Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus

Viha, ystävyys, rakkaus koostuu yhdeksästä novellista. Novellien sisältö koostuu tavallisten ihmisten arjesta ja muutoksista, joita heidän elämässään tapahtuu.

Viha, ystävyys, rakkaus oli ensimmäinen kirja jonka luin Munrolta. Novellit olivat sopivan pituisia. Kaikissa selvisi tarpeeksi, eikä ne tuntuneet siltä, että loppuisivat kesken.
Novellit olivat yksinkertaisesti, mukaansatempaavia kertomuksia erilaisten ihmisten elämistä. Vaikka kertomukset vaikuttivat rauhallisilta ja siltä, ettei niissä mitään kovin suurta tapahdu, pääsi todella pian mukaan Munron tapaan luoda tapahtumaketjuja, joissa pienikin asia esimerkiksi menneisyydestä saa suuremman merkityksen.
Ensimmäisen novellin jälkeen en enään odottanut suuria toimintakohtauksia, sillä nämä tavallisten ihmisten elämistä kertovat tarinat koskettivat ja pistivät miettimään sitä kuinka helposti elämän suunta voi muuttua, vain jonkun todella pienen asian takia.

Omaksi suosikikseni nousi kirjan viimeinen novelli Karhu tuli vuoren takaa, joka oli omasta mielestäni todella surullinen, mutta joka jäi parhaiten mieleen. Suosikki kertomusta oli aika vaikea valita, sillä kun miettisin tarinoita lukemisen jälkeen melkeinpä kaikista muistui mieleen jotain koskettavaa tai mukavaa.
Jos mietitään kertomusta joka ei iskenyt minuun, valitsen Perintökaluston, joka oli hyvä, mutta ei kolahtanut minuun samalla tavalla, kuin muut novellit.

Tätä lukiessa ei kannata pitää kiirettä, vaan ottaa aikaa ja miettiä henkilöiden ajatuksia, jotta tarinoista saa enemmän irti.

Suosittelen kaikille jotka etsivät novelleja luettavaksi, tai haluavat yliluonnollisten tai epäuskottavien tapahtumien välillä lukea jotakin aidon tuntuista ja koskettavaa.


Viha, ystävyys, rakkaus (Hateship, friendship, courtship, loveship, marriage, 2001)
Tammi, 2002
Suom. Kristiina Rikman
s. 398

Qiu Xiaolong: Musta Sydän

Ylikomisario Chen Cao on lomalla, kun toisinajattelijaksi julistettu kirjailijatar Yin Lige löydetään murhattuna.
Chenin työtoveri Yu ottaa jutun hoitaakseen, vaikka Chen on mukana minkä lomallaan tekemän käännöstyönsä ohella ehtii.
Yinin murha halutaan selvittää mahdollisimman nopeasti, sillä hänet tunnetaan romaanistaan joka kertoi kulttuurivallankumouksen vuosista. Tapaus on siis poliittisesti arkaluontoinen.

Musta sydän on Shanghailaisen ylikomisario Chen Caon kolmas juttu. Mustan sydämmen tarina on aika tavallinen, eikä kovin kiinnostava, mutta silti lukemisen arvoinen kirja. Kirja nimittäin on erittäin mielenkiintoinen kulttuurin kannalta. Itse en oikein osannut tätä kirjaa dekkarina lukeakkaan, sillä jotenkin varsinainen tarina ei tosiaan iskenyt.

Kirja kertoi aika paljon asioita kulttuurivallankumouksesta ja jotkin asioista tuntuikin jo tutulta, sillä luin joku aika sitten Lu Wenfun Herkkusuun joka kertoi myös kulttuurivallankumouksesta.

