Mainos/Kirja saatu kustantajalta.
Iðunn elää täysin normaalia nuoren elämää, käy töissä, juhlii ystäviensä kanssa ja tapailee miehiä, kunnes arkea hankaloittava väsymys iskee. Yöt eivät tunnu tuovan lepoa, vaikka hänestä tuntuu siltä, että hän nukkuu hyvin. Lihakset ovat aamuisin aivan lopussa. Lääkäreistä ei ole apua, eikä lähipiirin "hyvistä" neuvoista. Iðunn päättää alkaa itse seurata tilannetta, mutta vastaus ei tuo toivottua helpotusta. Miksi askelmittari näyttää aamulla kymmeniä tuhansia ylimääräisiä askeleita ja ihoon ilmestyy suuria mustelmia?
"Tartun hiuskiehkuraan, joka tuntuu karhealta sormieni välissä. Taivutan sitä sieraimien alle ja hengitän syvään. Hiukseni tuoksuvat mereltä."s.31
Vaaleanpunaista kauhuako? Yöjuoksu on napakka yhdistelmä nuoren naisen arkista elämää ja karmivia kauhuelementtejä.
Tämä onkin tällainen yhdeltä istumalta luettava kirja, sillä lyhyet luvut ja koukuttava kerronta suorastaan pakottavat jatkamaan eteenpäin. Alkuun tunnelma on vielä keveä ja pirtsakka, mutta jännitys tiivistyy luku luvulta, kun öistä tulee päähenkilölle kamalampia. Mitä kaikkea ihminen voikaan unissaan tehdä? Minua on helppo kauhistuttaa tällä ajatuksella, ja kirjassa sitä käytetään loistavasti hyödyksi. Kirja ei ole kovin vakava kauhuelementeistään huolimatta, sillä sellainen synkkä huumori kulkee läpi kirjan. Terävät huomiot hahmoista ja heidän väleistään tekevät heistä uskottavia tässä kirjassa, jossa tekstipätkät ovat melko lyhyitä, eikä suuremmille selittelyille ole tilaa.
Tykkäsin lukea kirjaa, mutta omaan makuun tässä jäi ihan liikaa avonaisia kysymyksiä, joihin itse en ainakaan onnistunut löytämään vastausta edes rivien välistä. Välähdyksenomaisissa luvuissa nähdään kaikenlaista jännittävää, mutta syytä näille tapahtumille ei tunnuta antavan. Miksi? Miksi? MIKSI? Herää ajatus monesti. Etenkin niiden kissojen ja spiraalien kohdalla. Selvisikö jollekin muulle näiden tarkoitus?
Yöjuoksu
Haamu, 2026
Suom. Eeva-Kaisa Suhonen
Kannen kuvat: Karoliina Norontaus & Shutterstock
s.178
Moi
VastaaPoistaSain juuri luettua Yöjuoksun. Oli kyllä kokoaan painavampi ja vahvempi kirja, jos niin voi sanoa. Ja jos joku ei ole vielä lukenut kirjaa, niin nyt tulee spoilereita eli tiedät mitä tehdä. ;)
Totta turiset, kirja oli tosiaan "yhdeltä istumalta luettava" eli persikat pysyivät tiiviisti penkissä. Kun viimeinen sivu oli käännetty, jäi pohdittavaa myös allekirjoittaneelle.
Kirjassa varjominä/pimeys vaatii uhreja, joihin mainitsemasi kissat liittyivät. Se oli myös todiste siitä, että Iounn(päähenkilö) ei ollut enää ns. puikoissa vaan "se toinen" aka yöjuoksija oli kiristämässä otettaan. Päähenkilöhän rakasti kissoja ja eläinparkojen kohtalo kertoi karua kieltään inhimillisyyden murenemisesta ja siitä mitä oli vielä tulossa..
Spiraali kuvastaa symbolisesti mielen vankilaa, kehää, ja sitä traumaa, jota Iounn koki siskonsa kuolemasta. Kun ajattelen spiraalia, noh ihan spiraalina, niin siinähän kuljetaan kohti yhtä pistettä, joka tässä tapauksessa lienee pimeyden ydin, mielen hulluus, loputon nälkä ja mitä näitä nyt on.
Loppu tosiaan jäi auki, mutta ajattelen niin, että yötaivaan alla, siinä meressä kelluessaan, Iounn saavutti spiraalin pään ja murhaamalla ikään kuin vapautui traumastaan. Mikä osa hänestä sitten jäi jäljelle, varjominä vai jokin muu..
Tällaista palloittelua. Hyvä kirja kaikkinensa, sellaiset 4/5.
Vietä hyvä päivä.
Tero