keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja


Noria on teemestarin tytär ja pian valmis teemestari itsekin. Ei ole kuitenkaan helppoa olla teemestari maailmassa, jossa vesi on loppumassa. Maailmalla soditaan ja jokaista valvotaan. Vettä saa vain pienen määrän ja ihmiset kärsivät. Vesirikoksesta rangaistaan pahimmalla tavalla, eikä Norian elämää helpota tieto suuresta salaisuudesta, jota teemestarien tulee varjella.
Teemestarin kirja sijoittuu kauas tulevaisuuteen ja maailmaa on muuttanut ilmeisesti ilmastonmuutos, sekä öljystä käyty sota.

Pidin Teemestarin kirjasta paljon. Aihe on mukavan erilainen ja ajatuksia herättävä. Tapahtumat sijoittuvat kuitenkin vain muutamien satojen vuosien päähän ja on aika pelottava ajatus, että maailma muuttuisi niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Ehkä kirjan on tarkoitus herätellä ihmisissä ajatuksia siitä, millaisia valintoja tekee maailman vuoksi.

Lukijalle jätetään tilaa omille olettamuksille ja arvailuille, mitä on tapahtunut ja millaiselta maailma näyttää, sillä kaikkea ei selitetä tarkasti, vaan kevyesti, niin että mielikuvitus herää.
Teeseremoniat tekevät poikkeuksen, sillä niitä kuvaillaan tarkasti. Ne ovatkin iso osa kirjaa ja aihe on kiinnostava, joten mielellään luin kuvailuja noista upeista seremonioista, kaikkine pienine ja suurine sääntöineen.

Teemestarin kirja on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista joita olen tänä vuonna lukenut.


Teemestarin kirja, 2012
Kustannusosakeyhtio Teos
s. 330
Kansi: Adam Johnson

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä uskomaton kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Yllättävän uskottava, vaikka sijoittuukin tulevaisuuteen. :)

      Poista
  2. Luin juuri lukumaratonissa Kudottujen kujien kaupungin ja tykkäsin kovasti sekä Itärannan tyylistä että tarinasta. Odotan pääseväni Teemestarin kirjan pariin pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kudottujen kujien kaupunki kuulostaa ihanalta kirjalta jo nimensäkin perusteella! :) Teemestarin kirjan luettuani odotan innolla pääseväni lukemaan tuon.

      Poista