Musta sydän johdattaa lukijan ensimmäisien osien tapaan Kiinan monipuoliseen kulttuuriin, upporikkaiden ja rutiköyhien pariin. Xiaolong kuvailee ruokakulttuuria niin hyvin, että lukijalle tulee nälkä ja pitäisi päästä syömään niin paljon kirjassa puhuttuja taikinanyyttejä ja aamun ensimmäisiä nuudeleita. Kaikki kirjasta löytyvät ruokalajit eivät kuitenkaan nosta vettä kielelle, sillä kilpikonnat ja muut erikoisuudet, kuten tuhatvuotiset munat voisin suosiolla jättää kokeilematta.

Sananlaskut ja runot ovat todella suuressa osassa kirjassa ja niitä viliseekin vähän joka tilanteessa. Jokaisesta aiheestahan tulee tietenkin mieleen jokin kaunis runo tai juuri tilanteeseen sopiva sananlasku. Tämä tietenkin on täysin ymmärretää, sillä päähenkilö Chen Cao harrastaa runoja.

Dekkarian pidin enemmän Xiaolongin ensimmäisistä kirjoista, vaikka ei niissäkään muistaakseni rikos ollut pääasiassa. Suosittelen näitä kirjoja monipuolisesta kulttuurista kiinnostuneille, sekä niille jotka haluavat vaihtelua tavallisille dekkareille.

Lue myös: Punaisen sankarittaren kuolema ja Punaisen merkin tanssija.


Musta sydän, (When Red is Black, 2004)
Otava, 2007
Suom. Juhani Lindholm
s. 329
Kannen kuva: Sandi Fellman

Annukka Ahlqvist ja Leila Makkonen: Leila ja Annukka - Sen pituinen se

Leila ja Annukka porhaltavat pitkin baareja ja kokeilevat monenlaisia uusia asioita, aina kun juhliltaan ehtivät. Samalla he pohtivat vähän kaikenlaista, kuten parisuhdetta, miehiä ja töitä. Sen pituinen se on Leila ja Annukka kirjoista kolmas. Yhteensä kirjoja on seitsemän. Alunperin Leila ja Annukka on ollut radio kuunnelma.

Kuulin joku aika sitten pätkän Leila ja Annukka kuunnelmasta ja vähän sen jälkeen törmäsin kirppiksellä tähän kirjaan ja ajattelin kokeilla, kun kuunnelmakin kuulosti niin hauskalta.
Leila ja Annukka on täyttä viihdettä ja juuri sopivaa aivot narikkaan luettavaa. Minusta tämä on aika samanlaista, kuin telkkarista tullut Kumman kaa sarja. Toki erojakin löytyy. Tässäkin kuitenkin kaksi naista keskustelevat samankaltaisista aiheista.

Kirjassa puhuvat ainoastaan Leila ja Annukka, eikä rakennekkaan ole ihan tavallisin, sillä se on näytelmän tapainen. Ensin lukee kuka puhuu ja sitten vain vuorosanat perässä. Eikä paikkoja kuvailla ollenkaan.

Kirjassa oli paljon hauskoja kohtauksia ja viihdyin hyvin näiden kahden erikoisen naisen mukana. Kummallakin on hyvin erikoinen luonne ja heidän omalaatuinen ystävyytensä jaksoi viihdyttää. Mielestäni Annukka oli kuitenkin se hauskempi hahmo, mutta kumpikin tarvitsee toista hahmoa ollakseen hauska.

Kirjojen lukujärjestyksellä ei kai ole väliä, sillä en ainakaan huomannut tätä lukiessa asioita jotka häiritsisivät, vaikka tämä onkin jo kolmas kirja. Aijemmin tapahtuneisiin asioihin viitattiin muutamaan kertaan, mutta niin ettei niistä tarvitse tietää enempää pysyäkseen mukana juonessa.

Pikaista ja kevyttä luettavaa esimerkiksi välipalakirjaksi, kun ei halua lukea mitään raskasta.


