keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Leigh Bardugo: Tuho ja roihu

 

Ravkassa eletään pelon ja epätietoisuuden aikaa. Taistelut ovat verottaneet paljon, eikä missään tunnu olevan turvallista. Kehen voi luottaa, kun ihmisten on aika valita puolensa? Auringonkutsujalta, eli Alinalta odotetaan paljon. Häneen luotetaan, vaikka hän on heikkona, eikä hänen armeijastaan ole jäljellä juuri mitään. On siis vain ykis vaihtoehto. Hänen on löydettävä legendaarinen tulilintu, jotta hänen voimansa kasvavat, ja hän voi kukistaa vastustajan.
"He halusivat grisha-kuningattaren, Mal halusi kuningattaren, joka ei ollut ylhäistä syntyperää. Entä mitä minä halusin?"s.186
Tuho ja roihu on Grishaversumi -trilogian viimeinen osa. 

Olen tykännyt tämän trilogian aiemmista osista, ne ovat olleet nopeaa ja kevyttä luettavaa, jonka fantasia maailma on ollut mielenkiintoinen. Mutta tämä kolmas ja viimeinen osa ylitti odotukset kunnolla. Tämä oli kaikkea sitä mitä aiemmatkin osat, mutta onnistui olemaan ryhdikkäämpi. Tässä ei ole niin pitkiä taukoja suurten tapahtumien välillä, vaan menoa ja meininkiä on tasaiseen tahtiin. Tutuiksi tulleiden hahmojen tunteet tulevat jo loistavasti esiin. Jopa inhokkini Mal onnistui olemaan etekin kirjan loppupuolella kiinnostava. 

Ryminää ja räiskettä riittää. Hahmot joutuvat pulaan tuon tuostakin, ja kaikkien hahmojen puolesta saa pelätä. Hengästyttävää luettavaa siis. Paljastukset ja juonenkäänteet olivat mainioita ja onnistuivat yllättämään minut monesti. 

Tämä oli tosi hyvä päätös trilogialle, ja herättää kaikenlaisia kysymyksiä kirjan maailman tulevaisuudesta, varmasti jatkan muiden Grishaversumiin sijoittuvien sarjojen parissa. Erityisesti ilahdutti kirjan lopussa ollut epilogi tyylinen Jälkeen -luku, joka oli kaunis ja koskettava. Yleensä en pidä yhtään tuollaisista kirjan lopussa olevista luvuista, joissa selitetään miten hahmoilla menee myöhemmin, mutta tämä oli todella onnistunut. 


Tuho ja roihu, (Ruin and Rising, 2014)
Aula&Co, 2021
Suom. Meri Kapari
Kartta: Keith Thompson
s.400

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti