan työtehtävän, sillä hiihtokeskuksessa tapahtuu murha. Syyllistä ja motiivia on vaikea löytää ja vielä vaikeammaksi se muuttuu, kun hotellilta löydetään toinen uhri.

Oli mahtavaa törmätä tähän Ylläkselle sijoittuvaan dekkariin, sillä olen aiemmin etsinyt jotakin dekkaria, joka sijoittuisi lappiin.

Veripailakat on vahdikkaasti etenevä dekkari, jossa henkilöitä riittää melkoisesti. Valokuvaajana toimiva Krisse vaikuttaa olevan yksi kirjan päähenkilöistä ja hän saakin melko paljon tilaa juonessa. Hänen lisäksi päähenkilöitä tuntuvat olevan ainakin toimittaja Eerika, sekä poliisi Vuontisjärvi. Tosin moni muukin hahmo sai paljon sivutilaa kirjassa, joten en tiedä ketkä näistä hahmoista mahtaa lopulta löytyä sarjan jatko-osista. Se selvinnee pian, sillä sarjan kaksi seuraavaa osaa menevät ehdottomasti lukulistalle. Ilmeisesti ainakin Krisse esiintyy jokaisessa kolmessa osassa. Krisse ei ehkä ole hahmotyypeistä se oma suosikkini, mutta kirja antoi viitteitä paremmasta elämäntyylistä jatkossa, joten ehkä hän on sitten jatkossa enemmän minun makuuni sopiva hahmo.

Hahmoja oli kirjassa niinkin paljon, että välillä oli pohdittava kuka oli kuka ja mitä sukua nämä nyt keskenään olivatkaan. Tämän takia loppu oli hiukan sekava. Normaaalisti kun loppuratkaisu kolahtaa ja saa iloita kaikista kiemuroista mitä kirjailija on luonut, minä mietinkin, että kukahan tuo nyt sitten olikaan. Ratkasu oli kuitenkin hyvä, heti kun ajatukset ehtivät keksimään ketä lopussa vilahtelevat hahmot olivat.

Kirjan dialogit käytiin murteilla. Tämä oli loistava juttu, sillä mistä lappitunnelma voisikaan paremmin syntyä. Toki Ollikainen kuvailee maisemat hyvin, mutta kirja on melko lyhyt, eikä siksi maisemien kuvailu ehdi kovin suuriin mittoihin kasvaa. Dialogeja sen sijaan kirjassa riittää, joten murre on oiva tapa luoda tunnelmaa.


Veripailakat
Like, 2013
s. 221