Leila ja Annukka - Sen pituinen se
Otava, 2000
s. 184
Kansi: Sissu Muhujärvi
Kuvat: Magnus Scharmanoff

Conan Doyle: Baskervillen koira

Salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen apulaisensa tohtori Watson saavat tehtäväkseen selvittää Baskervillen sukua piinaavan arvoituksen. Suvussa kulkee tarina, jonka mukaan Baskervillet ovat kirottuja ja heitä vaanii helvetin koira. Kun kertomukseen uskova Baskervillejen kartanon omistaja kuolee hämäräperäisesti, lähtee Watson Englannin maaseudulle suojelemaan uutta kartanon perinyttä miestä.

Baskervillen koira on klassikkoteos jonka olen jo pienenä halunnut lukea, mutta jonka lukeminen on aina vaan siirtynyt tähän asti.

Kirjan maisemat ovat varsin upeita. Englannin maaseutu synkkine nummineen on loistava paikka salaperäiselle tarinalle, joka ei heti paljasta lukijalle onko kyseessä luonnollinen vai epäluonnollinen vastustaja. Jännitys pysyy nopealukuisen ja melko lyhyen kirjan loppuun asti.

Pieneksi pettymykseksi Holmes jäi hieman taka-alalle tässä kirjassa, oletin hänen olevan suuremmassa roolissa, mutta en ole ennen lukenut yhtään Holmesia, joten en tiedä onko näin muissakin kertomuksissa.
Onneksi Watson oli upea hahmo, joten Holmesin vähäinen rooli ei kirjaa lukiessa häirinnyt.

Kirjan kerronnasta teki mielenkiintoista erilaiset kertomistavat. Välillä Watson kirjoitti päiväkirjaa, välillä lähetti kirjeitä Holmesille ja välillä taas kerrottiin yleisesti, mitä henkilöt tekevät.

En ole Holmesia katsonut erityisemmin edes tv:stä, mutta kyllä tämän kirjan perusteella voisin tutustua kyseiseen salapoliisiin hieman paremminkin lukemalla lisää tarinoita hänestä, sillä kyllä tuo hänen päässään tapahtunut asioiden selvittely oli hauskaa seurattavaa.

P.S. Suomentajaa en nyt laittanut, sillä kirjassa ei lukenut muuta kuin korjattu suomennos, mutta ei itse suomentajan nimeä.


Baskervillen koira, (The Hound Of The Baskervilles, 1901-1902)
WSOY
s.160
Kannen kuva: Kari Kotka

Kate Jacobs: Pieni lankakauppa

Georgia Walker on elämässään kokenut kovia, mutta sinnikkäällä luenteella hän on selvinnut loistavasti. Nuorena raskaaksi tullut Georgia pitää New Yorkissa pientä lankakauppaa jolla elättää itsensä ja tyttärensä. Vuosien saatossa lankakaupasta on muodostunut innostuneiden neulojien kohtaamispaikka.
Kaupassa aletaan pitää perjantai iltaisin innokkaimmille asiakkaille neulontakerhoa, jossa he voivat saada apua käsitöidensä etenemiseen. Enemmän kuitenkin he saavat apua omiin huoliinsa ja pysyviä ystäviä, jotka ovat aina tukena. Perjantai iltojen neulontakerho tuntuukin olevan näille naisille paikka irtaantua omista ongelmistaan edes hetkeksi.

Olen joskus aikaisemmin lukenut lankakauppa sarjan kolmannen, eli viimeisen osan (Lankakaupan talvi), koska en silloin tiennyt sen kuuluvan johonkin sarjaan. Väärä järjestys ei mielestäni haitannut muuten mitenkään, mutta nyt tiesin jo etukäteen yhden aika ratkaisevan asian tästä ensimmäisestä osasta.

Pieni lankakauppa sopii täydellisesti talveen ja innostukseksi käsityöprojekteihin. Käsitöiden lisäksi kirja innostaa leipomaan ja kirjaa lukiessa alkaa tekemään mieli kaikenlaisia herkkuja.

