tiistai 24. huhtikuuta 2018

Leena Lehtolainen: Turmanluoti


Rikoskomisario Maria Kallion aviomies Antti Sarkela on keksinyt itselleen uuden harrastuksen. Hän ryhtyy metsästämään. Uusi harrastus tuntuu sopivan Antille loistavasti. Metsässä on raskasta, mutta mukavaa. Harrastuksen tuoma vaihtelu vaihtuu pian ahdistukseen ja pelkoon, kun yksi jahtiporukan jäsenistä kuolee vahinkolaukaukseen ja syyttävä sormi osoittaa myös Anttiin. Marian on vaikea pysyä erossa tutkimuksista, sillä kyseessä on kuitenkin hänen perheensä.

Leena Lehtolaisen Turmanluoti on vuoden 2018 kirjan ja ruusun päivän -kirja. Kirjaa jaettiin ainoastaan 23.4 kirjaostosten yhteydessä.

Lehtolaisen dekkarit eivät kuulu omiin dekkarisuosikkeihini, mutta tämä pienoisromaani oli hyvä. Ehkä jopa yksi parhaista kirjan ja ruusun päivän -kirjoista. Tähän minidekkariin oli saatu sopivasti kaikkea. Tarina eteni hyvin ja Marian ja Antin perhe-elämä vaikutti aidolta ja leppoisalta.

Turmanluodin ansiosta voisin ehkä antaa joskus tulevaisuudessa uuden mahdollisuuden Lehtolaisen dekkareille. Arkiset ruoka ja kissa kohtaukset tekivät tästä jotenkin mukavan arkisen, eikä poliisin työtä juuri kuvailtu. Itse en pidä siitä, että poliisin työtä jossakin toimistossa kuvaillaan erittäin tarkasti, siksi Jätin Lehtolaisen dekkareiden lukemisen aikoinaan yhteen.

Kirjan loppuratkaisua ei ole helppo arvata, sillä kovinkaan paljoa näin pienessä kirjassa ei ehditä pohjustaa ja epäilyksiä herättää, mutta mielestäni Lehtolainen onnistui tehtävässään ja sai aikaan oikein hyvän minidekkarin.


Turmanluoti
Tammi, 2018
Kirjakauppaliitto
Kansi: Noora Iloranta
s. 128

2 kommenttia: