torstai 5. huhtikuuta 2018

Tuula Sariola: Halikon kirkkomurha


Joulu on lähellä, mutta rikostarkastaja Olli Jääskeläinen ja Harto Koskinen joutuvat matkustamaan Saloon. Halikon kirkossa on tapahtunut murha ja miehet kutsutaan selvittämään tapausta paikallisten avuksi. Murhan tutkinta lähtee hieman kangerrellen liikkeelle, sillä paikallinen poliisi on päättänyt mennä helpoimman kautta ja hakea pidätettäväksi eniten syylliseltä vaikuttavan henkilön. Jääskeläinen ja Koskinen löytävät tapauksesta monta johtolankaa, eikä kaikki suinkaan viittaa kiinni otettuun.

Halikon kirkkomurha ei taida olla kovin mieleenpainuva teos. Yksinkertaista dekkaria on helppo lukea, mutta paljoakaan se ei tarjonnut lukijalleen. Dialogit poliisien kesken junnasivat lähes koko kirjan samaa rataa välillä nostaen jonkin uuden johtolangan esiin. Kirja ei tarjonnut mitään uutta ja mielenkiintoista, minkä takia kirjan lukemiseen olisi koukuttunut. Jääskeläinenkään ei vaikuttanut erityisen mielenkiintoiselta. Pikemminkin hän jäi muiden hahmojen varjoon, vaikka muissakaan ei ollut mitään ihmeellistä.

Halikon kirkkomurha on aika alkupäästä Sariolan tuotannosta, joten tyylihän on voinut muuttua paljonkin tämän ja uudempien kirjojen välillä. Kansikuva tässä kirjassa ainakin on hieno.

Päätin tänä vuonna osallistua hyllynlämmittäjä -haasteeseen ja Halikon kirkkomurha valikoitui yhdeksi haasteen kirjaksi. Tätä kirjaa lukuunottamatta nämä Sariolan dekkarit eivät ole suuremmin mielenkiintoani herättäneet, mutta tämä on ollut hyllyssä odottamassa jo kauan. Kiinnostuksen kirjaan herätti tapahtumapaikkoina toimivat Salo ja Halikko, jotka ovat tuossa ihan lähellä. Toki kirjan kirjoittamisesta on jo aikaa, joten paljon on ehtinyt muuttua.


Halikon kirkkomurha
Gummerus, 1991
Päällys: Vincent Bakkum
S. 224
Kirjoittanut: Ritva Sarkola

2 kommenttia:

  1. Itse en ole lukenut Sariolaa. Harmi ettei kirja vaikuttanut innostavalta. Hauska varmaan lukea tarina, joka sijoittuu johonkin lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun olen Saloon sijoittuvaan kirjaan törmännyt. En ole niitä kyllä etsinytkään, että en tiedä vaikka sellaisia olisi paljonkin.(En tosin usko.) :D

      Poista