Pieni lankakauppa on ihanan tunnelmallinen kirja ja minä pidin tästä todella paljon ja odotan jo innolla toisen osan lukemista, joka on vielä lukematta, mutta jo hyllyssä odottamassa.
Kirja on aikalailla hömppää, mutta kyllä siinä on kevyiden aiheiden lisäksi myös raskaampia aiheita, jotka koskettivat ainakin näin herkkää lukijaa.

Kirjassa oleva rakkaustarina oli aika ilmiselvä, eikä tuottanut yllätyksiä, mutta muuten kirja oli täynnä iloisia ja surullisia yllättäviä asioita, monien henkilöiden elämässä.
Vaikka kirjassa oli monia henkilöitä, ei missään vaiheessa määrä tuntunut liian suurelta. Jokaisesta henkilöstä jopa kerrottiin sopivasti minun makuuni, eli tarpeeksi, sillä pidän kunnollisesta hahmojen kuvailusta, jotta heistä tulisi kuin tuttuja henkilöitä itselle.

New York on suurimmassa osassa kirjan tapahtumien paikka, vaikka myös Skotlantiin päästään. New York ei kuitenkaan kirjassa näy oikein mitenkään. Lähinnä se vain mainitaan pikaisesti, mutta kun kirjaa miettii näin jälkeenpäin, ei New York tosiaan ollut suuressa osassa, vaan lankakauppa jää mieleen tapahtumapaikkana ja ympäristönä. Itseäni se ei haittaa, kun tuo lankakauppa on kerran kunnolla kuvailtu, niin kaupunki ei tunnu niin kovin tärkeältä.

Mukavana lisänä kirjan lopusta löytyy muutama kiva ohje lukijalle, niin kutomiseen, kuin leipomiseenkin.

Lue myös: Lankakaupan talvi ja Lohturuokaa.


Pieni lankakauppa, (The Friday Night Knitting Club, 2007)
Gummerus
Suom. Arja Tuomari
s. 622
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Óscar Drai lähtee sisäoppilaitoksesta harhailemaan lähiseuduille. Hän törmää kissaan, jota seuraa vanhalle ränsistyneelle kartanolle. Óscar tutustuu talossa asuvaan perheeseen, johon kuuluu vain kaunis Marina, sekä tämän isä.
Marina johdattaa Óscarin hautausmaalle, jossa he näkevät, siellä säännöllisesti vierailevan mustiin verhotun naisen. He alkavat selvittää naisen tarinaa ja ovat pian mukana vaarrallisten salaisuuksien täyttämässä tarinassa Barcelonan synkillä kaduilla.

Odotukseni olivat suuret, kun aloin lukemaan Marinaa, sillä Zafónin Tuulen varjo on lempikirjani. Zafón ei pettänyt tässä vanhemmassakaan kirjassa. Tunnelma oli yhtä upean käsin kosketeltava, kuin Tuulen varjossa ja sen jatko-osissakin. Marina tosin oli huomattavasti lyhyempi tarina, joten Barcelonan sateisilta kaduilta joutui poistumaan melkein yhtä nopeasti, kun sinne pääsikin.

Marina oli loistava. Zafón osaa kirjoittaa kirjoja, joiden tarinat uppoavat täysin varsinkin minuun, koska rakastan synkkiä ja sateisia maisemia. Koskaan ei tiedä mitä Barcelonan kaupungin varjoihin kätkeytyy. Juuri tämän salaperäisen tunnelman takia jaksan Zafónin kirjoja hehkuttaa päivästä toiseen. Marinassa on paljon samoja piirteitä, kuin Tuulen varjossakin, vaikka tämä onkin huomattavasti kevyempi versio, mutta minua ei samankaltaisuus haittaa, sillä juuri tästä tyylistähän minä pidän.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat ympäri Barcelonaa ja jos Barcelonasta enemmän tietäisi, olisi maisemat varmasti aika tutun kuuloisia, sillä kirjassa mainitaan paljon paikkoja nimeltäkin, niin kuin muissakin Zafónin kirjoissa.

Kirja on tarkoitettu nuorille-aikuisille, mutta itse en olisi tätä kovin nuorena varmaan edes uskaltanut lukea, sillä kirja nostatti ihon kananlihalle, pelottavavilla kohtauksillaan. En siis aikuistenkaan lukijoiden kannata jättää lukematta siinä uskossa, että kirja olisi kovinkaan lapsellinen tai juoni olisi niin ennalta arvattava, kuin monissa nuortenkirjoissa, sillä sitä tämä ei ole.
Jos siis hautausmaat, synkkyys, hämärät kujat, sumuinen Barcelona ja surulliset rakkaustarinat ovat sinun juttusi suosittelen tätä kirjaa.

Lue myös: Tuulen varjo, Enkelipeli, Taivasten vanki.


Marina, (Marina, 1999)
Otava,
Suom. Antero Tiittula
s.282

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Muumilaaksoon saapuu Piisamirotta, joka kertoo lähiaikoina laaksossa tapahtuneet luonnonilmiöt johtuvan maailmanlopun saapumisesta. Muumimamma lähettää Muumipeikon ja nipsun yksinäisille vuorille etsimään tähtitornia, josta he saisivat vastauksen maailman kohtalosta.
Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle vaaralliselle retkelle ja kohtaavat matkallaan joukon uusia ystäviä.
Tähtitornissa he kuulevat huolestuttavan uutisen. Pyrstötähti on matkalla kohti muumilaaksoa. Muumipeikko, Nipsu ja uudet ystävät lähtevät kiireesti takaisin kotiin, ilmoittamaan perheelle uutiset.

Muumipeikko ja pyrstötähti oli kolmas lukemani muumikirja ja mielestäni tähän mennessä paras.

Tarina eteni nopeasti tapahtumasta toiseen, ja tutustutti lukijan moneen uuteen hahmoon, vaikka olihan ne itselle tuttuja jo valmiiksi lastenohjelmista. Yllätyksiä toki löytyi taas, sillä muumit ovat aikatavalla erilaisia kirjassa, kuin ohjelmassa. Esimerkiksi minulle tuli yllätyksenä, että niiskuneiti ja niisku eivät olekkaan muumeja, niin kuin olen tähän asti olettanut, vaan omaa niisku lajia. :D

Pikkuhiljaa alan pitämään enemmän ja enemmän näistä aidoista ja alkuperäisistä muumeista. Heissä on paljon enemmän luonnetta ja syvempiä ajatuksia, kuin itselleni tutuissa piirretyissä. Edelleen muumikirjojen lukeminen siis jatkuu. Muumien parissa viihtyy loistavasti, ja upeat mustavalkopiirrokset luovat kirjaan kivan lisän.

Hahmoista suosikkini oli nuuskamuikkunen, joka on omaa tietään kulkeva, omaisuudestaan riippumaton rauhallinen kaveri, joka saa muut uskomaan retken onnistumiseen.
Inhokki hahmokseni joutuikin tällä kertaa muumipeikko, koska hn vaikutti hieman itsekeskeiseltä tyypiltä ja oli mielestäni myös ilkeä pikku nipsua kohtaan.

Muumikirjoja on kiva lukea, sillä ne eivät vaikuta liikaa lastenkirjoilta, vaan niistä löytyy paljon asiaa, jota lapset eivät välttämättä edes ymmärrä, joten suosittelen kaikille tutustumista aitoihin muumeihin. Muumit vaan on niin loistavia otuksia, jotka kaikkien pitäisi ehdottomasti tuntea!


Muumipeikko ja pyrstötähti, (Kometjakten, 1946)
Uudistettu laitos: Kometen kommer, 1968
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1955
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, 2010
WSOY
s. 144